TOP5: Valioliiga palaa! Tässä kauden kuumimmat puheenaiheet tähän saakka
Englannin Valioliiga palaa poikkeukselliselta MM-kisatauoltaan, kun kausi potkaistaan uudelleen käyntiin tapaninpäivänä maanantaina. Mitkä tapahtumat ja teemat jäivät siis ensimmäisen puoliskon jälkeen ihmisten huulille?
Tässä Valioliiga.comin TOP-listaus kauden 2022-23 toistaiseksi isoimmista puheenaiheista.
1. Hurjaakin hurjempi Haaland
Erling Haaland on ollut heittämällä kauden kuumin puheenaihe.
Jo robotiksi kutsutun norjalaistähden sensaatiomainen sisääntulo Valioliigaan on hämmästyttänyt, ihastuttanut ja jopa pelottanut – ainakin mitä vastustajien puolustajiin ja valmentajiin tulee.
Haaland on tehnyt Valioliigassa keskimäärin 1,38 maalia otteluun. Kysymys ei enää ole siitä, voittaako hän sarjan maalikuninkuuden, vaan kuinka monella maalilla hän sen voittaa?
Jatkamalla samaa tahtia joulun jälkeen, rikkoisi 22-vuotias 50 täysosuman rajapyykin ennen kauden loppua. Ja kun otetaan huomioon, miten hän sai käyttää MM-kisat alkukauden pienistä vaivoista palautumiseen, voi tahti jopa kiihtyä entisestään.
Torstai-illan osuma Liverpoolin verkkoon Liigacupissa viestii ainakin siitä, ettei ruuti ole kastunut pakkaskelien sulaessa.
2. Arsenalin mestaruusjahti
Se on saattanut kestää kolme kautta, mutta Mikel Arteta on todistanut tänä vuonna juuri sen, miksi Arsenal on ollut niin innokas pitämään hänestä kynsin ja hampain kiinni.
Tykkimiehet ovat joulun alla viiden pisteen karkumatkalla Valioliigan sarjakärjessä.
Pep Guardiolan oppipoika löysi kaipaamansa pelaajavahvistukset entisen työnantajansa leivistä, kun Gabriel Jesus ja Oleksandr Zinchenko seurasivat Artetaa viime kesänä Emiratesille. Etenkin Jesus on osoittaunut elintärkeäksi osaksi Arsenalin joukkuetta.
Manchester Cityä ei tietenkään ole vielä tässä kohtaa tainnutettu. Mestaruuskannulla on vielä matkaa Pohjois-Lontooseen. Juuri nyt tilanne näyttää kuitenkin varsin hyvältä. Arsenalin päällimmäisenä uhkakuvana lienee Manchester Cityä niukempi pelaajamateriaali, jota myös Arteta toivoo kasvattavansa tammikuun siirtoikkunassa.
Jamie Carragher puolestaan sanoo, että Arsenalin on mentävä all-in tammikuun siirtoikkunaan, sillä vastaavanlaista tilaisuutta Valioliigan mestaruuteen ei välttämättä aukea enää vuosikymmeniin. Tämä väite voi hyvinkin pitää paikkaansa.
3. Tiuhaan vaihtuvat valmentajat
Valioliigassa vuosia vallinnut teema seuraomistajien tulos-tai-ulos-periaatteesta on pysynyt myös tällä kaudella ennallaan. Viiden kuukauden jälkeen jo kuusi seuraa on vaihtanut päävalmentajaansa.
Bournemouth avasi pelin varsin kärsimättömällä ja kiittämättömällä tavalla, kun se antoi seuran Valioliiga-noususta vastanneelle Scott Parkerille potkut vain 26 päivää uuden kauden käynnistymisen jälkeen.
Chelsean uusi osaomistaja Todd Boehly seurasi pian perästä, kun se päätti monien yllätykseksi siirtää Thomas Tuchelin 200 miljoonalla eurolla vahvistetun pelaajiston syyskuussa Brightonista napatun Graham Potterin alaisuuteen. Potterin tilalle saapui italialainen Roberto De Zerbi.
Lokakuussa päitä alkoi putoamaan Keski-Englannissa, jossa putoamistaisteluun ajautuneet Wolverhampton ja Aston Villa vaihtoivat päävalmentajiaan. Bruno Lage heitettiin pihalle ja korvattiin pitkien neuvotteluiden jälkeen Julen Lopeteguilla. Steven Gerrard kesti 11 kuukautta Villa Parkilla, jonka jälkeen europelipaikoista haaveileva seurajohto sai tarpeekseen ja osti Unai Emeryn irti Villarreal-sopimuksestaan.
Ralph Hasenhüttl, joka todennäköisesti jää Valioliigan historiaan ainoana valmentajana, joka selvisi potkuitta kahdesta 0–9-tappiosta, sai lähteä viimeisimpänä heikon alkukauden myötä. Southampton korvasi ”Alppien Kloppin” marraskuun alussa Nathan Jonesilla sen voitettua vain kolme peliä 14 ensimmäisestä ottelustaan.
Enemmänkin potkuja oltaisiin toki voitu jo nähdä. Etenkin Leicesterin Brendan Rodgers ja Nottingham Forestin Steve Cooper ovat joutuneet vastailemaan kysymyksiin tulevaisuudestaan pitkin kautta. Jälkimmäinen toki hieman vähemmän nyt, kun Forest päätti sitoa Cooperin seuraan pitkällä sopimuksella jumbosijoituksesta huolimatta.
Kuuteen valmentajavaihtoon ei lukema myöskään varmasti jää. Kauden toiselle puolikkaalle lähtiessä uhan alla ovat ainakin Evertonin Frank Lampard, West Hamin David Moyes sekä Leeds Unitedin Jesse Marsch.
4. Newcastlen nousu
Manchester Cityn ennätyshankinta ja tunnettu vitsiniekka Jack Grealish teki viime kauden mestaruusjuhlissa pilkkaa Newcastle-hyökkääjä Miguel Almirónin kustannuksella. Surullisenkuuluisa heitto vanheni kuitenkin odotettua huonommin, sillä tällä kaudella tulikuuman paraguaylaisen kahdeksan maalia ovat avittaneet Newcastlen aina sarjataulukon kolmannelle sijalle saakka.
Almirónin huippuvire on kuitenkin vain osa Eddie Howen kivenkovaa kollektiivia. Howe on saanut keskikastin tason pelaajiston pelaamaan viihdyttävää, hallittua ja voittavaa jalkapalloa.
Upporikkaasta saudiomistuksestaan huolimatta myös hankinnat ovat tehty harkiten ja huolella, mikä on kantanut hedelmää. Nick Popella, Dan Burnilla ja Kieran Tripperillä vahvistunut puolustus on esimerkiksi tarkoittanut vain 11 päästettyä maalia, mikä on vähemmän kuin mikään muu seura Arsenalin kanssa.
Newcastlella on tällä vireellä siis kaikki eväät pysytellä TOP4:n joukossa kauden loppuun saakka. Mahdollisuus joukkueen etenemisestä Eurooppaan herättää keskustelua, jota ristiriitaiseen omistuskuvioon rinnastaessa jakaa mielipiteitä ja luo uhkakuvia. Onko moraalisesti oikein toivoa Newcastlelle menestystä? Saisiko europelipaikka omistajat riehaantumaan ensi kesän siirtomarkkinoilla? Onko Newcastlesta tulossa hiljalleen niin Englannin kuin Euroopankin kenttiä dominoiva voimapesä?
Kysymyksiä riittää.
5. Cristiano Ronaldo
Mistä edes aloittaa?
Cristiano Ronaldo on poistunut Valioliigasta, mutta puheenaiheet hänen ympärillään eivät ota laantuakseen.
Portugalilaistähden kohuhaastattelu marraskuun puolivälissä räjäytti pankin ennennäkemättömällä tavalla. Alkukaudella muun muassa siirtohaluistaan ja vähäisestä peliajasta piinattu Ronaldo istui Piers Morganin kanssa alas ja syytteli, uhriintui ja valitti lähes kaikesta maan ja taivaan välillä. Otsikonarvoista ja mielipiteitä jakavaa tekstiä riitti kokonaiselle viikolle, jonka seurauksena hän sai haluamansa: potkut.
Ronaldo pelasi MM-kisat läpi ilman seuraa, eikä väistynyt ylimääräisiltä kohuilta maajoukkueen sisällä. Saudi-Arabiasta saapunut jättisopimus odottanee enää 37-vuotiaan allekirjoitusta, sillä Euroopasta mahdollisuuksia ei yksinkertaisesti näytä aukeavan. Manchester Unitedin kannattajat kuittailevat Ronaldolle katsomoissa ja puntaroivat, kuuluuko maineensa monien silmissä menettänyt supertähti enää seuran legendojen joukkoon.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Gabriel Jesus viimeisteli sarjakauden avausmaalinsa – Arsenal murskasi Crystal Palacen
- Virallista: Southampton palkkasi uuden päävalmentajan
- Alexander Isak iski hattutempun Valioliigassa – Nottingham Forest nousi kolmanneksi sarjataulukossa
- Manchester City sai taas lunta tupaan – näin Pep Guardiola kommentoi uusinta tappiota
- Erling Haaland kritisoi peliesityksiään: ”Katson ensinnäkin itseäni…”
- Manchester City hävisi taas – Aston Villa ohitti Pep Guardiolan miehistön sarjataulukossa
- Näin Pep Guardiola kommentoi Erling Haalandin tehottomuutta – Man City -luotsi ei ole valmis muutoksiin
- Maailmanmestari George Eastham on kuollut
- Loukkaantuneelta Mason Mountilta viesti Manchester Unitedin kannattajille – ”Voin luvata yhden asian”
- Emiliano Martínez tunnusti pettymyksen syyskauteensa – näin tähtivahti kommentoi Man Cityn ongelmia
- Manchester City sai taas lunta tupaan – näin Pep Guardiola kommentoi uusinta tappiota
- Näin Pep Guardiola kommentoi Erling Haalandin tehottomuutta – Man City -luotsi ei ole valmis muutoksiin
- Alexander Isak iski hattutempun Valioliigassa – Nottingham Forest nousi kolmanneksi sarjataulukossa
- Gabriel Jesus viimeisteli sarjakauden avausmaalinsa – Arsenal murskasi Crystal Palacen
- Chelsean nuori hyökkääjä iski hattutempun – Joe Cole hämmästeli: ”Miten Barcelona päästi hänet lähtemään?”
- Virallista: Southampton palkkasi uuden päävalmentajan
- Loukkaantuneelta Mason Mountilta viesti Manchester Unitedin kannattajille – ”Voin luvata yhden asian”
- Emiliano Martínez tunnusti pettymyksen syyskauteensa – näin tähtivahti kommentoi Man Cityn ongelmia
- Erling Haaland kritisoi peliesityksiään: ”Katson ensinnäkin itseäni…”
- Ange Postecoglou vaatii kunnioitusta – ”Minä en ole ainoastaan sitä mieltä”