Karvas pettymys Man Unitedin kannattajille: oma poika ja ylistetty lahjakkuus päästetään Alankomaihin

Manchester United on päässyt alankomaalaisen FC Utrechtin kanssa sopuun keskikenttäpelaajansa Zidane Iqbalin siirrosta. Asiasta kertovat useat valtakunnallisesti merkittävät lehdet Englannissa.
Siirtokorvaus asettunee miljoonaan euroon. Iqbal, 20, läpäisi lääkärintarkastuksensa maanantaina, ja hänen on nyt määrä vetää puumerkkinsä neljän vuoden sopimukseen.
Muun muassa The Athleticin David Ornstein kertoo, että United saa ”huomattavan” osuuden Iqbalin seuraavasta mahdollisesta siirtosummasta, jos hänen uusi seuransa FC Utrecht myy hänet tulevaisuudessa.
Manchesterissa syntynyt Iqbal on edustanut Unitedin eri joukkueita vuodesta 2012 lähtien. Ensimmäisen ammattilaissopimuksensa hän allekirjoitti huhtikuussa 2021. Murtautuminen edustuksen pelaavaan kokoonpanoon on kuitenkin ollut kiven takana, sillä Iqbal on päässyt kentälle vain kerran. Se tapahtui joulukuussa 2021 Mestarien liigan ottelussa Young Boysia vastaan.
Iqbal on jo kiittänyt Instagramissa erästä Unitedin fanitiliä, kun se tunnusti, että uutinen Iqbalin lähdöstä sattui.
Iqbal on pelannut kolme maaottelua Irakin paidassa.
FC Uthrecht sijoittui viime kaudella seitsemänneksi Eredivisiessä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Mohamed Salahilta toive Virgil van Dijkille – Liverpool-kapteeni vihjasi tulevaisuudestaan
- Newcastle murskasi Manchester Unitedin ja nousi UCL-sijoille
- Mohamed Salah teki Valioliiga-historiaa Liverpoolin voitossa
- Crystal Palacen luottopelaajalle jatkopahvi
- Telegraph: André Onana jätettiin ulos Manchester Unitedin kokoonpanosta
- Darwin Núñez jättämässä Liverpoolin
- Telegraph: Tottenhamin kesän siirtosuunnitelmat jäissä
- Kaksi Arsenal-pelaajaa joutui jättämään pelin kesken – näin Mikel Arteta kommentoi
- Arsenal jäi tasapeliin Valioliigassa
- Nottingham Forestille valtava pettymys Valioliigassa