Pep Guardiola hehkutti Manchester Cityn debytanttia: ”Keittiössä on vietettävä aikaa, jos haluaa hyvän aterian”

Manchester Cityn manageri Pep Guardiola piti näkemästään, kun hyökkäävä keskikenttäpelaaja Cole Palmer debytoi tiistaina Mestarien liigassa.
Lapsesta asti Cityä edustanut Palmer, 19, oli ennen tiistaita esiintynyt manchesteriläisten edustusjoukkueessa vain kuudesti, mutta hän käytti näytönpaikkansa mainiolla tavalla 5-1-vierasvoitossa Club Bruggea vastaan. Nuorukainen tuli vaihdosta kentälle 65. minuutilla ja laukoi vain pari minuuttia myöhemmin komean osuman takanurkkaan rangaistusalueen tuntumasta.
Guardiolan mukaan Palmer on huippulupaava pelaaja, mutta häntä ei aiota hoputtaa Cityssä avauksen pelaajaksi.
– Ihmiset haluavat asioita välittömästi, mutta kaikki vaatii aikaa. Keittiössä on vietettävä aikaa, jos haluaa hyvän aterian, sanaili Guardiola Daily Mailin mukaan.
– Colella on erityinen lahja, jollaista on vaikea löytää. Hän laittaa valtaosan paikoista sisään. Hän harjoittelee meidän (edustusjoukkueen) kanssamme ja opettelee toimintaperiaatteitamme. Hän on tulevaisuuden pelaaja tälle seuralle.
– Meillä on myös Liam Delap, Sam Edozie, Luke Mbete, Romeo Lavio – viisi tai kuusi todella lahjakasta pelaajaa akatemiassamme. Jos he jatkavat nöyränä työntekoa, niin kuka tietää, heistä voi tulla tärkeitä Manchester Citylle.
Guardiola kertoi vielä kuvaavan esimerkin Palmerin viimeistelytaidosta ja motivaatiosta.
– Hän pelasi lauantaina kanssamme 3-4 minuuttia Burnleyä vastaan ja meni myöhemmin samana päivänä tekemään kolme maalia akatemian peliin.
– Jotkut pelaajat saattavat olla laiskoja. ”Olen nyt ykkösjoukkueen pelaaja, enkä halua pelata [akatemiassa]”. Hän meni sinne, teki kolme maalia ja näytti meille, mihin hän pystyy.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Mo Salah paljasti: Arne Slot antoi kipakan palautteen puoliajalla
- Englannin maajoukkueen entinen valmentaja sai sairauskohtauksen – lentokone teki hätälaskun
- Pep Guardiola puolustaa Edersonia: ”En koskaan moiti pelaajiani”
- Southamptonin jättiyllätys suli toisella jaksolla – Liverpool karkaa sarjakärjessä
- Reece James luottavaisena Chelsean kauden tavoitteista: ”Ei epäilystäkään”
- Man City hyytyi taas – karu tilasto kuvaa tuskallista kautta
- Romelu Lukaku kertoi suoran mielipiteensä Chelseasta: ”Seura on pelkkää bisnestä”
- Agentti: Sandro Tonali palaa jossain vaiheessa Serie A:han
- Jamie Carragher: ”Tämä on surkein Manchester United koko elämäni aikana”
- Lehti: Kobbie Mainoo suunnittelee siirtyvänsä Manchester Unitedista
- Mo Salah paljasti: Arne Slot antoi kipakan palautteen puoliajalla
- Southamptonin jättiyllätys suli toisella jaksolla – Liverpool karkaa sarjakärjessä
- Englannin maajoukkueen entinen valmentaja sai sairauskohtauksen – lentokone teki hätälaskun
- Pep Guardiola puolustaa Edersonia: ”En koskaan moiti pelaajiani”
- Romelu Lukaku kertoi suoran mielipiteensä Chelseasta: ”Seura on pelkkää bisnestä”
- Jack Grealishin baarireissu nousi puheenaiheeksi – näin kommentoi Pep Guardiola
- Jamie Carragher: ”Tämä on surkein Manchester United koko elämäni aikana”
- Lehti: Kobbie Mainoo suunnittelee siirtyvänsä Manchester Unitedista
- Man City hyytyi taas – karu tilasto kuvaa tuskallista kautta
- Arsenalin huippulupaus loikkasi Manchester Unitediin – näin Mikel Arteta kommentoi tapausta