Erling Haaland kertoi, mitä hän oppi Cristiano Ronaldolta: ”Hän oli tärkein inspiraationi”

Manchester Cityn tähtihyökkääjä Erling Haaland sanoo, että hänellä oli tapana opetella kärkipelaajan liikkumista katsomalla videoita Cristiano Ronaldosta.
Ronaldo, 38, nousi jalkapalloväen tietoisuuteen nopeana ja taitavana laiturina, joka harhautteli vastustajia huvikseen.
Myöhemmin portugalilaistähdestä tuli kuitenkin armoton maalikone, joka tehtaili osumia Manchester Unitedille, Juventukselle ja Real Madridille, jossa hän on seurahistorian paras maalintekijä 450 osumallaan. Tätä nykyä hän heiluttelee verkkoja saudiarabialaisen Al-Nassrin riveissä.
Haaland, 23, taas on pelannut koko ammattilaisuransa keskushyökkääjänä ja takonut vuosi toisensa jälkeen entistä vaikuttavampia maalitilastoja. Kuluvalla sesongilla hän on pelannut 18 ottelua tehden niissä yhteensä 17 maalia.
Norjalaiskärki kertoi TV2:n haastattelussa, että hän kiinnitti Ronaldon pelaamisessa huomiota etenkin siihen, miten portugalilaistähti hakeutui maalipaikoille.
– Hän oli tärkein inspiraationi. Muistan aina katsoneeni häntä YouTubesta, koska hänellä oli tapana tehdä kaksi tai kolme liikettä ennen kuin hän hyökkäsi tilaan, jossa hän halusi olla, sanoi Haaland AS:n mukaan.
– Miten hän liikkui, hänen liikkeensä ja miten hän onnistui kehittämään peliään. Katsokaa hänen vuosiaan Manchester Unitedissa ja hänen ensimmäisiä vuosiaan Real Madridissa, kunnes hänestä tuli Madridissa enemmän keskushyökkääjä.
– Oli uskomatonta, miten hän teki sen, mutta myös miten hän teki maaleja. Pienet liikkeet rangaistusalueella ja kyky huijata puolustajia, luetteli Haaland.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Bild: Jadon Sancho haluaa palata Borussia Dortmundiin
- Dan Ashworth neuvottelee FA:n kanssa – palaamassa urheilujohtamisen pariin
- Jan Vertonghen lopettaa pelaajauransa kesällä
- Relevo: Cristian Romero haluaa jättää Tottenhamin
- Trent Alexander-Arnold siirtymässä Real Madridiin – Liverpool sai tietää pelaajan valinnasta
- Atlético kiinnostunut Tottenhamin luottopelaajasta
- Englanti iski kolme maalia Latvian verkkoon MM-karsinnoissa
- João Cancelo kertoi mielipiteensä Pep Guardiolasta: ”Meillä oli erimielisyyksiä”
- Borussia Dortmund haluaa Jobe Bellinghamin
- Newcastle-puolustaja ulos – Englannin kokoonpanoon kaksi muutosta

- Nottinghamin maalipyssy loukkaantui MM-karsintojen ratkaisuottelussa