Kaksi Sheffield Wednesdayn kannattajaa herjasi törkeästi Bradley Lowerya – seuralta suorat sanat: ”Tuomitsemme tämän jyrkästi”

Kaksi Sheffield Wednesdayn kannattajiksi epäiltyä miestä herjasi Bradley Lowerya joukkueen ottelussa Sunderlandia vastaan.
Bradley Lowery oli yksi tunnetuimpia Sunderlandin kannattajia ennen kuolemaansa vuonna 2017. Hän kuoli kuusivuotiaana hermostopienaperäiseen syöpään. Sitä ennen hän oli ehtinyt ystävystyä muun muassa Sunderlandin hyökkääjän Jermain Defoen kanssa.
Sunderland matkusti perjantaina Sheffield Wednesdayn vieraaksi. Se voitti ottelun 3–0.
Kahden veljeksen oli ilmeisesti vaikea sulattaa ajatusta tappiosta. Miehistä leviää kuva, jossa ensimmäinen heistä pitelee käsissään puhelinta, ja puhelimessa on Bradleyn kuva. Toinen veljeksistä vaikuttaa pitävän tempausta huvittavana ja nauraa veljensä vieressä.
Brittimedia on julkaissut veljesten nimet. Toinen miehistä oli aiemmin työskennellyt JRI Orthopaedicsissa. Yhtiö irtisanoutui hänen teostaan sosiaalisessa mediassa ja korosti, että mies ei ole enää pitkään aikaan ollut työsuhteessa yhtiöön.
Sheffield Wednesday puolestaan pahoitteli sitä, että kuvat olivat ylipäätään päässeet televisiolähetykseen.
Seura on ilmoittanut tekevänsä poliisin kanssa yhteistyötä, jotta epäillyt saavat rangaistuksensa. Bradley Loweryn äiti Gemma kirjoitti X:ssä olevansa pettynyt miesten käytökseen, mutta samalla kiitollinen jalkapalloyhteisön tuesta. Hänen poikansa kunniaksi nimetty varainkeruu on kerännyt yli 5 000 punnan edestä lahjoituksia tänä viikonloppuna.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Arsenalin supertähdeltä odotettu uutinen ennen Mestarien liigan puolivälieriä: ”Hei taas”
- Valioliigan siirtoikkunaan suuri muutos ensi kesälle
- Newcastle havittelee Liverpool-puolustajaa
- Chelsea-tähden nousukiito katkesi huumekäryyn – avasi yli 20 vuoden takaista skandaalia: ”Urani huonoin päätös”
- West Ham ja Everton Englannin nuorten maajoukkuepelaajan perässä
- Entinen Chelsea-lupaus löysi uuden onnen toisesta valioliigaseurasta – vakava loukkaantuminen oli romuttaa unelmat: ”Tuleeko minusta enää samaa pelaajaa?”
- Saako Liverpool sittenkin siirtokorvauksen Trent Alexander-Arnoldista?
- John Terry odottaa ensimmäistä päävalmentajapestiään: ”Minulla on paljon annettavaa”
- Athletic: Nottingham Forest selvisi säikähdyksellä – maalitykin vamma ei ole vakava
- ESPN: Real Madrid haluaa hankkia Valioliigan huipputopparin – hintalappu 50 miljoonaa euroa