Englanti eteni MM-kisoihin – maailman huonoin maajoukkue oli maineensa veroinen
Englanti varmisti maanantaina paikkansa Qatarin MM-kisoihin, kun se kaatoi San Marinon vieraskentällä 10-0 karsintapelissä.
Ensimmäisen osumansa Englanti teki jo viiden minuutin jälkeen, kun Harry Maguire puski Phil Fodenin antaman kulmapotkun sisään.
Toista maalia odotelttiin noin kymmenen minuuttia. Bukayo Saka käännähti pallon kanssa boksissa ja laukoi pallon kahden puolustajan kautta verkkoon.
Peliä jatkettiin taas noin kymmenisen minuuttia, kunnes Englanti osui jälleen. Fodenin saksipotku karkasi reippaasti maalista ohi, mutta se osui matkalla Dante Rossin käteen, ja Englanti sai videotarkistuksen jälkeen rangaistuspotkun. Pilkkuvastuun otti Harry Kane, joka latasi pelivälineen keskeltä sisään.
Kane osui toistamiseen 32. minuutilla. Emile Smith Rowe keskitti vasemmalta laidalta ja Kane laukoi suoraan syötöstä vieraat neljän maalin johtoon.
Vain hetkeä myöhemmin Englannille vihellettiin jo toinen rangaistuspotku, kun Kanen pusku pysähtyi San Marinon puolustajan käteen. Kane asteli jälleen itse pallon taakse ja tykitti sen voimalla ylänurkkaan. Tottenhamin tähtihyökkääjä tehtaili hattutempun myös edellisessä maaottelussaan, kun Englanti voitti viime perjantaina Albanian 5-0.
Kanen maalikarkelot jatkuivat 42. minuutilla. Hän sai pallon Trent Alexander-Arnoldin kuljetuksen päätteeksi, harhautti itsekin yhden vastustajan ja siirsi kuulan lähietäisyydeltä sisään.
Vajaan tunnin kohdalla Smith Rowe teki uransa ensimmäisen maalin Englannin A-maajoukkueessa. Tammy Abraham pudotti pallon kantapäällään Arsenalin nuorelle tähdelle, joka pääsi laukomaan avopaikasta.
Englanti pääsi pelaamaan viimeiset parikymmentä minuuttia ylivoimalla, kun Rossi repi Conor Gallagherin kumoon ja sai pelin toisen keltaisen korttinsa. Seuranneesta vapaapotkusta Tyrone Mings puski uransa ensimmäisen maajoukkuemaalin.
Vajaan 80 minuutin kohdalla Englanti rokotti kotijoukkuetta kahdesti lyhyen ajan sisään. Ensin verkkoa heilutti Tammy Abraham ja lähes heti perään Saka.
Englanti varmisti voitolla MM-karsintalohkonsa kärkisijan ja siten pääsyn ensi vuonna pelattavaan lopputurnaukseen. FIFA-rankingin viimeistä sijaa miehittävä San Marino hävisi jokaisen karsintaottelunsa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Gabriel Jesus viimeisteli sarjakauden avausmaalinsa – Arsenal murskasi Crystal Palacen
- Virallista: Southampton palkkasi uuden päävalmentajan
- Alexander Isak iski hattutempun Valioliigassa – Nottingham Forest nousi kolmanneksi sarjataulukossa
- Manchester City sai taas lunta tupaan – näin Pep Guardiola kommentoi uusinta tappiota
- Erling Haaland kritisoi peliesityksiään: ”Katson ensinnäkin itseäni…”
- Manchester City hävisi taas – Aston Villa ohitti Pep Guardiolan miehistön sarjataulukossa
- Näin Pep Guardiola kommentoi Erling Haalandin tehottomuutta – Man City -luotsi ei ole valmis muutoksiin
- Maailmanmestari George Eastham on kuollut
- Loukkaantuneelta Mason Mountilta viesti Manchester Unitedin kannattajille – ”Voin luvata yhden asian”
- Emiliano Martínez tunnusti pettymyksen syyskauteensa – näin tähtivahti kommentoi Man Cityn ongelmia
- Chelsean nuori hyökkääjä iski hattutempun – Joe Cole hämmästeli: ”Miten Barcelona päästi hänet lähtemään?”
- Jamie Carragher kertoi miksi Trent Alexander-Arnoldin pitäisi jäädä Liverpooliin
- Ange Postecoglou vaatii kunnioitusta – ”Minä en ole ainoastaan sitä mieltä”
- Dele Alli poistui Evertonista: ”Asiat eivät menneet suunnitelmien mukaisesti”
- Emiliano Martínez tunnusti pettymyksen syyskauteensa – näin tähtivahti kommentoi Man Cityn ongelmia
- Loukkaantuneelta Mason Mountilta viesti Manchester Unitedin kannattajille – ”Voin luvata yhden asian”
- Fantasy Premier League: GW 17 – harkitse kapteenin valintaa tarkasti tällä viikolla
- Tässä Englannin liigacupin välieräparit
- L’Équipe: PSG kiinnostunut Bournemouthin topparista
- Aaron Lennon: Evertonilla oli mahdollisuus hankkia Erling Haaland vain muutamalla miljoonalla eurolla