West Ham ja Arsenal esittivät jotain aivan hämmentävää – totaalisen kaksijakoinen paikallisottelu
Lontoon Olympiastadionilla pelattin sunnuntain myöhäisiltapäivässä pääkaupungin paikallisottelu West Hamin ja Arsenalin välillä. Siinä, missä monet ennusmerkit vihjasivat tasaista taistoa, nähtiinkin melkoinen höykytys suuntaan jos toiseen. Loppuluvut hurjan vuoristoradan jälkeen 3-3.
Yhtä joukkueiden keskinäisistä tilastoerikoisuuksista testattiin jo toisella peliminuutilla. West Ham on ollut kaudella todella tehokas erikoistilanteissaan, ja Aaron Cresswell pääsi antamaan jo tässä vaiheessa kulmapotkun. Arsenal on puolestaan kaudella siivonnut erikoistilanteissa oman maalinedustansa isolla prosentilla, ja teki niin myös nyt. Siihen Mikel Artetan miehistön tiiviys omassa päädyssä sitten jäikin.
Hyvin monet ennusmerkit lupailivat Arsenalille menestystä tänään, mutta jokainen tämän kauden Valioligaa seurannut tiesi, että isännät ovat lähtökohtaisia suosikeita peliin. Tämä näkyi alkupelin hallinnassa – West Ham piti pelin ohjaksia täysin hallussaan.
Gunnersin vanha vihollinen, Jesse Lingard pamautti Ironsin johtoon. Man United -lainamies sai pallon boksin rajalla, ja laukoi ulkosyrjällä oikeaan yläkulmaan.
Lähes heti avausmaalin jälkeen isännät saivat vaparin hyvältä etäisyydeltä, ja antoivat sen ennen kuin kukaan vastustajista ehti valmistautua tilanteeseen. Pallo Jarrod Bowenin toimesta etukulmasta ohi yhden hölmistyneistä; Bernd Lenon. Tilanne 17 minuutin kohdalla 2-0.
Michail Antonio pääsi puskemaan vapaasi heti puolen tunnin täytyttyä, ja Tomas Soucek sai jalkaansa väliin – tilanne jo 3-0.
Maaleja nähtiin avauspuolikkaalla lopulta neljä, kun Alexandre Lacazette pääsi ampumaan kavennuksen 38. minuutilla – tämäkin pallo meni lopulta verkkoon Soucekin kautta.
Kahta minuuttia myöhemmin Thomas Partey ja Lacazette vapauttivat Bukayo Sakan kohti Lukasz Fabianskia – yritys suoraan puolalaisveskarin näppeihin.
Tilastollisesti peli tasoittui avauspuolikkaan loppua kohden rajusti, mutta tauolle mentäessä oli selkeää, kummalla managerilla oli kopissa enemmän tekemistä.
Arsenal tuli sittenkin
Arsenal oli äärimmäisen lähellä lisäkavennusta heti 46. minuutilla, kun Calum Chambers napautti Lacazetten vapaaksi. Ranskalaisen nosto ohitti Fabianskin helposti, mutta Issa Diop ehti siivoamaan pallon pois.
Toisen puolikkaan alku oli pelkkää Arsenalin hyökkäystä, ja etenkin Martin Ödegaard rakenteli hurjalla itseluottamuksella. Irons-puolustus kesti osin onnellakin.
Tunnin kohdalla tilanne oli 3-2. Arsenal pelasi vapaapotkun nopeasti, ja Chambers siirsi pallon luukulle. Craig Dawson ohjasi sen voimalla oman verkon perukoille.
65 minuutilla Kieran Tierney oli onnekas siivotessaan samalla liu’ulla pallon omalla rankkarialueellaan sekä Bowenin että Antonion jaloista. Ottelussa todella oli edelleen eloa.
Parikymmentä minuuttia ennen loppua nähtiin vaihtoja molemmilta joukkueilta; sisään hyvin eri tyyppiset nimet. Isäntien veteraani Mark Noble tuli kentälle samaan aikaan kuin vieraitten komeetta Emile Smith Rowe. Myös Nicolas Pépé sai minuutteja, tullen Bukayo Sakan tilalle.
Nyt oli jälleen West Hamin maali todella lähellä pariin otteeseen. Jälkimmäisessä tilanteessa Saïd Benrahma nousi oikealta upeasti, ja Antonio pääsi jatkamaan – tolppaan.
Arsenalin jakson alun myllytys tuntui vieneen virtaa, ja vaikka vaihtoja tehtiin, ei joukkue enää saanut vastaavaa vyöryä aikaan. Pierre-Emerick Aubameyang vaihdettiin 81. minuutilla mitä ilmeisimmin juuri tästä syystä Gabriel Martinelli.
Brasilialaisteini ei ollut ehtinyt kunnolla kentälle, ennen kuin Lacazette tasoitti pelin lukuihin 3-3. Pépé antoi loistopallon luukulle, ja hyökkääjä pääsi puskemaan sydämensä kyllyydestä.
Pelattiin lisäajan viimeistä minuuttia, kun West Ham sai vapaapotkun hyvästä paikasta, ja sai vielä vaaratilanteen aikaan. Kuusi maalia oli tänään kuitenkin tarpeeksi.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Chelsean nuori hyökkääjä iski hattutempun – Joe Cole hämmästeli: ”Miten Barcelona päästi hänet lähtemään?”
- Mason Mount loukkaantui taas – Rúben Amorim: ”Useita viikkoja sivussa”
- Manchester Cityn luottopelaaja viikoiksi sivuun tositoimista
- Fantasy Premier League: GW 17 – harkitse kapteenin valintaa tarkasti tällä viikolla
- Arne Slot toivoo Tottenhamin Ange Postecogloulle pokaalia: ”Se tekisi jalkapallolle hyvää”
- Aaron Lennon: Evertonilla oli mahdollisuus hankkia Erling Haaland vain muutamalla miljoonalla eurolla
- Southampton sopuun uuden valmentajan kanssa – sai edellisestä seurastaan potkut 12 pelin jälkeen
- Ange Postecoglou ei aio muuttaa Tottenhamin pelityyliä maalivahdin mokailusta huolimatta
- Marcus Rashford jätettiin taas kokoonpanosta ulos – näin kommentoi Rúben Amorim
- Tässä Englannin liigacupin välieräparit
- Tottenham pudotti Manchester Unitedin liigacupista seitsemän maalin trillerissä
- FM: Liverpool kiinnostunut Lyon-tähdestä – siirto toteutumassa jo kesken kauden?
- Roy Keane kehottaa Marcus Rashfordia jättämään Manchester Unitedin
- Wolverhamptonin palkkasi uuden päävalmentajan
- PSG:n lainapelaaja vakuutti West Hamin – pysyvä siirto viritteillä
- Vuosien odotus ohi – Everton vaihtaa omistajaa
- Rio Ferdinand kertoi mielipiteensä Rúben Amorimista: ”Ten Hag teki samoin pestinsä alussa…”
- Arsenal ei käytä puolustajansa jatko-optiota
- Chelsean pelaaja kärähti dopingista – Enzo Maresca: ”Olemme kaikki järkyttyneitä”
- Paul Scholes nosti esiin Arsenalin heikkouden: ”Jos haluat voittaa mestaruuden…”