Evertonin Carlo Ancelotti kiisti huhut espanjalaistähdestä: ”Hevonp*skaa”
Evertonin manageri Carlo Ancelotti kiistää huhut, joiden mukaan seura olisi hankkimassa hänen entisen keskikenttäpelaajansa Iscon Real Madridista.
Espanjan A-maajoukkueessa 38 kertaa esiintynyt Isco, 28, on edustanut Madridia vuodesta 2013 lähtien, mutta hän on jo pitkään saanut vaihtelevasti vastuuta. Kuluvalla kaudella hän on pelannut Espanjan La Ligassa kuusi ottelua, mutta päässyt vain kolmesti avaukseen. Mestarien liigassa häntä ei ole peluutettu lainkaan.
Ancelotti työskenteli Iscon kanssa Madridissa kaksi vuotta. Italialaisluotsi pelasti kesällä Los Blancosista jo yhden entisen suojattinsa James Rodríguezin, joka oli jäänyt Espanjassa lähes olemattomalle vastuulle. Ancelottin mukaan Iscosta ei kuitenkaan tule toista, vaikka espanjalaistaituria on huhuttu Goodison Parkille tammikuun siirtoikkunan alla.
– Se ei pidä paikkaansa, että olisin Iscon perässä, kommentoi Ancelotti DIRECTV Sportsille.
– Me emme ole ruvenneet miettimään joukkuettamme tammikuun siirtoikkunaa ajatellen. Joten nämä väitteet ovat, kuten täällä sanotaan, hevonpaskaa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Jamie Carragher olisi pitänyt Sean Dychen Evertonin peräsimessä
- Athletic: Everton ei halua palkata José Mourinhoa uudeksi valmentajakseen
- Ange Postecoglou: Mohamed Salah ei pelaisi yhtä hyvin jos hän edustaisi Tottenhamia
- Theo Walcott kertoi mielipiteensä Arsenalin pelillisistä ongelmista: ”Menevät koko ajan kauemmas siitä…”
- Jobe Bellingham kiinnostaa Valioliigassa – hintalappu selvillä
- Arsenalin hyökkääjä lähetettiin taas lainalle
- Bundesliigan maalitykki haluaa Man Cityyn – hurja hintalappu
- David Moyes neuvottelee Valioliiga-pestistä
- Manchester Unitedin nuorelle tähdelle pitkä jatkosopimus
- Virallista! Sean Dychelle potkut Evertonista
- Bundesliigan maalitykki haluaa Man Cityyn – hurja hintalappu
- Valioliiga-putoaja kyntää syvällä – valmentaja vaihtoon
- David Moyes neuvottelee Valioliiga-pestistä
- Manchester Unitedin nuorelle tähdelle pitkä jatkosopimus
- Evertonin Ashley Young, 39, saattaa kohdata poikansa FA Cupissa: ”Se olisi koko urani huippu”
- Chelsean nuorukainen Dortmundin kiikarissa – lontoolaisilla tiukat ehdot
- Virallista! Sean Dychelle potkut Evertonista
- Liigacupin välierässä järkyttävä loukkaantuminen – Tottenham-pelaaja liikkumattomana
- Manchester City neuvottelee tammikuun isoimmasta hankinnasta
- Mikel Artetan kommentit puhuttivat: ”Keksii tekosyitä”