Chelsean Thomas Tuchel ei katso hyvällä koronasääntöjen venyttämistä: ”Olisin erittäin vihainen”
Chelsean päävalmentaja Thomas Tuchel sanoo, että hän olisi ”erittäin vihainen”, jos joku Valioliigan seuroista käyttäisi koronavirustapauksia tekosyynä otteluiden siirtämiseen.
Perjantaina tuli tieto tuoreimmasta ottelusiirrosta, kun Valioliiga ilmoitti, että Burnleyn ja Leicesterin välinen ottelu siirretään kotijoukkueen vajaavaisen pelaajatilanteen takia lauantailta myöhempään ajankohtaan.
Viime viikon torstaiksi tarkoitettu liigacupin välierien ensimmäinen osa Liverpoolin ja Arsenalin välillä siirrettiin viikolla eteenpäin, koska Liverpool anoi kilpailua hallinnoivalta English Football Leaguelta (EFL) ottelusiirtoa pelaajatilanteeseensa vedoten. Liverpool kertoi siirtopyynnön johtuneen ”koronatapausten nopeasti kasvavasta määrästä”, minkä takia seura sulki myös hetkellisesti harjoituskeskuksensa.
Liverpool pelasi kuitenkin jo viime sunnuntaina FA Cupissa Shrewsburya vastaan, kun selvisi, että sen koronasuma oli pelättyä lievempi. Myös liigacupin ensimmäinen välierä pystyttiin pelaamaan tämän viikon torstaina. Sunnuntain ottelun yhteydessä Liverpoolin manageri Jürgen Klopp antoi kommentteja, jotka herättivät monien mielenkiinnon.
[readmore from=Chelsea]
– Meillä oli viime viikolla kunnon puhkeaminen, ja sitten kävi ilmi, että meillä oli [koronatesteissä] paljon vääriä positiivisia tuloksia. Mutta säännöt ovat sellaiset kuin ne ovat, joten kaikki nämä pelaajat, jotka saivat väärän positiivisen tuloksen, eivät voineet pelata. Ainoa todellinen positiivinen tuli Trent Alexander-Arnoldilta ja kaikki muut olivat vääriä positiivisia, sanoi Klopp.
Liverpool testasi pelaajansa ja muut työntekijänsä antigeeni- sekä PCR-testeillä ennen kuin se teki ottelusiirtopyyntönsä EFL:lle. Ison-Britannian julkisen terveydenhuoltojärjestelmän tekemän analyysin mukaan antigeenitestien spesifisyys on vähintään 99,97 prosenttia, mikä tarkoittaa, että jokaista 10 000:ta tehtyä testiä kohden on todennäköisesti vähemmän kuin kolme väärää positiivista tulosta.
EFL katsoi, että Liverpoolilla oli perustellut syyt ottelusiirron hakemiselle sitä tehdessään ja että seura toimitti kaikki tarvittavat todisteet, joten EFL on vastustanut kaikkia pyyntöjä, jotka koskevat puhkeamisen olosuhteiden tutkimista.
ESPN:n mukaan Arsenal pohtii, pitäisikö sen hakea ottelusiirtoa sunnuntain paikallispeliin Tottenhamia vastaan, koska sen on vaikea saada riittävä määrä pelaajia kasaan koronatapausten, loukkaantumisten, pelikieltojen ja Afrikan mestaruusturnauksen takia. Valioliiga käy ottelusiirtopyynnöt tapauskohtaisesti läpi, mutta ESPN:n mukaan joukkueissa on oltava vahvistettuja koronatapauksia ennen kuin muut tekijät otetaan huomioon.
Tuchelilta kysyttiin, venyttävätkö seurat tällä hetkellä sääntöjä saadakseen ottelusiirtopyyntönsä läpi.
– Toivon todella, todella vahvasti, että asia ei ole niin, koska silloin olisin erittäin, erittäin vihainen, vastasi saksalaisluotsi ESPN:n mukaan.
– Me teemme kaikkemme, jotta pelit pystytään pelaamaan ja meidät laitettiin pelaamaan, kun meistä tuntui, ettei meidän ehkä pitäisi.
– Joten toivon todella vahvasti, että säännöt ovat samat kaikille.
LUE MYÖS:
- Gabriel Jesus iski hattutempun Crystal Palacen verkkoon – Federico Chiesa palasi viimein pelikentille
- Paul Scholes nosti esiin Arsenalin heikkouden: ”Jos haluat voittaa mestaruuden…”
- Rio Ferdinand kertoi mielipiteensä Rúben Amorimista: ”Ten Hag teki samoin pestinsä alussa…”
- Joe Gomez oli jättää Liverpoolin viime kesänä: ”Se oli todella lähellä”
- Arne Slot: Federico Chiesa palaa pitkästä aikaa pelikentille
- ESPN: Manchester United tekemässä jatkosopimuksen avainpelaajansa kanssa
- Juventus halukas hankkimaan Sandro Tonalin tammikuussa
- Chelsean huippulupaukselle uusi diili – pudotettiin aiemmin joukkueesta sopimustilanteen takia
- Man Cityn tähtipelaaja ei stressaa ikääntymistä: ”Voin yhä vaikuttaa peleihin”
- Marcus Rashford vihjasi lähtöhaluistaan – näin kommentoi Rúben Amorim
- Marcus Rashfordilta iso paljastus tulevaisuudestaan Manchester Unitedissa – tältä pudotus kokoonpanosta tuntui
- Arne Slotilta paljastus Liverpool-tähden kunnosta ennen cup-puolivälierää
- Man United -taiturin unelmasuoritus palkittiin FIFA:n gaalassa
- Mikel Arteta näkee Arsenalin huippulupauksessa tulevaisuuden keskushyökkääjän
- Valioliiga-legenda tarjonnut mahdollisuutta Dele Allille
- Raheem Sterling tehnyt päätöksen tulevaisuudestaan – jäänyt Arsenalissa vähälle vastuulle
- Valioliigan tähtihyökkääjä sai syytteen FA:lta
- Southampton haluaa uuden valmentajan nopeasti – tässä ehdokkaita
- Tottenhamin valitus hylättiin – pitkä pelikielto jatkuu
- Chelsean jättihankinta antoi positiivisen dopingnäytteen – kiistää tahallisuuden