Joe Lewisiä, Tottenhamin omistavaa miljardööriä, syytetään sisäpiiritiedon väärinkäytöstä. Manhattanilainen syyttäjä Damian Williams on kutsunut Lewisin toimintaa ”häikäilemättömäksi” viestipalvelu X:ssä, joka tunnetaan paremmin sen aiemmalla nimellä Twitter.

Sisäpiiritiedon väärinkäyttö on arvopaperimarkkinarikos. Sillä pyritään saamaan suhteetonta ja perusteetonta etua muihin sijoittajiin.

Lewisin asianajaja David Zornow katsoo, että Yhdysvaltain valtio on tehnyt ”törkeän arviointivirheen” syyttäessään Lewisiä, 86, rikoksesta.

Tottenhamin edustaja ei Sky Sportsin mukaan suostunut kommentoimaan tapausta, koska ”se ei liity seuraan”.

Syytteessä kerrotaan, että Lewis ja hänen yhteistyökumppaninsa tekivät miljoonia dollareita hyödyntämällä tiedollista etumatkaansa vuosien 2019 ja 2021 välillä.

Esimerkiksi vuonna 2019 Lewisin naisystävä osti väitetysti 700 000 dollarin arvosta Solid Biosciencesin osakkeita, kun Lewis paljasti hänelle kliinisen tutkimuksen tuloksia ennen kuin niistä ilmoitettiin virallisella tiedotteella.

Samana vuonna Lewisin väitetään neuvoneen lentäjiään myymään osakkeensa australialaisessa maatalousyrityksessä Queenslandissa tapahtuneen tulvan seurauksena. Osakevälittäjälleen kirjoittamassaan sähköpostiviestissä toinen lentäjistä kirjoittaa: ”Toivotaan vain, että Pomo olisi vähän aiemmin varoittanut meitä.”

Lewis lainasi molemmille lentäjilleen myös puoli miljoona dollaria, jotta nämä ostaisivat Miratin osakkeita. Yhtiön arvo nousi roimasti, kun se julkaisi erään kliinisen tutkimuksen tulokset pian Lewisin vinkin jälkeen. Lewis piilotti Miratilta ostamiaan osakkeita myös muun muassa pöytälaatikkoyritysten taakse.

Lue myös