Arsenalin, Fulhamin ja Liverpoolin tarkkailijat olivat seuraamassa Fluminensen keskikenttäpelaajan Andrén otteita Copa Libertadoresin loppuottelussa, kertoo Globo Esporte.

André, 22, on ollut useiden eurooppalaisten seurojen kiikarissa jo hyvän aikaa, mutta hän halusi jatkaa Fluminensessa Brasilian sarjakauden loppuun.

Liverpool teki Andrésta kesällä 30 miljoonan euron tarjouksenkin, mutta Fluminense ilmoitti tuolloin, että se ei luovu kultakimpaleestaan kriittisessä vaiheessa kautta edes isommalla summalla. Myös Fulham koitti aiemmin tänä vuonna onneaan 20 miljoonan euron tarjouksella.

Fluminensen puheenjohtaja Mario Bittencourt vahvisti kesän siirtoikkunan päätyttyä Liverpoolin kiinnostuksen Andréa kohtaan ja kehotti Anfieldin isäntiä palaamaan asiaan joulukuussa.

– Meidän, pelaajan ja agentin kanssa on sovittu, että hän jää vuoden loppuun asti. He (pelaaja ja agentti) ovat noudattaneet sitä kaikilta osin ja täysin rauhassa. He kommunikoivat Fluminensen kanssa aina, kun jokin seura on kiinnostunut, sanoi Bittencourt syyskuussa ESPN:lle.

Globo Esporten mukaan Fluminense ja André ovat sopineet, että hän voi jättää seuran tammikuun siirtoikkunassa 35 miljoonalla eurolla.

Transfer News Live

@DeadlineDayLive
🚨 Arsenal, Fulham and Liverpool sent representatives to watch midfielder Andre during the Copa Libertadores final.

The 22-year-old has an agreement to leave Fluminense, who value him at £30m, in January.

(Source: Globo Esporte)