Englantilaisnuorukainen ratkaisi Wolvesille dramaattisen voiton – Brightonille kaksi punaista korttia
Wolverhampton voitti vajaamiehisen Brightonin sunnuntain ensimmäisessä valioliigaottelussa Molineux Stadiumilla. Ottelu päättyi dramaattisten vaiheiden jälkeen Wolvesin 2–1-voittoon.
Brighton siirtyi 13. minuutin pelin kohdalla johtoon, kun Lewis Dunk puski Pascal Grossin kulmapotkun voimalla sisään. Maali oli englantilaistopparin viides tämän kauden Valioliigassa, eikä kukaan muu sarjan keskuspuolustaja ole onnistunut maalinteossa useammin kuin hän. 0-1.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Maali oli vähintäänkin ansaittu, sillä peli oli edennyt siihen saakka täysin Brightonin hallinassa. Ottelun toisella jaksolla vierasjoukkueen ote alkoi kuitenkin lipsua, kun maalintekijä Dunk lensi suoralla punaisella suihkuun.
Dunk näki punaista vajaan tunnin kohdalla kaadettuaan läpiajoon karanneen Fábio Silvan alimpana miehenä. Portugalilaishyökkääjä oli pääsemässä yksin läpi, mutta Brighton-kapteeni veti hänet paidasta kumoon.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Wolverhampton laittoi kovan paineen päälle punakortin jälkeen ja tasoitti ottelun 15 minuuttia ennen päätösvihellystä. Adama Traoré pelasi kauniin seinäsyötön Silvan kanssa murtautuakseen rangaistusalueen sisälle ja laukoi isännät terävästi tasoihin. 1-1.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
2 goals
2 assists
Off the bench to score this afternoon.
Wolverhamptonilla oli useita saumoja osua toistamiseenkin. Seitsemän minuuttia ennen päätösvihellystä Morgan Gibbs-White sai jopa laukoa kohti tyhjää maalia, mutta 21-vuotias latasi pelivälineen reilusti yli maalin.
Aivan lisäajan partaalla Gibbs-White paikkasi kuitenkin virheensä tykittämällä pallon komealla laukauksella oikeaan yläkulmaan Rayan Ait-Nourin huonosti puretun keskityksen jälkeen. Maali oli englantilaisnuorukaisen ensimmäinen Valioliigassa. 2-1.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Making up for his earlier miss.
Wolverhampton voitti ottelun täten 2–1-lukemin. Nuno Espirito Santon miehistö jatkaa sarjassa 12. sijalla ja Brighton – jonka ensi kauden sarjapaikkaa ei ole vielä varmistettu – pysyy puolestaan 15. sijalla.
Ottelun päätyttyä Brighton-hyökkääjä Neal Maupay sai vielä suoran punaisen kortin auottuaan päätään erotuomarille. Punakortti pitää hänet Dunkin tavoin sivussa ainakin joukkueen seuraavasta pelistä West Hamia vastaan.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Tottenham pudotti Manchester Unitedin liigacupista seitsemän maalin trillerissä
- FM: Liverpool kiinnostunut Lyon-tähdestä – siirto toteutumassa jo kesken kauden?
- Wolverhamptonin palkkasi uuden päävalmentajan
- Roy Keane kehottaa Marcus Rashfordia jättämään Manchester Unitedin
- PSG:n lainapelaaja vakuutti West Hamin – pysyvä siirto viritteillä
- Vuosien odotus ohi – Everton vaihtaa omistajaa
- Marcus Rashford kiinnostaa Saudi-Arabiassa – onko muita vaihtoehtoja?
- Arsenal ei käytä puolustajansa jatko-optiota
- Chelsean pelaaja kärähti dopingista – Enzo Maresca: ”Olemme kaikki järkyttyneitä”
- Gabriel Jesus iski hattutempun Crystal Palacen verkkoon – Federico Chiesa palasi viimein pelikentille
- Rio Ferdinand kertoi mielipiteensä Rúben Amorimista: ”Ten Hag teki samoin pestinsä alussa…”
- Gabriel Jesus iski hattutempun Crystal Palacen verkkoon – Federico Chiesa palasi viimein pelikentille
- Paul Scholes nosti esiin Arsenalin heikkouden: ”Jos haluat voittaa mestaruuden…”
- Arsenal ei käytä puolustajansa jatko-optiota
- Chelsean pelaaja kärähti dopingista – Enzo Maresca: ”Olemme kaikki järkyttyneitä”
- ESPN: Manchester United tekemässä jatkosopimuksen avainpelaajansa kanssa
- Marcus Rashford vihjasi lähtöhaluistaan – näin kommentoi Rúben Amorim
- Juventus halukas hankkimaan Sandro Tonalin tammikuussa
- Arne Slot: Federico Chiesa palaa pitkästä aikaa pelikentille
- Joe Gomez oli jättää Liverpoolin viime kesänä: ”Se oli todella lähellä”