Wolverhampton irtisanoi manageri Bruno Lagen palveluksestaan 2. lokakuuta, ja etsii uutta pääkäskijää edelleen.

Ykkösvaihtoehtona pidetty, Sevillasta vastikään lähtöpassit saanut Julen Lopetegui kieltäytyi lopulta pestistä, haluten jäädä kotimaahansa Espanjaan.

Nyt BBC kertoo seuran keskustelevan vakanssista hollantilaisvalmentaja Peter Boszin kanssa. Aiemmin urallaan muiden muassa Ajaxia ja Borussia Dortmundia luotsannut 58-vuotias on paraikaa vailla työnantajaa, saatuaan lähteä Lyonista viikkoa Lagen potkujen jälkeen.

Wolves on ollut keskusteluissa myös entisen managerinsa, Nuno Espirito Santon mahdollisesta paluusta. Tätä pidetään kuitenkin varsin epätodennäköisenä vaihtoehtona.