Näkökulma: Thomas Zilliacuksen Man United -tarjouksessa on romantiikkaa, muttei realismia - eikä edes kovin syvällistä ymmärrystä Unitedista

Suomessa hieraistiin silmiä, kun tarjouskilpa Manchester Unitedista lähti käyntiin. Ei se, että mukana on Qatarin valtio eikä se, että toinen vahva ehdokas on brittimiljardööri. Mutta mitäs, mitäs. Yhtäkkiä Thomas Zilliacus ilmoitti tehneensä tarjouksen.

Zilliacus kertoi tarjouksestaan ja aikeistaan sekä tiedotteessa, somekanavissa että lehtien haastatteluissa. Visio on se, että kannattajat pääsisivät vaikuttamaan päätöksentekoon. Kannattajille olisi tarkoitus kaupata seurasta 50 prosenttia, kunhan Zilliacus ensin saisi hankittua seuran Glazereilta.

Artikkeli jatkuu twiitin jälkeen. Jos twiitti ei näy, voit lukea sen tästä.

Suomalainen Zilliacus siis hyvän (kannattajat) puolella pahaa (valtio- ja miljardööriomistajat) vastaan. Tämähän on loistavaa! moni ehkä ajatteli. Palautetaan Unitedin kaltainen mahtiseura kannattajille. Palautetaan jalkapallo kannattajille.

Zilliacusta ei voi syyttää romantiikan puutteesta. Ajatus on kaunis, mutta aika lailla kauniiksi ajatukseksi se taitaa jäädä.

Miksi Glazereita kiinnostaisi romantiikka?

Saksassa 50+1-sääntö toimii melko hyvin. Maassa ei samalla tavalla yksittäiset omistajat pääse huseeraamaan kuin Englannissa, vaan kannattajilla on valtaa. Espanjassa on jossain määrin sama juttu, joskin esimerkiksi Barcelonan ja Real Madridin puheenjohtajaksi on mahdollista päästä vain, jos taustalta löytyy hurja määrä rahaa.

Englannissa on haluttu valita kapitalistinen tie. Siinä missä aiemmin seuraomistajat olivat enempi paikallisia pohattoja, sarjan vetovoiman ja markkina-arvon kasvaessa mukaan ovat astuneet maailman rikkaimpiin kuuluvat tahot: valtiot ja miljardöörit.

FFP-säännöillä on pyritty suitsimaan epäreilua kilpailua – toisinaan paremmalla ja toisinaan heikommalla menestyksellä. Yhtä kaikki, kapitalistisesta mallista ei ole enää paluuta. Ja kilpailu sen kuin kiristyy.

Valioliigaseurojen omistajista vain yhden – Brentfordin Matthew Benhamin – omaisuus on miljoonaluokkaa. Ilmankos Brentfordin on tehtävä asioita eri tavalla. Brentford ei voi mällätä rahalla. Kaikkien muiden valioliigaseurojen omistajien omaisuus on miljadiluokkaa.

Omistajista löytyy kaksi isoa luokkaa: henkilöomistajat ja valtio-omistajat. Sekä Man Cityn omistavalle Abu Dhabille että Newcastlen omistavalle Saudi-Arabialle valioliigaseuran omistamisen voidaan argumentoida olevan merkittävissä määrin pr:ää ja urheilupesua. Sen sijaan henkilöomistajille omistaminen on ennen kaikkea bisnestä: Glazereille ehkä eniten koko Valioliigassa.

Glazerit ovat pyrkineet maksimoimaan oman tuottonsa Unitedista. Aikoinaan ostoprosessissa Glazerit latasivat Unitedin täyteen velkaa, minkä lisäksi yhdysvaltalaisperhe on kuitannut Unitedista muhkeaa osinkoa.

Artikkeli jatkuu twiitin jälkeen. Jos twiitti ei näy, voit lukea sen tästä.

Nyt päästään pikku hiljaa Zilliacukseen.

Zilliacus on tiettävästi yksi kahdeksasta Unitedin ostajaehdokkaasta ja ainoa, joka on julkisesti maalaillut yhteisöllisiä arvoja ja kannattajien vallan palauttamista. Vastaehdokkaita ovat muun muassa brittimiljardööri Sir Jim Ratcliffen omistama petrokemian INEOS-yhtiö ja Qatarin kuninkaalliseen perheeseen kuuluva sheikki Jassim.

Sekä Ratcliffellä että sheikki Jassimilla on takanaan valtavasti omaisuutta – ihan eri tavalla kuin Zilliacuksella. Nyt tullaan tärkeään – raadolliseen, mutta tärkeään – kysymykseen: miksi Glazereita kiinnostaisi Zilliacuksen visio yhteisöllisyydestä, jos tarjous ei ole taloudellisesti samaa tasoa kuin Ratcliffella ja sheikki Jassimilla? Miksi Glazerit olisivat myyntihetkellä kiinnostuneita Unitedin kannattajista, kun ei heitä ole kannattajayhteisö kiinnostanut koskaan aiemminkaan?

Zilliacus ehdotti myös, että hän, Ratcliffe ja sheikki Jassim yhdistäisivät voimansa; että he yhdessä ostaisivat Unitedin. Jotain hyötyä voisi vielä löytää sheikki Jassimin ja Ratcliffen voimien yhdistämisestä. Ratcliffe saisi pohjattoman Qatarin valtion kassan (joskin Ratcliffe on itsekin hyvin varakas), ja Qatar saisi paikallisen vahvan vaikuttajan (Ratcliffe on varttunut Old Traffordin kupeessa).

Artikkeli jatkuu twiitin jälkeen. Jos twiitti ei näy, voit lukea sen tästä.

Taas tärkeä kysymys: miksi ihmeessä Ratcliffe ja sheikki Jassim ottaisivat Zilliacuksen mukaan kauppaan? Mitä sellaista Zilliacus toisi, mitä Ratcliffe ja sheikki Jassim eivät kykene kahdestaan tarjoamaan?

Ei se romantiikkakaan ihan nappiin mennyt

Zilliacus on pyrkinyt esiintymään kannattajien äänitorvena; hahmona, joka edustaa koko Unitedin globaalia kannattajayhteisöä. Ei sekään ihan uskottavasti ole sujunut.

Zilliacus puhui Ylen Urheiluruudun haastattelussa, kuinka hän ”haluaa tuoda fanit mukaan”. Pieni detalji ja ehkä eri sukupolvien välinen tapa puhua asioista, mutta jalkapallokannattamisesta kirjan kirjoittaneena voin sanoa, että ”fani” ja ”kannattaja” ovat kaksi eri asiaa.

Tyypillisesti fani elää nousukaudessa mukana, muttei ole kovin kiinnostunut tai sitoutunut seuraan sen kummemmin – etenkään jos tulee tuloksellisesti heikompi ajanjakso. Kannattaja taas seisoo keskimäärin vahvemmin seuran puolella – niin hyvinä kuin huonoina aikoina.

Toinen Zilliacuksen stiplu särähti korvaan vielä pahemmin, kun hän puhui ManU:sta. Suomeen on jostain kumman syystä pesiytynyt termi ManU. Sitä käytetään laajasti niin jalkapalloväen kuin mediankin keskuudessa. Ehkä se on sopivan lyhyt. Ongelma: heille, jotka tuntevat Unitedia syvällisemmin – siis nimenomaan niille kannattajille – termi on hyvin loukkaava.

Artikkeli jatkuu twiitin jälkeen. Jos twiitti ei näy, voit lukea sen tästä.

ManU-termi on alun perin West Brom -kannattajien käyttämä haukkumasana, jolla viitattiin manureen, lantaan. Jos et tunne historiaa, lanta-nimitys kuulostaa alkuun melko harmittomalta. Vaan ei enää, kun ymmärrät koko kontekstin. Chant meni näin:

– Duncan Edwards is manure, rotting in his grave, man you are manure – rotting in your grave.

Eli: Duncan Edwards on lantaa, mätänee haudassaan. Voi pojat, olet lantaa – mätänet haudassasi.

Edwards oli United-pelaaja, joka kuoli 21-vuotiaana Münchenin lento-onnettomuudessa saamiinsa vammoihin vuonna 1958.

ManU-termin käyttö jatkui Unitedin verivihollisten, Liverpoolin ja Leedsin kannattajien, keskuudessa.

– Man U, Man U went on a plane. Man U, Man U never came back again.

Eli: ManU, ManU lähti lentokoneella. ManU, ManU ei koskaan palannut.

Joko ymmärrät, että Unitedin kannattajille ManU-termi on loukkaus eikä sitä pitäisi koskaan käyttää (tämän jutun lukevat urheilutoimittajat ja jalkapalloihmiset voisivat muuten ottaa opikseen).

En usko hetkeäkään, että Zilliacus tahallaan ketään loukkasi. Miksi olisi loukannut? Hän ei vain kerta kaikkiaan ymmärtänyt, ei ehkä tiennyt, että ManU-termiä ei käytetä. Se myös osoitti, että Zilliacus ei kovin syvällisesti tunne sen seuran historiaa, jota hän on hankkimassa.

Jos Zilliacus ei tunne seuran historiaa eikä kannattajien mielenmaisemaa, miten hän voisi uskottavasti esiintyä koko Unitedin globaalin kannattajayhteisön esitaistelijana ja mobilisoijana? Ei voikaan, ja se on aika iso ongelma tarjouksessa, joka perustuu juuri siihen.

Jaakko Perttilä
Twitter: @JaakkoPerttila