Manchester Unitedin avauksessa saatetaan nähdä iso yllätys
Manchester Unitedin hyökkääjälupauksen Omari Forsonin odotetaan pääsevän lauantaina ensimmäistä kertaa edustusjoukkueen aloituskokoonpanoon, kertoo Athletic.
Unitedin vaihtoehdot piikkiin ovat vähissä, sillä sekä Rasmus Højlund että Anthony Martial ovat parhaillaan loukkaantuneena.
Hurjaan maalivireeseen yltynyt Højlund, 21, on 2-3 viikkoa sivussa lihasvaivan takia, kun taas Martial, 28, on vielä joitain viikkoja sivussa nivusvammasta johtuen.
Englantia nuorten maajoukkueissa edustanut Forson, 19, on vielä todella tuore nimi Unitedin ykkösmiehistössä. Hän on päässyt kentälle kolmessa ottelussa, mutta pelannut niissä yhteensä vain joitain minuutteja.
Athleticin mukaan Forson saa todennäköisesti näytönpaikkansa lauantaina, kun Manchester United isännöi Fulhamia Valioliigassa. Viaplay näyttää ottelun.
United on Højlundin loukkaannuttua peluuttanut treeneissä Forsonia Marcus Rashfordin ja Alejandro Garnachon rinnalla.
Forsonin potentiaalinen paikka avauskokoonpanossa olisi valtava luottamuslause manageri Erik ten Hagilta. Nuorukaisen sopimus on päättymässä ensi kesänä, mutta hän vaikuttaa tämänhetkisessä tilanteessa silti olevan nokkimisjärjestyksessä edellä Antonya ja Amad Dialloa, jotka on hankittu seuraan valtavilla summilla.
LUE MYÖS!
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Chelsean nuorukainen Dortmundin kiikarissa – lontoolaisilla tiukat ehdot
- Evertonin Ashley Young, 39, saattaa kohdata poikansa FA Cupissa: ”Se olisi koko urani huippu”
- Wolverhampton hankki Norsunluurannikon maajoukkuetopparin – siirtosumma 20 miljoonaa euroa
- Douglas Luiz saattaa palata Valioliigaan tammikuussa
- Manchester City neuvottelee tammikuun isoimmasta hankinnasta
- Athletic: Aston Villa myymässä laitahyökkääjänsä 24 miljoonalla eurolla Ipswichiin
- Lisätietoja Wolves-tähden jatkosopimuksesta – putoaminen voi käydä kalliiksi
- Fabrizio Romano: West Hamin uusi päävalmentaja selvillä
- ESPN: Liverpool luottavainen Mohamed Salah’n ja Virgil van Dijkin jatkon suhteen
- Mikel Artetan kommentit puhuttivat: ”Keksii tekosyitä”
- Liigacupin välierässä järkyttävä loukkaantuminen – Tottenham-pelaaja liikkumattomana
- Tottenhamin uusi värväys nollasi Liverpoolin – lontoolaisseuralta helpottava tieto keskikenttäpelaajan hirvittävästä loukkaantumisesta
- Manchester City neuvotteluissa Bundesliigan maalitykistä
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Mohamed Salah’n somepostauksesta: ”Jos keskityt siihen Liverpoolin päävalmentajana…”
- West Ham antoi Julen Lopeteguille potkut
- Pierre-Emerick Aubameyang kertoi miksei pyydä anteeksi Mikel Artetalta: ”Joko ymmärrät sen tai et”
- Romano: Valioliigamaalivahti sopinut siirrosta Saudi-Arabiaan – oma valmentaja ihmeissään
- Arsenal kiinnostunut toisen valioliigaseuran tähtinimestä
- Guardian: Evan Ferguson saattaa jättää Brightonin – herätti jälleen kiinnostusta Valioliigassa
- Bournemouth-hyökkääjä loukkaantui harjoituksissa