Manchester Unitedin huippulupaus jäi ilman maajoukkuekutsua – näin kommentoi Gareth Southgate
Englannin A-maajoukkueen päävalmentaja Gareth Southgate kehui Manchester Unitedin keskikenttäpelaajaa Kobbie Mainoota, vaikka ei valinnutkaan vielä tätä ryhmäänsä.
Mainoo, 19, pelaa läpimurtokauttaan Unitedin edustusjoukkueessa, ja monet spekuloivat, että hän saattaisi saada kutsun maaliskuun ystävyysotteluihin Brasiliaa ja Belgiaa vastaan.
Aiemmin Mainoo on pelannut maajoukkuejalkapalloa U19-ikäluokkaan asti. Monet povasivat nuorukaiselle kutsua Southgaten ryhmään myös siksi, että Mainoolla olisi vanhempiensa kautta mahdollisuus edustaa myös Ghanaa.
Englanti ei luonnollisesti halua menettää lahjakasta pelaajaa toiselle maalle, mutta Southgaten mukaan vielä ei ole Mainoon aika.
– Mielestäni hän pärjää loistavasti nuoreksi pelaajaksi, emmekä koskaan aikaile nuorten pelaajien nostamisessa miesten mukaan. Mutta hänellä on ollut vain kourallinen pelejä, ja kehityksen kannalta on oltava hyvin varovainen siinä, että nämä päätökset tehdään oikeaan aikaan, sanoi Southgate Athleticin mukaan.
– Mielestämme meidän pitäisi antaa hänelle tilaa kehittyä omaan tahtiinsa. Hän ei ole pelien määrän suhteen samassa pisteessä kuin Jude [Bellingham] ja Bukayo [Saka] olivat, kun he tulivat ensimmäistä kertaa mukaan.
– Mutta toistan: hän pärjää todella hyvin nuoreksi pelaajaksi. Hän on hyvä jalkapalloilija – sen näkee. Ja hän saa tällä hetkellä upeaa kokemusta Manchester Unitedista.
LUE MYÖS!
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Loukkaantuneelta Mason Mountilta viesti Manchester Unitedin kannattajille – ”Voin luvata yhden asian”
- Emiliano Martínez tunnusti pettymyksen syyskauteensa – näin tähtivahti kommentoi Man Cityn ongelmia
- Ange Postecoglou vaatii kunnioitusta – ”Minä en ole ainoastaan sitä mieltä”
- Jamie Carragher kertoi miksi Trent Alexander-Arnoldin pitäisi jäädä Liverpooliin
- L’Équipe: PSG kiinnostunut Bournemouthin topparista
- Dele Alli poistui Evertonista: ”Asiat eivät menneet suunnitelmien mukaisesti”
- Chelsean nuori hyökkääjä iski hattutempun – Joe Cole hämmästeli: ”Miten Barcelona päästi hänet lähtemään?”
- Mason Mount loukkaantui taas – Rúben Amorim: ”Useita viikkoja sivussa”
- Manchester Cityn luottopelaaja viikoiksi sivuun tositoimista
- Fantasy Premier League: GW 17 – harkitse kapteenin valintaa tarkasti tällä viikolla

- Ange Postecoglou ei aio muuttaa Tottenhamin pelityyliä maalivahdin mokailusta huolimatta
- Arne Slot toivoo Tottenhamin Ange Postecogloulle pokaalia: ”Se tekisi jalkapallolle hyvää”
- Aaron Lennon: Evertonilla oli mahdollisuus hankkia Erling Haaland vain muutamalla miljoonalla eurolla