Arsenal-flopin agentilta täyslaidallinen seuran projektille: ”Mikään niistä ei ole pitänyt paikkaansa”
Willian teki täysin oikean päätöksen repiessään sopimuksensa ja lähtiessään Arsenalista, sanoo brassihyökkääjän agentti Kia Joorabchian.
Joorabchian on kertonut, miksi hänen asiakkaansa tarkalleen ottaen jätti Tykkimiehet vain yhden vuoden jälkeen.
Brasilialainen on siirtynyt brassiseura Corinthiansiin, jossa hän aloitti uransa, lähdettyään Arsenalista pyytämättä palkkaa hänen kahdesta viimeisestä sopimusvuodestaan.
Willian tienasi yli 100 000 puntaa viikossa, minkä takia ilmaiseksi lähtemistä pidettiin varsin jalona ja yllättävänä ratkaisuna.
– Hän purki sopimuksensa ja teki sen vapaaehtoisesti. Hän on luultavasti yksi ensimmäisistä pelaajista, jotka ovat tehneet niin, Joorabchian kertoi talkSPORTille tiistaina.
– Aikaisemmin pelaajat, etenkin Arsenalissa, ovat istuneet sopimuksensa loppuun, mutta hän ei ollut yksi heistä.
– En usko, että siitä on millekään osapuolelle hyötyä, että joku vain istuu siellä istumisen vuoksi. Kun asiat menevät pieleen, pitäisi molempien osapuolten pohtia sitä, miten tilanteeseen löydetään ratkaisu.
Joorabchian kritisoi puheenvuoronsa aikana projektia, jolla Arteta houkutteli Chelseassa pelanneen Willianin toiselle puolen Lontoota.
– Kun Willian siirtyi Arsenaliin, hän liittyi vilpittömästi siksi, koska hän oli hyvin paljon manageri Mikel Artetan ajattelun keskiössä.
– Arteta näytti useita esitelmiä Willianille ja teki hänelle selväksi, että hän olisi kaiken keskipisteenä, ja että hän rakentaisi joukkueen Willianin ympärille.
– Valitettavasti se ei toiminut hänen kannaltaan. Häntä kritisoitiin hyvin voimakkaasti siitä, miksi hän siirtyi Arsenaliin, mutta mikään niistä asioista, joita mediassa on ehdotettu, ei ole pitänyt paikkaansa.
[readmore from=Arsenal]
– Puhuin Arsenalin kanssa. Minulla oli tapaaminen Artetan ja [teknisen johtajan] Edu Gasparin kanssa. He selittivät, että tämä ei ole mennyt hyvin, ja puhuin Willianin kanssa.
– Mielestäni Willian teki oikein. Hän saapui Arsenaliin projektin vuoksi, mutta projekti ei ollut siellä.
– Valitettavasti minun täytyy sanoa, että kuka pelaaja on parin viime vuoden aikana siirtynyt Arsenaliin niin, ettei hänen hankintansa olisi lopulta ollut katastrofi?
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Gabriel Jesus iski hattutempun Crystal Palacen verkkoon – Federico Chiesa palasi viimein pelikentille
- Paul Scholes nosti esiin Arsenalin heikkouden: ”Jos haluat voittaa mestaruuden…”
- Rio Ferdinand kertoi mielipiteensä Rúben Amorimista: ”Ten Hag teki samoin pestinsä alussa…”
- Joe Gomez oli jättää Liverpoolin viime kesänä: ”Se oli todella lähellä”
- Arne Slot: Federico Chiesa palaa pitkästä aikaa pelikentille
- ESPN: Manchester United tekemässä jatkosopimuksen avainpelaajansa kanssa
- Juventus halukas hankkimaan Sandro Tonalin tammikuussa
- Chelsean huippulupaukselle uusi diili – pudotettiin aiemmin joukkueesta sopimustilanteen takia
- Man Cityn tähtipelaaja ei stressaa ikääntymistä: ”Voin yhä vaikuttaa peleihin”
- Marcus Rashford vihjasi lähtöhaluistaan – näin kommentoi Rúben Amorim
- Rio Ferdinand kertoi mielipiteensä Rúben Amorimista: ”Ten Hag teki samoin pestinsä alussa…”
- Paul Scholes nosti esiin Arsenalin heikkouden: ”Jos haluat voittaa mestaruuden…”
- Gabriel Jesus iski hattutempun Crystal Palacen verkkoon – Federico Chiesa palasi viimein pelikentille
- ESPN: Manchester United tekemässä jatkosopimuksen avainpelaajansa kanssa
- Marcus Rashford vihjasi lähtöhaluistaan – näin kommentoi Rúben Amorim
- Arne Slot: Federico Chiesa palaa pitkästä aikaa pelikentille
- Juventus halukas hankkimaan Sandro Tonalin tammikuussa
- Joe Gomez oli jättää Liverpoolin viime kesänä: ”Se oli todella lähellä”
- Valioliiga-legenda tarjonnut mahdollisuutta Dele Allille
- Marcus Rashfordilta iso paljastus tulevaisuudestaan Manchester Unitedissa – tältä pudotus kokoonpanosta tuntui