Manchester United on valittanut varusteistaan Adidakselle – maalivahti pelaa fanipaidassa
Manchester United on valittanut varustevalmistajalleen Adidakselle, että tämän kauden peliasut ovat liian kireitä, kertoo Telegraph.
Unitedin edustusjoukkueen asut istuvat tiukemmin kuin kannattajien ostettavissa olevat paidat ja muut varusteet.
Manchesterilaisten ykkösvahti André Onana on pelannut viime otteluissa fanikaupasta saatavalla pelipaidalla, koska se ei istu yhtä kireästi kuin hänen virallinen peliasunsa.
Maalivahdin virallista paitaa muutettiin tiettävästi hieman tiukemmaksi ennen kuin Onana saapui seuraan kesällä Internazionalesta ja sai esittää omat pyyntönsä peliasusta.
Unitedin pelaajilla on ollut ongelmia myös kotiasunsa pelisukkien kanssa. Osa joukkueesta on pelannut valtaosan kaudesta epävirallisilla sukilla.
Adidas on ryhtynyt selvittämään Manchester Unitedin varusteongelmia.
Myös Aston Villalla on ollut tällä kaudella ongelmia varustevalmistajansa kanssa. Villan varusteet valmistaa Castore, jonka paidat ovat pelaajien mukaan vaikuttaneet heidän suorituksiinsa, koska niistä tulee hikoilun myötä läpimärkiä ja painavia ja ne tarttuvat epämukavasti iholle.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Gabriel Jesus viimeisteli sarjakauden avausmaalinsa – Arsenal murskasi Crystal Palacen
- Virallista: Southampton palkkasi uuden päävalmentajan
- Alexander Isak iski hattutempun Valioliigassa – Nottingham Forest nousi kolmanneksi sarjataulukossa
- Manchester City sai taas lunta tupaan – näin Pep Guardiola kommentoi uusinta tappiota
- Erling Haaland kritisoi peliesityksiään: ”Katson ensinnäkin itseäni…”
- Manchester City hävisi taas – Aston Villa ohitti Pep Guardiolan miehistön sarjataulukossa
- Näin Pep Guardiola kommentoi Erling Haalandin tehottomuutta – Man City -luotsi ei ole valmis muutoksiin
- Maailmanmestari George Eastham on kuollut
- Loukkaantuneelta Mason Mountilta viesti Manchester Unitedin kannattajille – ”Voin luvata yhden asian”
- Emiliano Martínez tunnusti pettymyksen syyskauteensa – näin tähtivahti kommentoi Man Cityn ongelmia
- Manchester City sai taas lunta tupaan – näin Pep Guardiola kommentoi uusinta tappiota
- Näin Pep Guardiola kommentoi Erling Haalandin tehottomuutta – Man City -luotsi ei ole valmis muutoksiin
- Alexander Isak iski hattutempun Valioliigassa – Nottingham Forest nousi kolmanneksi sarjataulukossa
- Gabriel Jesus viimeisteli sarjakauden avausmaalinsa – Arsenal murskasi Crystal Palacen
- Chelsean nuori hyökkääjä iski hattutempun – Joe Cole hämmästeli: ”Miten Barcelona päästi hänet lähtemään?”
- Virallista: Southampton palkkasi uuden päävalmentajan
- Loukkaantuneelta Mason Mountilta viesti Manchester Unitedin kannattajille – ”Voin luvata yhden asian”
- Emiliano Martínez tunnusti pettymyksen syyskauteensa – näin tähtivahti kommentoi Man Cityn ongelmia
- Erling Haaland kritisoi peliesityksiään: ”Katson ensinnäkin itseäni…”
- Ange Postecoglou vaatii kunnioitusta – ”Minä en ole ainoastaan sitä mieltä”