Chelsea teki ison tarjouksen Noni Maduekesta

Chelsea on tehnyt PSV Eindhovenille 30 miljoonan euron tarjouksen laitahyökkääjä Noni Maduekesta, kertoo ESPN.
Englantia nuorten maajoukkueissa edustanut Madueke, 20, pelasi juniorina Crystal Palacessa ja Tottenhamissa, kunnes siirtyi PSV:hen vuonna 2018. Hän on pelannut PSV:n edustusjoukkueessa 79 ottelua tehden niissä yhteensä 20 maalia ja syöttäen 14.
PSV vastasi aiemmin tällä viikolla Chelsean tiedusteluihin, että se ei halua luopua Maduekesta, mutta lontoolaisseura on nyt silti tehnyt hänestä tarjouksen.
ESPN:n mukaan PSV ei haluaisi luopua Maduekesta, koska se menetti hiljattain jo Cody Gakpon, joka siirtyi Liverpooliin. PSV:n päävalmentaja Ruud van Nistelrooy myönsi kuitenkin lehdistötilaisuudessaan, että hollantilaisseuralla ei välttämättä ole varaa kieltäytyä, jos tarjous on liian hyvä.
– Tiedän, että Nonia kohtaan on kiinnostusta. Minusta olisi parempi, jos sitä ei olisi, mutta minä en päätä siitä. Se, että hänestä ollaan kiinnostuneita, johtuu tietenkin hänen laadustaan ja esityksistään. Mutta minusta se on huolestuttavaa, koska meidän on katsottava, pystymmekö pitämään hänet. Toivon sitä kovasti.
– Me teemme ehdottomasti kaikkemme pitääksemme hänet, mutta asiat voivat muuttua todella nopeasti, jos kiinnostus kasvaa. Seurana on oltava valmiina ja mietittävä korvaajia valmiiksi, koska jos hän lähtee, niin me menetämme talven aikana jo toisen pelaajan.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Antonyn agentti latasi suorat sanat Rúben Amorimista
- Sky: Englannin jalkapalloliitto hakee Lucas Paquetálle elinikäistä pelikieltoa
- Lehti: Portugalin suurseura haluaa Manchester Unitedin topparin
- PSG-luotsi Luis Enrique: ”Tämä on todella epäreilua”
- Arne Slot myönsi: Liverpool oli voitosta huolimatta vastaantulija Pariisissa
- Yllätyssankari pelasti Liverpoolille ison etulyöntiaseman Mestarien liigassa
- Newcastlelta synkkä uutinen – puolustajan kausi ohi
- Man Unitedille kaksi takaiskua ennen Eurooppa-liigan pudotuspeliä
- FA vaatii cup-ottelun kammottavasta rikkeestä kovempaa rangaistusta
- Seurapomo: Antony haluaa jäädä Real Betisiin
- Yllätyssankari pelasti Liverpoolille ison etulyöntiaseman Mestarien liigassa
- PSG-luotsi Luis Enrique: ”Tämä on todella epäreilua”
- Arne Slot myönsi: Liverpool oli voitosta huolimatta vastaantulija Pariisissa
- Man Unitedille kaksi takaiskua ennen Eurooppa-liigan pudotuspeliä
- Huipputuomarin toiminta kauhistuttavassa tilanteessa pöyristytti – Valioliiga teki kovan päätöksen
- Newcastlelta synkkä uutinen – puolustajan kausi ohi
- FA vaatii cup-ottelun kammottavasta rikkeestä kovempaa rangaistusta
- Sky: Englannin jalkapalloliitto hakee Lucas Paquetálle elinikäistä pelikieltoa
- Lehti: Portugalin suurseura haluaa Manchester Unitedin topparin
- Newcastle-pomo otti kantaa Alexander Isakin tulevaisuuteen: ”Olisi hullua edes miettiä sitä…”