Katso: Silmiä hivelevä volley yläkulmaan! Teemu Pukki osui jälleen, mutta lopputulos jäi kalvamaan mieltä: ”En voi olla liian iloinen”

Teemu Pukki teki tiistaina kauden viidennen osuman, kun Newcastle ja Norwich pelasivat 1-1-tasapelin St. James’ Parkilla.
Reilu kymmenen minuuttia ennen loppua syntynyt Pukin tasoitusmaali oli silmiä hivelevä. Hän sai pallon Newcastlen rangaistusalueella ja laukoi huonommalla jalallaan volleyn yläkulmaan. Hyvin ottelussa torjunut Martin Dubravka jäi maalillaan voimattomaksi.
Tasapelipiste ei kuitenkaan lämmittänyt Pukin mieltä. Hän hankki jo yhdeksännellä peliminuutilla Ciaran Clarkille punaisen kortin, mutta Norwich ei onnistunut hyödyntämään miesylivoimaansa.
– Jos pelaat yhden pelaajan ylivoimalla melkein koko pelin, sinun on voitettava se. Olemme pettyneitä, mutta saimme ainakin yhden pisteen. Takaa on aina hyvä tulla, mutta meidän olisi pitänyt saada kolme pistettä tänään, Pukki sanoi ottelun jälkeen.
Pukin kauden viidennessä maalissa oli jotain tuttua. Hän nimittäin tykitti myös kaksi vuotta sitten Newcastlea vastaan komean osuman volleylla. Tuolloin maali syntyi Carrow Roadilla.
– Ja myös tänään tein sen vasemmalla jalalla [toim. huom. maali syntyi oikealla jalalla], Pukki sanoi viitaten vuoden 2019 osumaansa.
– Se oli hieno pallo Dimiltä (Dimitrios Giannoulis), ja minulla oli aika paljon aikaa tähtäämiseen. Se oli hieno maali ja minun täytyy olla tyytyväinen siihen, mutta emme silti saaneet kolmea pistettä, joten en voi olla liian iloinen.
Newcastle-Norwich -ottelun parhaat palat näet alla olevasta upotuksesta. Pukin maaliin johtanut tilanne näkyy kohdasta 1:32 alkaen.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Man United -legenda syyllistyi pahoinpitelyyn syntymäpäiväjuhlillaan – nyt jaettiin rangaistus
- Arne Slot: Tämä tekisi Liverpoolin kesästä onnistuneen
- Arsenal saamassa avainpelaajansa takaisin vielä ennen kauden loppua ”Palaa odotettua aiemmin”
- Philippe Coutinho avoimena uransa käänteestä: ”Minulla oli unelma”
- Mikel Arteta väläytti tärkeää jatkosopimusta: ”Aikomus on selvä”
- Pep Guardiolalta päivitys Erling Haalandin tilanteesta
- Chelsea-kapteeni Jamesilta palautetta omilleen: ”Askel taaksepäin”
- West Ham harkitsee uutta sopimusta Michail Antoniolle
- Tottenhamin Ange Postecoglou: ”Joudutte sietämään minua vielä vähän kauemmin”
- Old Traffordilla koettiin tunteiden vuoristorata – Rúben Amorim: ”Paras ääni, jonka olen koskaan kuullut”

- Hurjaa draamaa! Manchester United iski lopussa kolme maalia ja eteni Eurooppa-liigan välieriin