Paljastus: Man City yritti hankkia supertähden ME-summalla – tästä syystä Ballon d’Or -voittaja antoi pakit
Ballon d’Orin vuonna 2007 voittanut Kaká on paljastanut, että Manchester City yritti hankkia hänet tammikuussa 2009.
Keskikentällä viihtynyt Kaká edusti tuolloin AC Milania, ja oli yksi maailman kirkkaimmista tähdistä. Sheikki Mansour oli juuri ostanut Man Cityn ja halusi hankkia seuraan suuria nimiä.
Manchester City tarjosi brassitaiturista maailmanennätyssummaa, jonka AC Milan hyväksyi. Kaká ei kuitenkaan itse halunnut siirtyä. Hän neuvotteli Milanin seurajohdon kanssa, ja jäi lopulta seuraan.
– Sain tarjouksen Manchester Cityltä vain kuusi kuukautta ennen siirtoa Madridiin. Cityn hanke tulla yhdeksi Euroopan suurimmista seuroista oli tuolloin alkuvaiheessa, ja he halusivat minun olevan yksi merkittävä osa heidän projektiaan, Kaká kertoi FourFourTwo-lehdelle.
– En kuitenkaan halunnut siirtyä, koska mielestäni se ei ollut oikea aika lähteä Milanosta. Minulle oli myös koko ajan selvää se, että Real Madrid oli ainoa seura, jonne halusin siirtyä.
– Kun City teki tarjouksen, Milan kertoi minulle, että he ovat tyytyväisiä siihen ja haluavat siirron toteutuvan, jotta he saavat taloutensa järjestykseen.
[readmore from=Manchester-City]
– Ovet olivat auki lähtöön, mutta kieltäydyin siitä. Kerroin samalla seurajohdolle, että siirryn ilomielin Real Madridiin, jos he tekevät tarjouksen seuraavassa siirtoikkunassa.
Ja Real myös teki sen. Kesän 2009 siirtoikkunassa Kaká siirtyi Los Blancosiin 67 miljoonalla eurolla. Samana kesänä Real Madrid hankki Cristiano Ronaldon Man Unitedista silloisella ME-summalla, 94 miljoonalla eurolla.
Kaká edusti pelaajaurallaan AC Milanin ja Real Madridin lisäksi kasvattajaseuraansa São Paulo sekä MLS-seura Orlando Cityä. Brasilian maajoukkueessa hän esiintyi 92 kertaa ja oli mukana voittamassa maailmanmestaruutta vuonna 2002.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Graham Potter kertoi miksi valitsi West Hamin: ”Täällä on kaikki tarvittava…”
- Manchester City hankkimassa topparin 40 miljoonalla eurolla
- Sky: David Moyes palaa Evertoniin
- Graham Potterilla tappiollinen debyytti West Hamissa
- Man Cityn huippulupaus palasi treeneihin vakavan loukkaantumisensa jälkeen
- Tottenhamin pelaaja sai aivotärähdyksen pelottavassa tilanteessa
- Chelsean puolustaja lähtökuopissa – ei pelaa viikonloppuna
- Man Unitedin huippulupaus siirtohuhujen kohteena – näin kommentoi Rúben Amorim
- Norwichin maalitykki sylkäisi vastustajan päälle – pitkä pelikielto
- Jamie Carragher olisi pitänyt Sean Dychen Evertonin peräsimessä
- Man Unitedin huippulupaus siirtohuhujen kohteena – näin kommentoi Rúben Amorim
- Graham Potterilla tappiollinen debyytti West Hamissa
- Man Cityn huippulupaus palasi treeneihin vakavan loukkaantumisensa jälkeen
- Tottenhamin pelaaja sai aivotärähdyksen pelottavassa tilanteessa
- Chelsean puolustaja lähtökuopissa – ei pelaa viikonloppuna
- Ange Postecoglou: Mohamed Salah ei pelaisi yhtä hyvin jos hän edustaisi Tottenhamia
- Jobe Bellingham kiinnostaa Valioliigassa – hintalappu selvillä
- Norwichin maalitykki sylkäisi vastustajan päälle – pitkä pelikielto
- Arsenalin hyökkääjä lähetettiin taas lainalle
- Athletic: Everton ei halua palkata José Mourinhoa uudeksi valmentajakseen