Virallista! Manchester United hankki kohutun hyökkääjälupauksen

Manchester United on vahvistanut hankkineensa hyökkääjä Rasmus Højlundin Atalantasta.
Højlund, 20, on solminut Unitedin kanssa viiden vuoden sopimuksen, joka sisältää jatko-option yhdestä lisäkaudesta.
Lehtitietojen mukaan Atalantaa kuittaa siirrosta alustavasti 74 miljoonaa euroa, mutta summa voi kasvaa bonusten myötä vielä yhdeksällä miljoonalla eurolla.
– Ei ole mikään salaisuus, että olen ollut tämän hienon seuran kannattaja pienestä pitäen, ja haaveilin käveleväni Old Traffordilla Manchester Unitedin pelaajana, kommentoi Højlund Unitedin sivuilla.
– Olen uskomattoman innoissani tästä tilaisuudesta tehdä tästä unelmasta totta, ja olen päättänyt palkita sen uskon, jota seura on osoittanut minua kohtaan. Urani on vielä alussa, mutta tiedän, että olen valmis ottamaan tämän askeleen ylöspäin ja pelaamaan tämän maailmanluokan pelaajaryhmän kanssa.
Tanskan maajoukkuehyökkääjä on vielä verrattain kokematon pelaaja miesten peleissä, mutta häntä pidetään valtavan potentiaalisena lupauksena. Højlund pelasi Atalantassa 34 ottelua tehden niissä yhteensä kymmenen maalia ja syöttäen neljä. Aiemmin ammattilaisurallaan hän on edustanut myös Sturm Grazia ja FC Kööpenhaminaa.
Manchester United julkisti Højlundin siirron lauantaina Old Traffordilla ennen harjoitusotteluaan Lensiä vastaan.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Bukayo Saka hiljensi Bernabéun – Arsenal Mestarien liigan välieriin
- Palaako Douglas Luiz Valioliigaan? Juventus valmis vaihtokauppaan
- Telegraph: Al-Nassr kiinnostunut Chelsea-tähdestä
- Rúben Amorim ilmoitti Manchester Unitedin aloittavan maalivahdin Lyon-ottelussa
- Joshua Zirkzee loppukauden sivussa pelikentiltä
- Wayne Rooney esitti ison väitteen Marcus Rashfordista huippuesityksen jälkeen: ”Näkisin sen mielelläni”
- Marcus Rashford valloitti asiantuntijat ihastuksesta – Unai Emeryn päätöstä ihmeteltiin
- Aston Villa taisteli urheasti PSG:tä vastaan – ei riittänyt jatkopaikkaan
- Marca: Atlético haluaa Arsenal-pelaajan takaisin riveihinsä – tarjoaa pian sopimusta
- Unai Emery paljastaa suunnittelevansa uutta hyökkääjäkokeilua Aston Villassa – ”Se täytyy tehdä ajan kanssa”

- Romano: Kaksi veteraanipelaajaa poistuu Manchester Unitedista
- Unai Emery paljastaa suunnittelevansa uutta hyökkääjäkokeilua Aston Villassa – ”Se täytyy tehdä ajan kanssa”
- Telegraph: Al-Nassr kiinnostunut Chelsea-tähdestä
- Joshua Zirkzee loppukauden sivussa pelikentiltä
- Crystal Palace vahvisti tärkeän jatkosopimuksen – ”Hän on johtaja”