Party time! Teemu Pukki täräytti komeasti Norwichille kaksi maalia – 20 osuman rajapyykki rikkoutui

Teemu Pukki sai nimensä jälleen maalitilastoon yhden maalittoman pelin jälkeen. Norwich pelasi lauantaina sarjaottelun Lutonia vastaan, ja suomalainen tykitti 12. minuutilla joukkueensa 1-0-johtoon. Todd Cantwell jakoi Pukille pallon hyvään sektoriin rangaistusalueella, ja maalipyssy tykitti pallon voimalla maalin kattoon. Hieno maali oli Pukille kauden 19:s, ja siten hän nousi Mestaruussarjan maalitilastossa jaetulle kakkossijalle.
Pukki teki toisella puoliajalla toisenkin maalin. Kauden 20. osuma syntyi, kun hän siirsi takatolpalle kimmonneen pallon kylmästi verkkoon. Hattutemppukin oli erittäin lähellä, sillä koko avausjakson erittäin pirteästi palannut Pukki oli yllättää ensimmäisen puoliajan lopulla Lutonin maalivahdin akrobaattisella, lähes zlatanmaisella suorituksella, mutta veräjänvartija torjui kuitenkin yrityksen kulmapotkuksi yläriman alta.
Norwich voitti ottelun lopulta 3-0, kun Todd Cantwell laukoi tarkasti alanurkkaan joukkueensa kolmannen maalin toisella puoliajalla.
Pukin joukkue Norwich on vahvasti matkalla kohti Valioliigaa, josta se viime kauden päätteeksi putosi. Kanarialinnut kasvatti tämänpäiväisellä voitollaan etumatkansa sarjassa toisena olevaan Watfordiin kymmenen pisteeseen. Tämän päivän vastustaja Luton löytyy Mestaruussarjan keskikastista.
Pukin dominointi Mestaruussarjassa on ollut hurjaa, sillä hän on tehnyt viimeisten reilun 2,5 kauden aikana 49 sarjamaalia Englannin toisella sarjatasolla (allaoleva twiitti postattu jo avausmaalin jälkeen). Se on enemmän kuin kukaan toinen pelaaja on tehnyt, vaikka Pukki vietti välissä kauden Valioliigassa – maalaten sielläkin Liverpoolia, Chelseaa, Manchester Cityä, Tottenhamia ja Arsenalia vastaan.
In that time, he's also sent his country to the Euros and spent a season in the Premier League scoring against Liverpool, Chelsea, Man City, Spurs and Arsenal.
#NCFC
Muokattu 6.3.2021 klo 19.24. Pukki teki ottelussa toisenkin maalin, ja Norwich voitti pelin 3-0.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Hurjaa draamaa! Manchester United iski lopussa kolme maalia ja eteni Eurooppa-liigan välieriin
- Athletic: Real Madrid on William Saliban kintereillä
- Dele Alli tähtää Englannin MM-kisajoukkueeseen: ”Olen hyvin kunnianhimoinen ihminen”
- Cristian Romero haluaa jättää Tottenhamin – siirto maaliin heti kesän alussa?
- Virgil van Dijk jää Liverpooliin – teki jatkosopimuksen
- Bukayo Saka hiljensi Bernabéun – Arsenal Mestarien liigan välieriin
- Palaako Douglas Luiz Valioliigaan? Juventus valmis vaihtokauppaan
- Telegraph: Al-Nassr kiinnostunut Chelsea-tähdestä
- Rúben Amorim ilmoitti Manchester Unitedin aloittavan maalivahdin Lyon-ottelussa
- Joshua Zirkzee loppukauden sivussa pelikentiltä
- Bukayo Saka hiljensi Bernabéun – Arsenal Mestarien liigan välieriin
- Wayne Rooney esitti ison väitteen Marcus Rashfordista huippuesityksen jälkeen: ”Näkisin sen mielelläni”
- Rúben Amorim ilmoitti Manchester Unitedin aloittavan maalivahdin Lyon-ottelussa
- Palaako Douglas Luiz Valioliigaan? Juventus valmis vaihtokauppaan
- Virgil van Dijk jää Liverpooliin – teki jatkosopimuksen
- Cristian Romero haluaa jättää Tottenhamin – siirto maaliin heti kesän alussa?
- Telegraph: Al-Nassr kiinnostunut Chelsea-tähdestä
- Marcus Rashford valloitti asiantuntijat ihastuksesta – Unai Emeryn päätöstä ihmeteltiin
- Marca: Atlético haluaa Arsenal-pelaajan takaisin riveihinsä – tarjoaa pian sopimusta
- Dele Alli tähtää Englannin MM-kisajoukkueeseen: ”Olen hyvin kunnianhimoinen ihminen”