West Ham hakee uutta ykkösvahtia ensi kaudeksi – kaksi vaihtoehtoa pöydällä

West Ham puntaroi, yrittääkö se värvätä Nick Popen Burnleystä maalivahdikseen vai hankkiiko se Alphonse Areolan pysyvästi riveihinsä Paris Saint-Germainista, kertoo The Times.
Areola, 29, siirtyi Hammersiin täksi kaudeksi lainalle sopimuksella, joka sisältää vajaan 13 miljoonan euron osto-option. Hän on pelannut tällä kaudella 16 ottelua, mutta vain yksi niistä on ollut Valioliigassa, sillä sarjapeleissä torjuntavastuuta on kantanut Łukasz Fabiański.
Fabiańskin, 37, sopimus on päättymässä tämän kauden jälkeen, mutta hänelle tarjottaneen vuoden jatkodiiliä. West Hamin alkuperäinen suunnitelma oli, että Areola hivuttautuisi hiljalleen kokeneen puolalaistorjujan ohi ykkösvahdiksi.
Englannin A-maajoukkueessa kahdeksan kertaa esiintynyt Pope, 30, tarjoaa erilaisen vaihtoehdon. Hänen odotetaan lähtevän Burnleystä, jos seura putoaa Valioliigasta, mutta Claretsilla on optio jatkaa hänen sopimustaan kesään 2024 saakka.
Timesin mukaan Burnley haluaisi Popesta 14,5 miljoonaa euroa. Hän olisi siis siirtosummaltaan kalliimpi kuin Areola, mutta Popen palkkapyynnön odotetaan olevan pienempi kuin Areolalla, joka tienaa tällä hetkellä 157 000 euroa viikossa.
Pope on edustanut Burnleyä kesästä 2016 alkaen 148 ottelussa, joissa hän on päästänyt yhteensä 178 osumaa ja pitänyt 51 nollapeliä.
Voita loma Rodoksella – arvo 1000€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ arvoisen loman Rodoksella!
- Tähtipuolustaja allekirjoitti jatkosopimuksen Crystal Palacen kanssa
- Man United -legenda syyllistyi pahoinpitelyyn syntymäpäiväjuhlillaan – nyt jaettiin rangaistus
- Arne Slot: Tämä tekisi Liverpoolin kesästä onnistuneen
- Arsenal saamassa avainpelaajansa takaisin vielä ennen kauden loppua ”Palaa odotettua aiemmin”
- Philippe Coutinho avoimena uransa käänteestä: ”Minulla oli unelma”
- Mikel Arteta väläytti tärkeää jatkosopimusta: ”Aikomus on selvä”
- Pep Guardiolalta päivitys Erling Haalandin tilanteesta
- Chelsea-kapteeni Jamesilta palautetta omilleen: ”Askel taaksepäin”
- West Ham harkitsee uutta sopimusta Michail Antoniolle
- Tottenhamin Ange Postecoglou: ”Joudutte sietämään minua vielä vähän kauemmin”

- Old Traffordilla koettiin tunteiden vuoristorata – Rúben Amorim: ”Paras ääni, jonka olen koskaan kuullut”