Adam Lallana vertailee Roberto De Zerbiä ja Jürgen Kloppia – ”Iso veli, jota minulla ei koskaan ollut”

Adam Lallana on vaikuttunut Roberto De Zerbin saavutuksista Brightonissa. Italialaisvalmentaja johdatti Lokit viime kaudella kuuden parhaan joukkoon ja Eurooppa-liigaan ensimmäistä kertaa seuran historiassa.
Lallana, 35, vertaa De Zerbiä Liverpool-vuosiensa manageriin Jürgen Kloppiin. Huippuvalmentajissa on samankaltaisuutensa, mutta myös eronsa.
Ollessaan viime kaudella viimeiset neljä kuukautta loukkaantuneena, Lallana työskenteli joukkueelle mentorina ja osallistui jokaiseen ryhmän tapaamiseen tehdäkseen De Zerbiin vaikutuksen.
– Roberto on minulle kuin vanhempi sisarus. Iso veli, jota minulla ei koskaan ollut, Lallana kehui Daily Mailille.
– Hän on helvetin vaativa, mutta haluan aina tehdä häneen vaikutuksen. Hän halua tuottaa hänelle pettymystä. Hän saman vaikutuksen aikaiseksi jokaisessa pelaajassamme.
– Hän on yhtä vaativa kuin Jürgen Klopp, mutta eri tavalla. Minun valmentajani on nyt pakkomielteinen taktiikoiden kanssa. Kloppilla se oli tunnejalkapalloa. He ovat erilaisia ja molemmat toimivat.
Lallana edusti kuusi vuotta Liverpoolia ennen siirtoaan Brightoniin. Hän voitti seurassa Mestarien liigan ja Valioliigan.
LUE MYÖS!
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Nottingham Forest pudotti Brightonin FA Cupista rangaistuspotkuilla
- Gabriel Abgonlahor: Trent Alexander-Arnoldia kritisoivat Liverpool-kannattajat ovat idiootteja
- 3-0! Crystal Palace teki selvää jälkeä Fulhamista FA Cupissa
- Nöyryyttävä murskatappio käynnisti Brightonin nousukiidon – tähtipuolustaja avasi sen merkitystä: ”Saattoi olla hyvä asia”
- Bayern München havittelee Manuel Neuerille 71 miljoonan euron seuraajaa Valioliigasta
- Erling Haalandista tehtiin rikosilmoitus – Man Cityn ex-maskotti esitti kovia syytöksiä
- Harry Redknapp laukoi röyhkeää vitsiä Thomas Tuchelista ja teki natsitervehdyksen – ”Hänet on lähetetty tuhoamaan meidät”
- Pep Guardiola: Manchester City ei ansaitse uuden suurturnauksen jättipottia
- Athletic: Tottenhamilla kärkiehdokas potkujen uhkaaman Ange Postecogloun korvaajaksi – myös kaksi muuta kandidaattia Valioliigasta
- Liverpool-topparin siirtohuhuissa uusi käänne
- Gabriel Abgonlahor: Trent Alexander-Arnoldia kritisoivat Liverpool-kannattajat ovat idiootteja
- Bayern München havittelee Manuel Neuerille 71 miljoonan euron seuraajaa Valioliigasta
- Erling Haalandista tehtiin rikosilmoitus – Man Cityn ex-maskotti esitti kovia syytöksiä
- Nöyryyttävä murskatappio käynnisti Brightonin nousukiidon – tähtipuolustaja avasi sen merkitystä: ”Saattoi olla hyvä asia”
- Nottingham Forest pudotti Brightonin FA Cupista rangaistuspotkuilla
- Liverpool-topparin siirtohuhuissa uusi käänne
- Pep Guardiola: Manchester City ei ansaitse uuden suurturnauksen jättipottia
- PA: Alexander-Arnoldin korvaaja tiedossa – Liverpool avannut neuvottelut
- Harry Redknapp laukoi röyhkeää vitsiä Thomas Tuchelista ja teki natsitervehdyksen – ”Hänet on lähetetty tuhoamaan meidät”
- 3-0! Crystal Palace teki selvää jälkeä Fulhamista FA Cupissa