Walesilaishyökkääjä täräytti hullun paljastuksen – ja se kertoo paljon Erling Haalandin aiheuttamasta pelosta

Manchester Cityyn kesällä siirtynyt Erling Haaland on aloittanut Valioliigassa ryminällä ja hänestä on jo lyhyessä ajassa tullut vastustajien pahin painajainen.
22-vuotias norjalaishyökkääjä on tehnyt seitsemässä valioliigaottelussa jo kaksi hattutemppua ja yhteensä peräti 11 maalia. Vain neljä valioliigaseuraa, Arsenal, Tottenham, Fulham ja Brentford ovat onnistuneet maalinteossa useammin kuin Haaland. Esimerkiksi Man Cityn tulevan viikonlopun vastustaja Man United on tehnyt toistaiseksi vain kahdeksan maalia, eli kolme vähemmän kuin tulikuuma norjalaiskärki.
Valioliigassa 94 ottelua pelannut Hal Robson-Kanu, 33, kertoo Haalandin aiheuttaneen niin paljon pelkoa, että eri seurojen pelaajat ovat jutelleet keskenään ja kysyneet vinkkejä siitä, kuinka norjalaisen voisi pysäyttää.
– Tämä kaveri on hirviö, se on tapa kuvailla häntä, Robson-Kanu sanoi Kick Offissa.
– Minulla on faktatietoa siitä, että vastustajien pelaajat ovat soittaneet muiden joukkueiden pelaajille ja kysyneet: ”Pelaamme Cityä vastaan viikonloppuna, kuinka pysäytämme Haalandin?”
Haaland on tehnyt suuren vaikutuksen myös Robson-Kanuun. Walesilaishyökkääjä uskoo, että norjalainen rikkoo jokaisen jalkapalloennätyksen jos hän vain pysyy kunnossa.
– Se, mitä hän tekee Citylle nyt, saa minut ajattelemaan, että jos hän pysyy kunnossa ja pelaa kaikki pelit seuraavan vuosikymmenen ajan Cityssä, hän rikkoo jokaisen jalkapalloennätyksen, Robson-Kanu täräyttää.
Kuten jo aiemmin todettua, seuraavaksi Man United joutuu olemaan varuillaan Haalandin kanssa. Kauden ensimmäinen Manchesterin derby pelataan tulevana sunnuntaina Etihadilla Suomen aikaa kello 16 alkaen.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Harry Redknapp laukoi röyhkeää vitsiä Thomas Tuchelista ja teki natsitervehdyksen – ”Hänet on lähetetty tuhoamaan meidät”
- Pep Guardiola: Manchester City ei ansaitse uuden suurturnauksen jättipottia
- Athletic: Tottenhamilla kärkiehdokas potkujen uhkaaman Ange Postecogloun korvaajaksi – myös kaksi muuta kandidaattia Valioliigasta
- Liverpool-topparin siirtohuhuissa uusi käänne
- PA: Alexander-Arnoldin korvaaja tiedossa – Liverpool avannut neuvottelut
- Arsenalin supertähdeltä odotettu uutinen ennen Mestarien liigan puolivälieriä: ”Hei taas”
- Valioliigan siirtoikkunaan suuri muutos ensi kesälle
- Newcastle havittelee Liverpool-puolustajaa
- Chelsea-tähden nousukiito katkesi huumekäryyn – avasi yli 20 vuoden takaista skandaalia: ”Urani huonoin päätös”
- West Ham ja Everton Englannin nuorten maajoukkuepelaajan perässä
- PA: Alexander-Arnoldin korvaaja tiedossa – Liverpool avannut neuvottelut
- Liverpool-topparin siirtohuhuissa uusi käänne
- Pep Guardiola: Manchester City ei ansaitse uuden suurturnauksen jättipottia
- Harry Redknapp laukoi röyhkeää vitsiä Thomas Tuchelista ja teki natsitervehdyksen – ”Hänet on lähetetty tuhoamaan meidät”
- Athletic: Tottenhamilla kärkiehdokas potkujen uhkaaman Ange Postecogloun korvaajaksi – myös kaksi muuta kandidaattia Valioliigasta
- Chelsea-tähden nousukiito katkesi huumekäryyn – avasi yli 20 vuoden takaista skandaalia: ”Urani huonoin päätös”
- Arsenalin supertähdeltä odotettu uutinen ennen Mestarien liigan puolivälieriä: ”Hei taas”
- Valioliigan siirtoikkunaan suuri muutos ensi kesälle
- Saako Liverpool sittenkin siirtokorvauksen Trent Alexander-Arnoldista?
- Entinen Chelsea-lupaus löysi uuden onnen toisesta valioliigaseurasta – vakava loukkaantuminen oli romuttaa unelmat: ”Tuleeko minusta enää samaa pelaajaa?”