Miksi Tottenham ei juokse enää? – Valioliigan juoksumäärissä yhteys myös tuloksiin
Tottenham tunnettiin vielä Mauricio Pochettinon alaisuudessa yhtenä Valioliigan työteliämmistä joukkueista.
Spurs juoksi kamppailuissa keskimäärin hurjat kilometrimäärät ja oli näissä tilastoissa jatkuvasti sarjan kärkipäätä.
Tähän trendiin tuli pieni muutos jo José Mourinhon aikakaudella, mutta tämä kausi on toistaiseksi ollut tällä saralla aika mykistävää luettavaa.
Nuno Espírito Santon Tottenham on juossut selvästi vähiten koko Valioliigassa. Spurs on reilulla 697 kilometrillään listauksen toiseksi viimeisenä majailevaa Aston Villaa yli 12 kilometriä perässä.
Eniten on juossut Marcelo Bielsan aggressiivinen Leeds United. Se on painellut nurmella peräti 764 kilometrin matkan.
Valioliigan tämän hetken kärkiviisikosta eniten on juossut Everton (760,2) ennen Liverpoolia (753,8).
Huomattavaa listalla on myös, että Manchesterin joukkueet ja Chelsea löytyvät keskivaiheilta. Heidän tapauksessaan ilmiön selittänee myös pelitapa.
Korkealla pelaava linja ja täydellinen pallonhallinta eivät kerrytä kilometrejä aivan samaan tapaan.
Kuten edellä jo sivuttiin, niin Pochettinon Spurs oli kolme kautta peräkkäin koko sarjan toiseksi eniten juokseva ryhmä. Paljon on muuttunut siis niistä ajoista.
Pelaajia tarkasteltaessa Tottenhamin eniten juossut on tanskalainen Pierre Højbjerg. Hänen kokonaiskilometrinsä ovat 68,1. Toinen 60 kilometrin rajan ylittävä pelaaja on Sergio Reguilón (67,4).
Sen sijaan jos kilometrit suhteutetaan 90 peliminuuttiin, niin kärkeen ponnahtaa Dele Alli. Mourinho kutsui häntä muinoin laiskaksi harjoittelijaksi, mutta peliä kohden tämä juoksee 10,2 kilometriä.
Tuolla lukemalla hän on Valioliigassa sijalla 59, kun kaikki pelaajat asetetaan samaan tilastoon. Siitä huolimatta Alli on myös se pelaaja, jonka juoksumäärät 90 minuuttia kohden ovat pudonneet eniten Spursin kokoonpanosta.
Vielä viime kaudella Alli juoksi 11,3 kilometriä peliä kohden. Sillä hän olisi koko sarjan toisena Liverpoolin Curtin Jonesin (11,35) jälkeen. Liverpool miehittää henkilökohtaisen listan kärkikolmikon kokonaan. Toisena on James Milner ja kolmantena Roberto Firmino.
Tottenhamin kannalta juoksumäärissä on tilastollisesti myös selkeä yhteys tuloksiin. Kauden alussa, kun Spurs voitti kolme ensimmäistä otteluaan, niin se myös juoksi kamppailuissa enemmän kuin vastustaja.
Sen jälkeen tilanne on ollut täysin eri. Jos tarkastelee tämän kauden Valioliigaa kokonaisuudessaan, niin tilastollisesti voitto on 11 prosenttia todennäköisempi joukkueelle, joka juoksee enemmän kuin vastustaja.
Jää nähtäväksi, että mihin suuntaan Tottenhamin juoksumatkat vielä kehittyvät. Mielenkiintoista on myös arvioida, että johtuuko suuri muutos pelaajista vai pelitavasta.
Lähde: Sky Sports / Adam Smith
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Vuosien odotus ohi – Everton vaihtaa omistajaa
- Marcus Rashford kiinnostaa Saudi-Arabiassa – onko muita vaihtoehtoja?
- Arsenal ei käytä puolustajansa jatko-optiota
- Chelsean pelaaja kärähti dopingista – Enzo Maresca: ”Olemme kaikki järkyttyneitä”
- Gabriel Jesus iski hattutempun Crystal Palacen verkkoon – Federico Chiesa palasi viimein pelikentille
- Paul Scholes nosti esiin Arsenalin heikkouden: ”Jos haluat voittaa mestaruuden…”
- Rio Ferdinand kertoi mielipiteensä Rúben Amorimista: ”Ten Hag teki samoin pestinsä alussa…”
- Joe Gomez oli jättää Liverpoolin viime kesänä: ”Se oli todella lähellä”
- Arne Slot: Federico Chiesa palaa pitkästä aikaa pelikentille
- ESPN: Manchester United tekemässä jatkosopimuksen avainpelaajansa kanssa
- Rio Ferdinand kertoi mielipiteensä Rúben Amorimista: ”Ten Hag teki samoin pestinsä alussa…”
- Paul Scholes nosti esiin Arsenalin heikkouden: ”Jos haluat voittaa mestaruuden…”
- Gabriel Jesus iski hattutempun Crystal Palacen verkkoon – Federico Chiesa palasi viimein pelikentille
- ESPN: Manchester United tekemässä jatkosopimuksen avainpelaajansa kanssa
- Marcus Rashford vihjasi lähtöhaluistaan – näin kommentoi Rúben Amorim
- Arne Slot: Federico Chiesa palaa pitkästä aikaa pelikentille
- Juventus halukas hankkimaan Sandro Tonalin tammikuussa
- Joe Gomez oli jättää Liverpoolin viime kesänä: ”Se oli todella lähellä”
- Valioliiga-legenda tarjonnut mahdollisuutta Dele Allille
- Marcus Rashfordilta iso paljastus tulevaisuudestaan Manchester Unitedissa – tältä pudotus kokoonpanosta tuntui