Tottenham on vahvistanut nimittäneensä italialaisen Antonio Conten uudeksi päävalmentajakseen.

Conte, 52, saapuu Spursiin kesään 2023 ulottuvalla sopimuksella, joka sisältää jatko-option.

Hän valmensi viimeksi kotimaassaan Internazionalea, jonka hän johdatti viime kaudella Serie A:n mestaruuteen. Aiemmin urallaan Conte on luotsannut myös muun muassa Juventusta, Italian maajoukkuetta ja Chelseaa.

– Olen erittäin iloinen, kun saan palata valmentamisen pariin ja tehdä sen Valioliiga-seurassa, jolla on kunnianhimoinen tavoite olla jälleen pääosassa, kommentoi Conte Tottenhamin sivuilla.

– Tottenhamilla on huippuluokan tilat ja yksi maailman parhaista stadioneista.

– En malta odottaa, että pääsen aloittamaan työni välittääkseni joukkueelle ja kannattajille sitä intohimoa, mentaliteettia ja päättäväisyyttä, jotka ovat aina erottaneet minut joukosta pelaajana ja valmentajana.

– Viime kesänä yhteistyömme ei toteutunut, koska suhteeni Interiin oli vielä liian tuore ja olin tunnetasolla liian sidoksissa edellisen kauden päättymiseen, joten koin, ettei silloin ollut vielä oikea aika palata valmentajaksi.

LUE MYÖS: