Pian seuraton Teemu Pukki antoi vihjeen tulevaisuuden suunnitelmistaan: ”Aika paljon tullut koettua”

Teemu Pukin seuraava seura on ollut suuri puheenaihe suomalaisessa jalkapalloyhteisössä. Suomalaishyökkääjä jättää Norwichin päättäessään sopimuksensa kesäkuun lopussa.
Pukki, 33, pelasi toukokuussa viimeisen ottelunsa Norwich-paidassa Mestaruussarjan päätöskierroksella Blackpoolia vastaan. Seuralegendaksi noussut kotkalainen edusti seuraa viiden kauden ajan.
Pukin olo on ollut levollinen Norwichin kauden päätyttyä. Reilun kuukauden lomaillut suomalaistähti ei ole miettinyt liikoja seuraavaa siirtoaan jalkapallokentillä.
Pukki ei sulje pois vaihtoehtoa kokeilla haastetta Euroopan ulkopuolella. Esimerkiksi Yhdysvaltojen MLS-sarja on ollut kokeneille huippupelaajille vuosien varrella houkutteleva vaihtoehto.
MLS:ssä pelaa myös lukuisia muita Suomen maajoukkuepelaajia, kuten Inter Miamia edustava Robert Taylor, Austin FC:n Leo Väisänen ja Minnesota Unitedin Robin Lod.
– Ei ole mitään yhtä maata, mihin haluaisin. Aika paljon tullut koettua jo Euroopan sarjoja. Katsotaan mitä tarjouksia sieltä tulee. Olen avoin melkein kaikenlaisille tarjouksille, Pukki vihjasi tulevaisuuden suunnitelmistaan, Huuhkajien lehdistötilaisuudessa.
– Varmasti Euroopan ulkopuolellakin pelaaminen olisi yksi vaihtoehto.
Pukki valmistautuu seuraavaksi Suomen EM-karsintojen ensimmäisiin kotiotteluihin. Huuhkajat kohtaa ensi viikon perjantaina 16. päivä kesäkuuta Slovenian ja kolme päivää myöhemmin maanantaina San Marinon.
Joni Ahokas, Helsinki
Twitter: @AhokasJoni
LUE MYÖS!
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Arsenalin supertähdeltä odotettu uutinen ennen Mestarien liigan puolivälieriä: ”Hei taas”
- Valioliigan siirtoikkunaan suuri muutos ensi kesälle
- Newcastle havittelee Liverpool-puolustajaa
- Chelsea-tähden nousukiito katkesi huumekäryyn – avasi yli 20 vuoden takaista skandaalia: ”Urani huonoin päätös”
- West Ham ja Everton Englannin nuorten maajoukkuepelaajan perässä
- Entinen Chelsea-lupaus löysi uuden onnen toisesta valioliigaseurasta – vakava loukkaantuminen oli romuttaa unelmat: ”Tuleeko minusta enää samaa pelaajaa?”
- Saako Liverpool sittenkin siirtokorvauksen Trent Alexander-Arnoldista?
- John Terry odottaa ensimmäistä päävalmentajapestiään: ”Minulla on paljon annettavaa”
- Athletic: Nottingham Forest selvisi säikähdyksellä – maalitykin vamma ei ole vakava
- ESPN: Real Madrid haluaa hankkia Valioliigan huipputopparin – hintalappu 50 miljoonaa euroa
- Saako Liverpool sittenkin siirtokorvauksen Trent Alexander-Arnoldista?
- Valioliigan siirtoikkunaan suuri muutos ensi kesälle
- Chelsea-tähden nousukiito katkesi huumekäryyn – avasi yli 20 vuoden takaista skandaalia: ”Urani huonoin päätös”
- ESPN: Real Madrid haluaa hankkia Valioliigan huipputopparin – hintalappu 50 miljoonaa euroa
- Entinen Chelsea-lupaus löysi uuden onnen toisesta valioliigaseurasta – vakava loukkaantuminen oli romuttaa unelmat: ”Tuleeko minusta enää samaa pelaajaa?”
- Newcastle havittelee Liverpool-puolustajaa
- John Terry odottaa ensimmäistä päävalmentajapestiään: ”Minulla on paljon annettavaa”
- Arsenalin supertähdeltä odotettu uutinen ennen Mestarien liigan puolivälieriä: ”Hei taas”
- West Ham ja Everton Englannin nuorten maajoukkuepelaajan perässä
- Telegraph: Southampton asetti hurjan hintalapun nuorelle lupaukselleen – Valioliigan suurseurat kiinnostuneita