Newcastlen jättiyllätys murskaantui muutamassa minuutissa – Manchester City osoitti venymiskykynsä maalikarkeloissa
Kieran Trippierin räjähtävä vapaapotku ihastutti St. James Parkilla, kun Newcastle riisti Manchester Citylle pisteitä. Harakat johti ottelua parhaimmillaan kahdella maalilla, mutta joutui tyytymään pisteeseen 3-3-lukemiin päättyneessä kamppailussa.
Newcastle-kapteeni Trippier oli lähellä saada myös ulosajon ottelun loppupuolella laitapuolustajan taklauttua myöhässä Kevin De Bruynea. Punainen kortti vaihtui kuitenkin varoitukseksi VAR-tarkastuksen jälkeen ja hän selvisi säikähdyksellä.
City menetti ottelussa topparinsa Nathan Áken sairastuvalle. Hollantilaisen ottelu päättyi ensimmäisen kaksikymppisen jälkeen.
City aloitti ottelussa maalinteon jo viidennellä peliminuutilla. Bernardo Silvan keskitys tavoitti boksissa Ilkay Gündoganin, joka tälläsi vieraat johtoon.
Vieraiden etumatka ei kestänyt 28. minuutille saakka. Tuolloin Allan Saint-Maximin tarjoili matalan pallon oikealle tolpalle ja Miguel Almiron tälläsi sen sisään. Paraguaylaisen osuma hyväksyttiin VAR-tarkastuksen jälkeen.
Saint-Maximin oli rakentamassa myös toista Newcastlen maaleista vapautettuaan vastaiskusta Callum Wilsonin maalintekoon.
Kotijoukkueen vahva ote jatkui toisen jakson alussa. 54. minuutilla etumatka kasvoi vapaapotkusta jo kahteen maaliin. Kieran Trippierin räjähtävä laukaus jysähti kovalla kierteellä ylänurkkaan, eikä Ederson voinut mitään Cityn maalilla.
Ahdinkoon ajettu City nousi vielä kuopastaan. Vieraat kirivät tasoihin kolmen minuutin sisällä.
Ensin Erling Braut Håland toi 61. minuutilla Cityzensin maalin päähän. Vain kaksi minuuttia myöhemmin Kevin De Bruyne löysi syöttölinjan Newcastlen puolustuslinjan lävitse ja Silva toi vierasjoukkueen tasoihin.
Näin City otti lopulta pisteen mukaansa Manchesteriin 3-3-lukemilla.
Newcastle on aloittanut kauden voitolla ja kahdella tasapelillä. Citylle pistemenetys oli kauden ensimmäinen.
City on Valioliigassa Arsenalin jälkeen toisena tasapisteissä Tottenhamin, Leedsin ja Brightonin kanssa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Nottingham Forest porskuttaa Valioliigan parhaassa vireessä
- West Ham harkitsee potkuja päävalmentajalleen
- Man United ja Tottenham Ranskan maajoukkuekärjen perässä
- West Ham on kiinnostunut Chelsean pelaajasta
- Man Cityn puolustaja lainalle Bundesliigaan
- Arsenalin huippulupauksen loukkaantumisesta lisätietoa
- Italian suurseura kiinnostunut Marcus Rashfordista
- Evertonin uudet omistajat tarkastelevat Sean Dychen tulevaisuutta seurassa
- Espanjan maajoukkuepelaaja Aston Villan kiikarissa
- Chelsea harkitsee kutsuvansa pelaajansa takaisin lainalta
- Nottingham Forest porskuttaa Valioliigan parhaassa vireessä
- Man United ja Tottenham Ranskan maajoukkuekärjen perässä
- Italian suurseura kiinnostunut Marcus Rashfordista
- West Ham on kiinnostunut Chelsean pelaajasta
- Arsenalin huippulupauksen loukkaantumisesta lisätietoa
- West Ham harkitsee potkuja päävalmentajalleen
- Man Cityn puolustaja lainalle Bundesliigaan
- Roy Keane haukkui Liverpool-tähden esityksen maan rakoon – ”Hän lähtee tämän jälkeen Tranmere Roversiin”
- Chelsea harkitsee kutsuvansa pelaajansa takaisin lainalta
- Jamie Carragher haluaa Liverpoolin vahvistavan tätä pelipaikkaa – kyseenalaisti seuralegendan tason