Valioliigan kausiennakko 2023-24 – Brighton: Roberto De Zerbi ihastuttaa – nyt Euroopassakin
Brighton on joukkue, jota jokaisen neutraalinkin katsojan kannattaa seurata. Molemmissa päissä sattuu ja tapahtuu, kun Brighton on kentällä. Ovi on kesällä käynyt molempiin suuntiin, mutta Brighton-yhteisölle hyvä uutinen on se, ettei joukkue ole kupla.
- Viime kausi
- Pelaajasiirrot
- Valmennus ja pelitapa
- Seuraa heitä
- Ihanneavaus
- Arvio sijoituksesta
- Otteluohjelma
Viime kausi
Viime valioliigakauden suurin tuhkimotarina. Graham Potter jätti Brightonin päävalmentajan paikan syyskuussa saatuaan tarjouksen Chelsealta.
Brightonin alkukausi oli sujunut loistavasti. Potterin lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta, ja monet uskoivat Brightonin kauden kääntyvän päinvastaiseen suuntaan, kun menestysluotsi jätti projektinsa.
Mitä vielä. Brighton palkkasi Roberto De Zerbin päävalmentajakseen. Italialaisluotsi oli tuttu Serie A:sta, mutta De Zerbin kykyjä epäiltiin Englannissa. Epäilyt osoittautuivat vääriksi, sillä De Zerbin Brighton oli kenties koko sarjan viihdyttävin joukkue. Ennakkoluulotonta, rohkeaa ja hyökkäävää jalkapalloa pelaava Brighton sijoittui sensaatiomaisesti kuudenneksi ja pelaa siten alkavalla kaudella ensimmäistä kertaa koskaan europeleissä. Brighton osallistuu Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen.
Vuodenvaihteen jälkeen Brighton kaatoi Valioliigassa muun muassa Liverpoolin, Manchester Unitedin, Chelsean ja Arsenalin. Brighton pakotti myös Manchester Cityn tasapeliin kotikentällään.
FA Cupissakin Brighton taipui vasta välierissä Manchester Unitedille rangaistuspotkukilpailussa. Liigacupissa Charlton yllätti Brightonin jo neljännellä kierroksella niin ikään rangaistuspotkuilla.
De Zerbin Brighton on yksi viime vuosien pirteimmistä yllätyksistä Valioliigassa, ja paikka Eurooppa-liigan lohkovaiheessa on enemmän kuin ansaittu.
Pelaajasiirrot
Paljon on tapahtunut siirtomarkkinoilla. Brighton on jo joutunut myymään tähdistään Moisés Caicedon, Alexis Mac Allisterin ja Robert Sánchezin. Tilalle on hankittu kokeneita jyriä ja nostettu omia kasvatteja – ja raotettu lompakkoa aika tavalla isoihin hankintoihin.
Lähteneet
Moisés Caicedo, Brighton -> Chelsea, 116 miljoonaa euroa
Britannian siirtoennätys paukutettiin uuteen uskoon, kun Chelsea löi pöytään 116 miljoonaa euroa. Lehtitietojen mukaan Brighton ja Liverpool olivat jo päässeet siirrosta sopuun, mutta pelaaja itse halusi Chelseaan. Kun sitten Chelsea korotti tarjoustaan, seurat pääsivät sopuun ja Caicedo sai haluamansa siirron.
On luonnollisesti valtava menetys Brightonille, mutta on tuo Caicedosta saatu kipurahakin valtava. Nyt olisi tärkeintä käyttää saadut rahat fiksusti.
Alexis Mac Allister, Brighton -> Liverpool, 42 miljoonaa euroa
Valtava menetys – varsinkin tuohon hintaan. Alla todellinen huippukausi ja nousu sarjan parhaiden keskikenttäpelaajien joukkoon. Brighton menetti tähtipelaajansa, mutta toisaalta seura osasi valmistautua siihen. Joukkueen moottori vaihtoi maisemaa, mutta onnistui nousemaan sitä ennen Brightonin kannattajien sydämiin.
Robert Sánchez, Brighton -> Chelsea, 23 miljoonaa euroa
Kehittyi Brightonissa todella hyväksi maalivahdiksi – yhdeksi sarjan parhaista. Ehkä sen jo osasi arvatakin, että jossain vaiheessa kutsu kävisi johonkin suurempaan seuraan. Siirtyi nyt Chelseaan kirittämään maanmiestään Kepaa. Brighton hankki jo ennen Sánchezin myymistä nuoren korvaajan. Tulevina vuosina nähdään, onko Bart Verbruggenista uudeksi Robert Sáncheziksi.
Reda Khadra, Brighton -> Stade Reims, 1,9 miljoonaa euroa
Pelasi viime kaudella lainalla niin Sheffield Unitedissa kuin Birmingham Cityssäkin. Kevätkausi Birminghamissa sujui hyvin, mutta nyt oli aika uudelle haasteelle. Brighton myi hyökkäävän keskikenttäpelaajan Ranskan pääsarjaan.
Deniz Undav, Brighton -> Stuttgart, laina (lainakorvaus 700 000 euroa)
Viime kausi oli Undavin ensimmäinen Brightonin paidassa. 27-vuotias saksalainen toimi lähinnä täyttömiehenä keskushyökkääjän ja kymppipaikan rooleissa. Loppukaudesta hiukan enemmän vastuuta ja kaiken kaikkiaan 30 ottelussa kahdeksan maalia. Lainattiin tulevaksi kaudeksi Bundesliigan Stuttgartiin. Jos siellä sujuu hyvin, kenties vuoden kuluttua paikka aukeaa Brightonin miehistössä.
Haydon Roberts, Brighton -> Bristol City, ilmainen
Brightonin oma kasvatti pelasi viime kauden lainalla Derbyssä ja siirtyi kesällä vapaana agenttina Bristol Cityyn. Laitapuolustaja ei koskaan tehnyt valioliigadebyyttiään Brightonissa.
Taylor Richards, Brighton -> QPR, siirtosumma ei tiedossa
Richards vietti viime kauden lainalla QPR:ssa, joka lunasti hänet itselleen kesällä. Keskikenttäpelaaja pelasi toissa kaudella reilut 20 minuuttia Valioliigassa Brightonin paidassa.
Aaron Connolly, Brighton -> Hull, siirtosumma ei tiedossa
Keskushyökkääjä pelasi viime kaudella lainalla ensin Joel Pohjanpalon Veneziassa ja sitten Mestaruussarjan Hullissa. Vastuuta tuli vaihtelevasti, ja lopulta kausi päättyi loukkaantumiseen. Teki yhteensä kaksi maalia 11 ottelussa. Ei käyttöä Brightonissa, mutta lähti nyt jatkamaan uraansa Hullissa.
Michal Karbownik, Brighton -> Hertha Berlin, siirtosumma ei tiedossa
Ostettiin koronasyksynä 2020. Lainattiin heti Puolaan, puoli vuotta myöhemmin Kreikkaan ja viime kaudeksi Saksan kakkostasolle. Nyt ura jatkuu Saksassa, Herthan riveissä.
Andy Moran, Brighton -> Blackburn, laina
Moran, 19, on esiintynyt vasta kolme kertaa Brightonin edustusjoukkueessa. Matka pelaavaan kokoonpanoon on vielä pitkä. Hyökkäävä keskikenttämies marinoituu tämän kauden lainalla Blackburnissa.
Yasin Ayari, Brighton -> Coventry City, laina
19-vuotias ruotsalainen hankittiin viime tammikuussa AIK:sta. Pelasi kevään aikana jämäminuutteja neljässä ottelussa. Pelaa tämän kauden lainalla Mestaruussarjassa.
Abdallah Sima, Brighton -> Rangers, laina
Kookas laitahyökkääjä pelasi viime kauden lainalla Ranskan pääsarjassa Angersin riveissä. Esiintyi edukseen ja lähti lainalle Rangersiin.
Jeremy Sarmiento, Brighton -> West Bromwich, laina
Sai talvella peliaikaa Brightonin edustusjoukkueessa. Ecuadorin A-maajoukkuepelaajan kausi päättyi maaliskuussa loukkaantumisen vuoksi. Lähti hakemaan minuutteja Mestaruussarjasta.
Kjell Scherpen, Brighton -> Sturm Graz, laina
Reilusti yli kaksimetrinen maalivahti lähti peliajan perässä lainalle Itävaltaan. Pelasi toissa kaudella yhden FA Cupin ottelun Brightonin edustusjoukkueessa.
Carl Rushworth, Brighton -> Swansea, laina
Pelasi viime kauden lainalla Ykkösliigan Lincoln Cityssä. 22-vuotias maalivahti kuului myös Englannin U21-ikäluokan EM-mestarijoukkueeseen, joskin istui penkillä. Pelaa alkavan kauden lainalla pykälää korkeammalla, Mestaruussarjassa.
Ed Turns, Brighton -> Leyton Orient, laina
20-vuotias toppari pelasi jo viime kevään lainalla Leyton Orientissa, vaikka oli silloin vielä periaatteessa Brightonin reservijoukkueen pelaaja. Nyt nostettiin edustukseen ja lainattiin koko kaudeksi Ykkösliigan Orientiin. On urallaan esiintynyt kahdesti Brightonin ykkösjoukkueessa.
Marc Leonard, Brighton -> Northampton, laina
21-vuotias keskikenttämies vietti jo viime kauden lainalla Kakkosliigan Northamptonissa. Sai joukkueessa ison roolin ja palaa samaan paikkaan tulevaksi kaudeksi.
Jensen Weir, Brighton -> Blackpool, laina
21-vuotias keskikenttämies vietti viime kauden lainalla Ykkösliigan Morecambessa, jonka riveissä iski komeat tehot 10+5. Nostettiin nyt Brightonin edustukseen, ja lähetettiin vielä ainakin yhdeksi kaudeksi lainalle.
Levi Colwill, Brighton -> Chelsea, laina päättyi
Chelsean akatemiasta lainattu Colwill, 20, tunnusteli aikansa, mutta marraskuusta lähtien nousi isoon rooliin. Lopulta huippulupaava toppari pelasi 22 ottelua. On iso menetys, kun laina kauden päätteeksi loppui. Teki juuri pitkän jatkosopimuksen Chelsean kanssa.
Saapuneet
João Pedro, Watford -> Brighton, 34,2 miljoonaa euroa
Selvästi seurahistorian kallein hankinta. 21-vuotias brasilialaishyökkääjä pelasi mallikkaan kauden Watfordissa. Monipuolinen hyökkääjä iski Mestaruussarjassa 11 maalia ja antoi neljä maalisyöttöä. Teknisyydestään tunnettu Pedro saa niskaansa suuret odotukset Brightonissa – kenties jopa liian suuret.
Carlos Baleba, Lille -> Brighton, 27 miljoonaa euroa
Keskikenttää oli pakkokin vahvistaa kesän isojen menetysten myötä. Ketjun uusi lenkki löytyi Ranskasta. Ikää Baleballa on vasta 19 vuotta, mutta Brighton uskoo tietävänsä, että tähän kaveriin kannatti satsata. Baleba ehti pelata Lillen ykkösjoukkueessa vain 23 ottelua, joten aika lailla raakileesta puhutaan.
Bart Vertbruggen, Anderlecht -> Brighton, 20 miljoonaa euroa
Mielenkiintoinen hankinta. Hollannin alle 21-vuotiaiden maajoukkueen ykkösvahti saapui Brightoniin taistelemaan ykkösmaalivahdin paikasta. Ei mikään yksinkertainen tehtävä, mutta potentiaalia on vaikka muille jakaa. 20-vuotias Vertbruggen ehti iästään huolimatta torjua yli 30 ottelua Anderlechtin maalilla ennen Brighton-siirtoa. Tulevaisuuden nimi.
Igor, Fiorentina -> Brighton, 17 miljoonaa euroa
Brasilialaistoppari siirtyi Serie A -seura Fiorentinasta Brightonin takalinjoille. Tuo kaivattua aggressiivisuutta, kaksinkamppailuvoimaa ja ennen kaikkea johtajuutta Brightoniin. Tuttu pelaaja Roberto De Zerbille. Sopii lähtökohtaisesti Valioliigaan kuin nakutettu. Pallollisessa pelissä paljon kehitettävää.
Adrian Mazilu, Farul -> Brighton, 3 miljoonaa euroa
Siirtyy tammikuussa Romaniasta Brightoniin. Vasta 17-vuotias Mazilu operoi laitahyökkääjänä ja on jo ehtinyt pelata Farulissa 25 ottelua. Maalejakin on muuten syntynyt mukavat kahdeksan. Tulevaisuuden nimi.
Mahmoud Dahoud, Borussia Dortmund -> Brighton, ilmainen
Laadukas haku vapaana agenttina. Viime kausi meni penkin alle loukkaantumisten ja silloisen sopimustilanteensa vuoksi. Ei allekirjoittanut odotetusti jatkosopimusta Dortmundin kanssa ja siirtyy uusien haasteiden pariin Valioliigaan. 27-vuotias keskikenttäpelaaja tuo leveyttä ja voi hyvinkin napata itselleen tärkeän roolin Brightonissa.
James Milner, Liverpool -> Brighton, ilmainen
Konkarien konkari. Lähtökohtaisesti nappihankinta Brightonilta. Todellinen huippuammattilainen ilman siirtosummaa – mikäs sen parempaa. 37-vuotiaana edelleen hyvin käyttökelpoinen pelaaja, joka on oikein roolitettuna varmasti vahvistus Brightonille. Nuoren joukkueen mentori niin kentällä kuin sen ulkopuolella.
Andy Moran, Brighton U21 -> Brighton
Vasta 19-vuotias Moran pelasi viime kaudella lähinnä reservien Valioliiga 2:ta. On pelannut Brightonin ykkösjoukkueessa kolme ottelua. Lähtenee lainalle.
Simon Adingra, Union Saint-Gilloise -> Brighton, laina päättyi
21-vuotias laitahyökkääjä on Brightonin viime kesän hankintoja. Lähetettiin heti kaupan jälkeen lainalle belgialaiseen Union Saint-Gilloiseen. Pelasi kauden aikana peräti 51 ottelua, joissa iski tehot 15+15. Mielenkiintoista nähdä, mikä on Brightonin suunnitelma Adingran varalle.
Steven Alzate, Standard Liège -> Brighton, laina päättyi
Ostettiin aikoinaan nuorena poikana Brightonin akatemiaan. Nyt ikää on jo 24 vuotta, ja vielä kävi lainalla Belgiassa. Pelasi sinänsä isossa roolissa viime kauden, mutta mahtaako Brightonissa olla keskikenttämiehelle käyttöä?
Andi Zeqiri, Basel -> Brighton, laina päättyi
Korona-ajan hankintoja, joka on pari viime kautta pelannut lainalla muissa seuroissa. 24-vuotias keskushyökkäjä iski viime kaudella Baselille sinänsä ihan tuhdit 18 maalia 50 ottelussa. Riittääkö näyttöpaikkaan Brightonissa?
- Katso kaikki Valioliigan kesän siirrot tästä.
Valmennus ja pelitapa
- Päävalmentaja: Roberto De Zerbi
De Zerbi, 44, on ikäisekseen kokenut valmentaja. Italialainen hyppäsi maansa kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan Foggian peräsimeen 35-vuotiaana. Pesti päättyi potkuihin kahta vuotta myöhemmin.
De Zerbi ehti valmentaa Palermoa ja Beneventoa ennen kuin hänet palkattiin Sassuolon päävalmentajaksi kesällä 2018. De Zerbi valmensi Sassuoloa menestyksekkäästi kolmen vuoden ajan ja loi joukkueelle hyvin tunnistettavan pelitavan. Piskuinen Sassuolo sijoittui kahdesti peräkkäin kahdeksanneksi Serie A:ssa. De Zerbi jätti Sassuolon omasta päätöksestään ja vietti vuoden Shakhtar Donetskin peräsimessä, mutta poistui seurasta Venäjän hyökkäyssodan vuoksi.
De Zerbi ei sovi stereotyyppisen italialaisvalmentajan muottiin. Hän luottaa hyvin vahvasti suureen pallonhallintaan ja lyhytsyöttöpeliin, eikä luotsi sen suuremmin kaihda riskejä. De Zerbi on tullut tunnetuksi muun muassa siitä, ettei hän muuta juurikaan pelitapaansa ja -suunnitelmaansa, vaikka vastaan asettuisi huomattavasti laadukkaampi joukkue.
De Zerbi on kertonut pitävänsä Pep Guardiolaa esikuvanaan ja paljasti ryhtyneensä valmentajaksi pitkälti Guardiolan vuoksi. De Zerbissä ja Guardiolassa on lukuisia yhtäläisyyksiä. Myös De Zerbin joukkueet prässäävät hyvin aggressiivisesti pallonmenetyksen jälkeen saadakseen pelivälineen takaisin itselleen. De Zerbi myös haluaa aloittaa lyhytsyöttöpelin jo omalta maalivahdiltaan, vaikka vastustaja prässäisi ylhäältä. Prässin purkamisessa käytetään erinomaisesti hyväksi kolmatta pelaajaa.
De Zerbi on saanut aika ajoin kritiikkiä jopa liian uhkarohkeasta lähestymistavastaan, joka tuottaa vastustajille huomattavan määrän maalipaikkoja, mutta luotsi ei ole antanut sille sen suurempaa painoarvoa. De Zerbi luottaa omaan filosofiaansa kuin muuriin, ja se on tuonut valmentajan tänne asti.
Seuraa heitä
Evan Ferguson
Yksi alkavan sarjakauden mielenkiintoisimmista yksilöistä. Vasta 18-vuotias hyökkääjä nousi vuodenvaihteessa ykkösmiehistön mukaan ja iski välittömästi viiteen otteluun kolme maalia. Kaiken kaikkiaan Ferguson osui viime kaudella jo kymmenen kertaa.
Irlannin A-maajoukkuekärki esiintyi toden totta edukseen kevätkaudella ja sai mukavasti peliaikaa De Zerbiltä. Ennakkoluulottomasti pelannut Ferguson ei suinkaan vaikuttanut vasta täysi-ikäistyneeltä nuorukaiselta, vaan kokeneelta ammattilaiselta. Viime kautta on jo helppo pitää eräänlaisena läpimurtokautena, mutta nyt Ferguson on joukkueen mukana heti alusta lähtien. Lupa odottaa paljon.
Julio Enciso
Paraguaylaispelaaja siirtyi viime kesänä Brightoniin. Jäi kauden avauspuoliskolla olemattomalle vastuulle, mutta Fergusonin tapaan löi itsensä läpi kevätkaudella. 19-vuotias Enciso löi niin kovat näytöt pöytään varsinkin kauden viimeisen kolmen kuukauden aikana, että De Zerbin oli pidettävä nuorukainen avauskokoonpanossaan. Kaikkia hyökkäyspään rooleja tarvittaessa pelaava Enciso iski loppukaudella suorastaan uskomattoman maalin Manchester Cityn verkkoon.
Moisés Caicedo
Viime kauden sensaatio. 21-vuotias puolustava keskikenttäpelaaja nousi kuin puskista pelipaikkansa parhaimmistoon Valioliigassa. Fyysisenä ja kovakuntoisena pallonriistäjänä tunnettu Caicedo on herättänyt muun muassa Chelsean kiinnostuksen, mutta Brighton on asettanut tähdelleen sadan miljoonan punnan hintalapun. Brighton yrittää ymmärrettävästi pitää kynsin ja hampain kiinni Caicedosta.
Jutun julkaisun jälkeen Chelsea osti Caicedon.
Ihanneavaus
Arvio sijoituksesta
Sija: 9.
Viime kauden suoritusta ei ole suinkaan helppo toistaa. Kilpailu europaikoista vaikeutuu joka vuosi, eikä Brightonin kaltainen seura lähde europaikkataisteluun suinkaan ennakkosuosikkina.
Brighton on ajautunut viime vuosina tilanteeseen, jossa siihen kohdistuneet odotukset ovat nousseet merkittävästi. Se on täysin Brightonin omaa ansiota, mutta realismia ei sovi unohtaa. Brightonilla on yksi sarjan parhaista valmentajista ja lisäksi joukkueessa on enemmän potentiaalia kuin laki sallii. Jos De Zerbi kykenee kehittämään huippunuorukaisia nähdyllä tavalla, voi Brighton parhaassa tapauksessa unelmoida jostain suuresta, kuten jopa paikasta Mestarien liigaan.
Seuran on kuitenkin mentävä askel kerrallaan, eikä miettiä liikaa tulevaa. Täytyy muistaa, että isoja palasia viime kauden rungosta on lähtenyt ja voi vielä lähteä. Toki korvaajia on hankittu, mutta vasta kauden alettua nähdään, millaisen keitoksen De Zerbi on tällä kertaa saanut kasaan.
Tuukka Ikkeläjärvi ja Jaakko Perttilä
Twitter: @JaakkoPerttila
MUUT JOUKKUE-ENNAKOT
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Gabriel Jesus iski hattutempun Crystal Palacen verkkoon – Federico Chiesa palasi viimein pelikentille
- Paul Scholes nosti esiin Arsenalin heikkouden: ”Jos haluat voittaa mestaruuden…”
- Rio Ferdinand kertoi mielipiteensä Rúben Amorimista: ”Ten Hag teki samoin pestinsä alussa…”
- Joe Gomez oli jättää Liverpoolin viime kesänä: ”Se oli todella lähellä”
- Arne Slot: Federico Chiesa palaa pitkästä aikaa pelikentille
- ESPN: Manchester United tekemässä jatkosopimuksen avainpelaajansa kanssa
- Juventus halukas hankkimaan Sandro Tonalin tammikuussa
- Chelsean huippulupaukselle uusi diili – pudotettiin aiemmin joukkueesta sopimustilanteen takia
- Man Cityn tähtipelaaja ei stressaa ikääntymistä: ”Voin yhä vaikuttaa peleihin”
- Marcus Rashford vihjasi lähtöhaluistaan – näin kommentoi Rúben Amorim
- Marcus Rashfordilta iso paljastus tulevaisuudestaan Manchester Unitedissa – tältä pudotus kokoonpanosta tuntui
- Arne Slotilta paljastus Liverpool-tähden kunnosta ennen cup-puolivälierää
- Man United -taiturin unelmasuoritus palkittiin FIFA:n gaalassa
- Mikel Arteta näkee Arsenalin huippulupauksessa tulevaisuuden keskushyökkääjän
- Valioliiga-legenda tarjonnut mahdollisuutta Dele Allille
- Raheem Sterling tehnyt päätöksen tulevaisuudestaan – jäänyt Arsenalissa vähälle vastuulle
- Valioliigan tähtihyökkääjä sai syytteen FA:lta
- Southampton haluaa uuden valmentajan nopeasti – tässä ehdokkaita
- Tottenhamin valitus hylättiin – pitkä pelikielto jatkuu
- Chelsean jättihankinta antoi positiivisen dopingnäytteen – kiistää tahallisuuden