Valioliigan kausiennakko 2023-24 – Aston Villa: Taistelee jättiläisiä vastaan
Aston Villa pyrkii jatkamaan viime kauden nousukiitoaan, mutta mihin sen rahkeet riittävät, jos kaikki korkealle tähtäävät joukkueet saavat rivinsä kuntoon?
- Viime kausi
- Pelaajasiirrot
- Valmennus ja pelitapa
- Seuraa heitä
- Ihanneavaus
- Arvio sijoituksesta
- Otteluohjelma
Viime kausi
Aston Villan viime kauden voi jakaa kahteen osaan: aikaan ennen ja jälkeen Unai Emeryn nimityksen.
Villa porskutti lokakuun loppupuolelle Steven Gerrardin komennossa, kunnes seura ymmärsi antaa Liverpool-legendalle kenkää.
Gerrard ehti luotsata Villaa vajaan vuoden ajan, mutta joukkueen pelaamisessa tai tuloksissa ei näkynyt tuona aikana merkittävää kehitystä käytännössä lainkaan. Villa oli Gerrardin saapuessa Valioliigassa 16:ntena ja päätti toissa kauden sijalla 14. Hänen saadessaan potkut Villa oli sarjassa 17:ntenä, putoamisviivan yläpuolella ainoastaan maalieronsa ansiosta.
Aston Villa on käyttänyt viime vuosina isoja summia pelaajahankintoihin, ja nyt oli aika raottaa kukkaroa myös valmentajan etsinnässä. Gerrardin tilalle hankittiin aito huippuvalmentaja, Eurooppa-liigan neljästi voittanut Emery, josta oli maksettava siirtokorvaus Villarrealille.
Kauden ensimmäiseen kolmannekseen nähden on uskomatonta ajatella, kuinka paljon Villan pelaaminen kehittyi Emeryn alaisuudessa. Joukkue nousi täydellisen katastrofin kynnykseltä europeleihin.
Aston Villa keräsi 15 viimeisestä sarjaottelustaan 33 pistettä 45 mahdollisesta. Joukkue tuli Valioliigassa seitsemännelle sijalle, jolla irtosi paikka Konferenssiliigan karsintoihin. Villa on viimeksi sijoittunut korkeammalle 13 vuotta sitten.
Emery oli ehdolla Valioliigan kauden parhaaksi manageriksi, mutta titteli meni Manchester Cityn Pep Guardiolalle.
Isossa kuvassa Villan kaudessa jäivät harmittamaan lähinnä cup-kilpailut, sillä kummastakin tuli lähtö jo kolmannella kierroksella. Villa laittoi alkuvuoden otteluruuhkasta huolimatta varsin kilpailukykyisen kokoonpanon kentälle FA Cupissa Kakkosliigan Stevenagea vastaan, mutta alempisarjalainen vierailija nousi kahdella viime hetken maalilla voittoon.
Pelaajasiirrot
Aston Villa on ryhtynyt rakentamaan Unai Emerylle todella laadukasta joukkuetta. Haaviin on tarttunut pari isoa kalaa kovilla summilla, ja lisää saattaa olla luvassa.
Lähteneet
Cameron Archer, Aston Villa -> Sheffield United, 21,55 miljoonaa euroa
Lupaava, 21-vuotias keskushyökkääjä, jonka tie Villassa oli tukossa. Paukutti viime keväänä lainalla Middlesbrough’lle 23 ottelussa 11 maalia ja antoi päälle kuusi maalisyöttöä. Sheffield United oli valmis maksamaan melkoisen hinnan Archerista, joten Villassakin oltaneen ihan tyytyväisiä kauppaan.
Marvelous Nakamba, Aston Villa -> Luton Town, 2,9 miljoonaa euroa
Zimbabwen maajoukkuepelaaja oli Villassa kirjoilla neljä vuotta, mutta jäi debyyttikautensa jälkeen todella vähälle vastuulle. Viime kaudella Nakamba, 29, ei saanut minuuttiakaan peliaikaa ennen kuin lähti lainalle Lutoniin, jonka hän auttoi suorituksillaan Valioliigaan. Siirto sarjanousijan riveihin oli järkevä liike kaikkien kannalta.
Ashley Young, Aston Villa -> Everton, ilmainen
Englannin maajoukkueen entinen laituri pelasi ensimmäisen kerran Villassa jo vuosina 2007-2011, kunnes hän lähti jahtaamaan pokaaleja Manchester Unitediin ja Internazionaleen. Young, 38, oli iästään huolimatta erittäin hyödyllinen pelaaja Villalle kahdella viime kaudella, mutta hänelle ei tarjottu uutta sopimusta.
Wesley Moraes, Aston Villa -> Stoke City, siirtosumma ei tiedossa
191-senttinen keskushyökkääjä pelasi pari viime kautta lainalla eri maissa. Viime sesonki kului Espanjan kakkostasolla Levantessa, jonka riveissä Moraes iski 43 ottelussa tehot 4+3. Aston Villalla ei olisi ollut brasilialaiselle käyttöä, joten kaupattiin sarjaporrasta alemmas Stokeen.
Morgan Sanson, Aston Villa -> OGC Nice, laina
Sansonista, 28, povattiin pätevää hankintaa, kun Villa pulitti hänestä pari vuotta sitten Marseillelle vajaat 16 miljoonaa euroa. Kotimaansa liigassa vakuuttanut ranskalaistaituri oli kuitenkin varjo entisestään. Sanson vietti jo viime kauden jälkimmäisen puolikkaan lainalla Ranskassa, ja uusi lainadiili sisältää osto-option.
Viljami Sinisalo, Aston Villa -> Exeter City, laina
Huuhkajissa debytoinut maalivahti lähtee hakemaan jälleen peliaikaa Ykkösliigasta. Sinisalo, 21, on aiemmin käynyt lainalla myös Burton Albionissa ja skotlantilaisessa Ayr Unitedissa. Villan edustusjoukkueessa hän on päässyt penkille monia kertoja, mutta debyytti odottaa yhä.
Jed Steer, Aston Villa -> ilman seuraa
Steer, 30, pelasi Villassa varavahtina peräti kymmenen vuotta käyden välillä lainalla alemmilla sarjatasoilla.
Saapuneet
Moussa Diaby, Bayer Leverkusen -> Aston Villa, 55 miljoonaa euroa
Villa voitti kilpailun Ranskan maajoukkuelaiturista, vaikka hänellä oli tiettävästi ottajia myös Saudi-Arabiassa. Halvalla Diaby, 24, ei siirtynyt, mutta hänellä on potentiaalia nousta isoksi tähdeksi. Valtavan nopea pikakiituri tehtaili viime kaudella Bundesliigassa yhdeksän osumaa ja yhdeksän maalisyöttöä. Diaby tuo Villalle tehojen lisäksi kokemusta europeleistä.
Pau Torres, Villarreal -> Aston Villa, 33 miljoonaa euroa
Vielä pari vuotta sitten Torresia, 26, vietiin huhuissa Euroopan suurimpiin seuroihin. Hänen osakkeensa ovat olleet sittemmin pienessä laskussa, mutta Espanjan maajoukkuetoppari saapuu silti Valioliigaan huippuvahvistuksena. Torres pelasi Emeryn alaisuudessa jo Villarrealissa.
Nicolò Zaniolo, Galatasaray -> Aston Villa, laina (korvaus 5 miljoonaa euroa)
Mielenkiintoinen hankinta. 24-vuotias hyökkäävä keskikenttämies siirtyi AS Romasta Turkkiin viime helmikuussa ja nyt jo matka jatkuu Englantiin. Kyseessä on suht nopea ja vahva Italian maajoukkuemies.
Youri Tielemans, Leicester -> Aston Villa, ilmainen
Belgian maajoukkuepelaaja antoi vahvoja näyttöjä Leicesterin keskikentällä neljän vuoden ajan ja antoi sopimuksensa kulua loppuun. Aiemmin Tielemans, 26, yhdistettiin huhuissa vielä isompiin seuroihin, mutta siirto Villaan on silti selkeä askel eteenpäin. Viime kausi sujui jokseenkin alle odotusten, mutta Tielemans oli sopimustilanteensa takia joka tapauksessa haluttu pelaaja tänä kesänä.
Cameron Archer, Middlesbrough -> Aston Villa, laina päättyi
21-vuotias Archer jäi jämäminuuteille syksyllä, joten kevääksi hänet lainattiin Middlesbrough’hun. Sarjaporrasta alempana nuori keskushyökkääjä oli elementissään, sai isosti vastuuta ja iski 23 ottelussa komeat tehot 11+6. Pelasi vielä kauden jälkeen kesällä U21-ikäluokan EM-kisat ja oli voittamassa Englannin paidassa kultaa. Nimi mieleen.
Tim Iroegbunam, QPR -> Aston Villa, laina päättyi
Iroegbunamin, 20, viime kausi vierähti lainalla Mestaruussarjan QPR:ssä, jossa sai ison roolin. Ehkä vielä pitäisi toinenkin kausi marinoitua pykälää kevyemmässä ympäristössä.
Keinan Davis, Watford -> Aston Villa, laina päättyi
Keskushyökkääjä iski viime kaudella Watfordille seitsemän maalia 34 Mestaruussarjan ottelussa. Ei vain taida taso riittää Aston Villaan.
Kortney Hause, Watford -> Aston Villa, laina päättyi
28-vuotias toppari lähetettiin viime kaudeksi lainalle Watfodiin, mutta pelasi vain kolme ottelua ja istui lähes koko kauden katsomossa. Ei taida olla käyttöä Aston Villassa.
Jaden Philogene, Cardiff City -> Aston Villa, laina päättyi
Aston Villan oma kasvatti on pelannut viimeiset 1,5 vuotta lainalla parissa eri paikassa. Viime kaudeksi laitahyökkääjä lähti Mestaruussarjan Cardiffiin, jonka riveissä 39 ottelua tuotti tehot 5+1. Vielä on matkaa Aston Villan pelaavaan kokoonpanoon.
- Katso kaikki Valioliigan kesän siirrot tästä.
Valmennus ja pelitapa
- Päävalmentaja: Unai Emery
Emery on kiistatta osoittanut kuuluvansa Euroopan valmentajaeliittiin, mutta hän palasi viime vuonna Englantiin jokseenkin ristiriitaisessa maineessa.
Vuosina 2018-2019 Emery luotsasi Arsenalia, jossa hänen aikansa jäi lyhyehköksi. Debyyttikaudellaan hän johdatti Tykkimiehet Valioliigassa viidenneksi sekä Eurooppa-liigan finaaliin. Voitiin puhua kehityksestä, muttei vielä valtavasta harppauksesta.
Seuranneella kaudella kehitys tyssäsi, ja Emery sai kenkää seitsemän ottelun voitottoman putken jälkeen. Arsenal pestasi Mikel Artetan ja aloitti kokonaisvaltaisen kulttuurimuutoksen, joka on alkanut tuottaa tulosta parina viime vuonna. Emeryä ei jääty ikävöimään.
Espanjalaisluotsi suuntasi takaisin kotimaahansa, jossa hän osoitti jälleen, miksi hän on saanut näytönpaikkansa Paris Saint-Germainissa ja Arsenalissa. Emery toi Villarrealille sen seurahistorian ensimmäisen eurocupin mestaruuden kaataen Arsenalin matkallaan Eurooppa-liigan voittoon. Seuraavan kauden Mestarien liigassa Villarreal eteni sensaatiomaisesti välieriin.
Aston Villassa Emery on suosinut neljän puolustajan alakertaa ja kahta keskikentän pohjapelaajaa. Formaatio voi piirtyä 4-4-2:ksi tai 4-2-3-1:ksi, mutta käytännössä Villalla on vain yksi puhdas keskushyökkääjä kentällä. Myös varsinaisia laitureita on usein kentällä vain yksi, mutta nähtäväksi jää, muuttavatko kesän hankinnat tätä.
Villa prässää tilaisuuden tullen korkealta, mutta vain jos joukkueella on aikaa liikkua organisoidusti asemiin. Jos vastustaja pääsee etenemään puolustuskolmannekseltaan, Villa vetäytyy tiiviiseen blokkiin, jossa se pyrkii pakottamaan vastustajan laidoille. Emeryn ryhmä ei halua jättää yhtään tilaa muotonsa sisään, kun vastustajalla on pallo.
Johtoa puolustaessaan Villa vetäytyy matalaan blokkiin, jossa se pyrkii luomaan ylivoimia kriitisille alueille: rangaistusalueelleen ja boksin eteen. Villan matalan blokin murtaminen vaatii vastustajilta pelaajien nostamista ylös, mikä vuorostaan avaa Villalle mahdollisuuksia vastahyökkäyksille. Keskityksiä Villan isokokoiset topparit ottavat mielellään vastaan.
Peliä avatessaan Villa houkuttelee vastustajia tilanteisiin, joissa yksi prässääjä ryntää kohti palloa, mikä antaa mahdollisuuden ohittaa hänet syötöllä tai kahdella. Laitapakit pysyvät leveydessä ja ryhmityksen ylimmät pelaajat pitävät vastustajan puolustuksen kiireisenä, jotta se ei voi osallistua yltiöpäisesti mukaan prässiin.
Emeryn systeemissä pallon kanssa halutaan edetä suoraviivaisesti mutta hallitusti. Villa tavoittelee usein keskushyökkääjäänsä Ollie Watkinsia, joka on erinomainen target-pelaaja ja linjan taakse juoksija. Kun Villa saa pallon vastustajan puolustuslinjan ja keskikentän väliin, se pyrkii muodostamaan nopeasti ylivoiman tai 1v1-tilanteita, joissa sen juoksijat pääsevät etenemään kohti maalia.
Watkinsin lisäksi kohdepelaajana voi toimia piilokärki, joka pudottautuu vastustajan linjasta hakemaan palloa. Villa pyrkii tällä jälleen houkuttelemaan yksinäistä vastustajaa prässäämään, jotta hänen selustaansa syntyy tilaa.
Kahden keskikentän pohjapelaajansa ansiosta Villa on usein valmis vastaanottamaan hyökkäyksiä, jos sen oma eteneminen tyssää ennenaikaisesti.
Pidemmissä pallonhallintavaiheissa Villa täyttää keskustan pelaajilla ja pakottaa vastustajan merkkaamaan pelaajia pienemmällä alueella. Samaan aikaan Villan laitapakit pysyvät leveydessä ja sinkoavat pystyyn, kun heidän suuntaansa on jalka auki.
Seuraa heitä
Moussa Diaby
Kesän iso hankinta avaa nopeudellaan ja pallotaituruudellaan uuden ulottuvuuden Villan hyökkäyspelaamiseen. Diaby on kuin paranneltu versio Leon Baileysta, joka on ollut ajoittain turhauttavan saamaton.
Jacob Ramsey
Yksi Valioliigan parhaista nuorista pelaajista ja satavarma tulevaisuuden nimi Englannin A-maajoukkueessa. Ramseya, 22, on aiemmin peluutettu nimenomaan keskikentän keskustassa, mutta nykyään hän pelaa juniorivuosiltaan tutussa hyökkäävämmässä roolissa, jossa hänen parhaat ominaisuutensa pääsevät esiin.
Douglas Luiz
Aliarvostettu pelaaja, jolla ei ole suuria heikkouksia. Luiz, 25, on taitava pallonkäsittelijä, joka pystyy ohittamaan vastustajia kuljetuksillaan ja syötöillään. Brasilian maajoukkueessakin esiintynyt taituri hoitaa kevyestä rungostaan huolimatta hyvin myös velvoitteensa puolustussuuntaan.
Ihanneavaus
Arvio sijoituksesta
Sija: 6.
Aston Villasta paistaa tällä hetkellä luotto omaan tekemiseen. Unai Emery laittoi sellaiset näytöt pöytään, että häntä on ymmärretty tukea isoilla hankinnoilla.
Viime kausi oli Emeryn nimityksestä lähtien lähes kohtisuoraa nousua. Väkisinkin tulee mieleen, missä joukkue olisi ollut, jos oikea valmentaja olisi ollut puikoissa alusta asti.
Valioliigassa on tällä hetkellä monta joukkuetta, jotka taistelevat sijoista kirkkaimman kärjen takana. Mestaruustaisteluun kukaan ei Villaa odota, mutta isompien kompuroidessa Emeryn joukot saattavat hyvinkin aiheuttaa hämmennystä taulukon yläpäässä.
Sen takia Aston Villa operoikin hankalin odotuksin. Viime kaudella se jätti taakseen muun muassa Tottenhamin ja Chelsean, mutta jatkuuko lontoolaisten taaperrus vielä tulevalle kaudelle?
Mestarien liigan paikoista taistelee tätä nykyä niin monta joukkuetta, että pettyjien joukossa on vuosittain myös osa jättiläisistä. Jos kaikki jättiläiset suorittavat omalla tasollaan, mihin väliin mahtuu Aston Villa?
Jos Emeryn nousukiito jatkuu, Villa voi hyvinkin olla kauden suuri yllättäjä. Viime kaudella Emery nappasi Villan kanssa keskimäärin 1,96 pistettä per ottelu. Kyseinen pistetahti olisi tiennyt neljättä sijaa, jos se olisi jatkunut ensimmäiseltä kierrokselta loppuun saakka.
Aston Villa ja neljäs sija ei ole utopistinen ajatus, mutta mielikuva vaatii sen, että taakse jää useampikin jättiläinen, joilla jäi jotain hampaankoloon viime kaudesta.
Ville Liimatta ja Jaakko Perttilä
Twitter: @JaakkoPerttila
MUUT JOUKKUE-ENNAKOT
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Gabriel Jesus iski hattutempun Crystal Palacen verkkoon – Federico Chiesa palasi viimein pelikentille
- Paul Scholes nosti esiin Arsenalin heikkouden: ”Jos haluat voittaa mestaruuden…”
- Rio Ferdinand kertoi mielipiteensä Rúben Amorimista: ”Ten Hag teki samoin pestinsä alussa…”
- Joe Gomez oli jättää Liverpoolin viime kesänä: ”Se oli todella lähellä”
- Arne Slot: Federico Chiesa palaa pitkästä aikaa pelikentille
- ESPN: Manchester United tekemässä jatkosopimuksen avainpelaajansa kanssa
- Juventus halukas hankkimaan Sandro Tonalin tammikuussa
- Chelsean huippulupaukselle uusi diili – pudotettiin aiemmin joukkueesta sopimustilanteen takia
- Man Cityn tähtipelaaja ei stressaa ikääntymistä: ”Voin yhä vaikuttaa peleihin”
- Marcus Rashford vihjasi lähtöhaluistaan – näin kommentoi Rúben Amorim
- Marcus Rashfordilta iso paljastus tulevaisuudestaan Manchester Unitedissa – tältä pudotus kokoonpanosta tuntui
- Arne Slotilta paljastus Liverpool-tähden kunnosta ennen cup-puolivälierää
- Man United -taiturin unelmasuoritus palkittiin FIFA:n gaalassa
- Mikel Arteta näkee Arsenalin huippulupauksessa tulevaisuuden keskushyökkääjän
- Valioliiga-legenda tarjonnut mahdollisuutta Dele Allille
- Raheem Sterling tehnyt päätöksen tulevaisuudestaan – jäänyt Arsenalissa vähälle vastuulle
- Valioliigan tähtihyökkääjä sai syytteen FA:lta
- Southampton haluaa uuden valmentajan nopeasti – tässä ehdokkaita
- Tottenhamin valitus hylättiin – pitkä pelikielto jatkuu
- Chelsean jättihankinta antoi positiivisen dopingnäytteen – kiistää tahallisuuden