AS: Arabialaisomisteinen Newcastle tarjoamassa ex-supertähdelle mahdollisuuden uuteen nousuun
Newcastle Unitedin kannattajia hellittiin eilen torstaina, kun Espanjasta kantautuneet raportit kertoivat, että seura valmistelee noin 23 ja puolen miljoonan euron tarjousta Real Madridin Marco Asensiosta, 26. AS:n lisäksi asiasta uutisoi myös ChronicleLive, jonka mukaan Asension agentti Horacio Gaggioli on reagoinut asiakkaansa lähtöhaluihin keskustelemalla eri valioliigaseurojen kanssa.
Newcastlen hankintalistalle päätynyt Asensio lähtenee Madridista saatuaan sopivan tarjouksen. Vielä viisi vuotta sitten Asensio oli eittämättä yksi Euroopan tunnetuimmista nuorista pelaajista ja 2018 hänen markkina-arvonsa oli kavunnut eri arvioissa reilusti yli sataan miljoonaan euroon. Realin puheenjohtaja Florentino Peréz ei tiettävästi tosissaan silloin tavoitellut Kylian Mbappéa, koska laskelmoi Asension kehittyvän samanlaiseksi vastuunkantajaksi.
Vaikka Asensio teki viime kaudella henkilökohtaisen maaliennätyksensä, 12 maalia kaikki kilpailut huomioiden, kokonaisuutena arvioiden hänen kehitystään ovat hidastaneet lukuisat loukkaantumiset ja valmentajanvaihdokset. Vuosina 2017 ja 2018 espanjalaislaituri pelasi yhteensä 18 maaottelua, vuosina 2019–22 niitä on karttunut kahdeksan.
Newcastle-fanit eivät ole tottuneet, että heidän kannattamansa seura yhdistetään Asension kaltaisiin pelaajiin. Uusi tilanne kytkeytyy tietenkin suoraan uuteen omistajaportaaseen ja Saudi Arabian valtion sijoitusyhtiö PIF:ään, jonka taloudelliset satsaukset sallivat tällaisten pelaajien tähyilyn. Hanketta on syytetty perustellusti urheilupesusta, eli Saudi-Arabia pyrkii luomaan maalleen mieluisia mielleyhtymiä jatkuvien ihmisoikeusongelmien tilalle. Newcastlen kannattajien innostus ja riemuitseminen Asension siirtouutisiin liittyen osoittaa likaisen rahan voiman.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Unai Emery vahvisti: Ollie Watkins jää Aston Villaan Arsenalin tarjouksesta huolimatta
- Näin Arne Slot reagoi Saudi-puheisiin Mohamed Salah’sta – ”Uskon hänen tekevän parhaan päätöksen”
- Manchester Cityn vastustaja Mestarien liigan ensimmäiselle pudotuspelikierrokselle selvisi – luvassa jättiläisten taisto
- Newcastle täräytti lähes kymmenen miljoonan euron pelaajakaupan
- Aston Villalla neljä korvaajaehdokasta Saudi-Arabiaan matkalla olevan Jhon Duránin tilalle
- Saudi-Arabiassa viritellään jättitarjousta Brightonin tähdestä
- Fantasy Premier League: GW 24 – katso toimituksen joukkue tuplapeliviikolle!
- Manchester United ja Tottenham etenivät suoraan Eurooppa-liigan neljännesvälieriin
- Gary Neville: Rúben Amorim ajaa Marcus Rashfordia pois Manchester Unitedista
- Ruud van Nistelrooy uskoo Jamie Vardyn pelaavan vielä pitkään: ”Kun katson, miten hän pitää itsestään huolta…”
- Steven Gerrard sai potkut
- Newcastle täräytti lähes kymmenen miljoonan euron pelaajakaupan
- Manchester Cityn vastustaja Mestarien liigan ensimmäiselle pudotuspelikierrokselle selvisi – luvassa jättiläisten taisto
- Aston Villalla neljä korvaajaehdokasta Saudi-Arabiaan matkalla olevan Jhon Duránin tilalle
- Roy Keane latasi suorat sanat Marcus Rashfordista
- Gary Neville: Rúben Amorim ajaa Marcus Rashfordia pois Manchester Unitedista
- Manchester United ja Tottenham etenivät suoraan Eurooppa-liigan neljännesvälieriin
- Saudi-Arabiassa viritellään jättitarjousta Brightonin tähdestä
- Fantasy Premier League: GW 24 – katso toimituksen joukkue tuplapeliviikolle!
- Tottenham valmis maksamaan 60 miljoonaa euroa Bayern Münchenin hyökkääjästä