Katso: Chelsea-puolustaja teki melkoisen oman maalin
Chelsea ja Leicester iskivät yhteen sunnuntaina FA Cupin puolivälierässä. Chelsea voitti ottelun 4-2 ja eteni turnauksen välierävaiheeseen.
Chelsea pelasi vahvan ensimmäisen jakson.
Marc Cucurella vei isännät johtoon 13. minuutilla. Chelsealla oli mahdollisuus lisätä johtoaan hetkeä myöhemmin, mutta Leicester-vahti Jakub Stolarczyk torjui Raheem Sterlingin rangaistuspotkun. Loistavaa kautta pelaava Cole Palmer iski Chelsean toisen maalin juuri ennen taukoa.
Leicester nousi toisella jaksolla peliin mukaan. Chelsean puolustaja Axel Disasi teki kenties koko kauden komeimman oman maalin heti toisen jakson alussa. Leicesterin prässi puri Disasiin, joka yritti syöttää pallon kohti Chelsea-vahti Robert Sánchezia, mutta peliväline karkasi suoraan omaan maaliin. 2-1.
Mestaruussarjaa johtava Leicester nousi Stephy Mavididin maalilla tasoihin noin puolisen tuntia ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Leicester pelasi viimeiset 20 minuuttia vajaamiehisenä, kun Callum Doyle sai punaisen kortin.
Ottelun voittomaali syntyi lisäajalla. Kentälle tullut Carney Chukwuemeka viimeisteli maalin edustalta pallon vieraiden verkkoon. Noni Madueke iski loppuluvut 4-2:een juuri ennen päätösvihellystä.
FA Cupin viimeinen puolivälieräottelu pelataan myöhemmin sunnuntaina, kun Manchester United isännöi Liverpoolia Old Traffordilla. Kamppailu potkaistaan käyntiin klo 17.30.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Aston Villan hyökkääjälahjakkuus siirtymässä jättisummalla Saudi-Arabiaan – Arsenalin tarjous toisesta tähdestä hylättiin
- Manchester City nousi kuilun partaalta Mestarien liigan pudotuspeleihin – Liverpool voitti liigavaiheen
- Marcus Rashfordia tarjottiin Fenerbahçelle – seurapomo kertoi miksei lainasiirto toteudu
- Arne Slot yllättyi Virgil van Dijkin taidoista: ”Ensimmäisestä päivästä lähtien ajattelin, että…”
- Darwin Núñez herätti kiinnostusta Saudi-Arabiassa – Liverpool ei suostunut myymään
- Laitapuolustaja jättää Arsenalin viimeistään kesällä: ”Jos saamme sen toteutettua aiemmin…”
- Aston Villa haluaa hankkia João Félixin – pelaaja valmis siirtymään Unai Emeryn alaisuuteen
- Athletic: Brighton valmis myymään Evan Fergusonin
- Real Betis haluaa toisenkin Manchester Unitedin pelaajan
- Times: Manchester United palkkaa menestyneen yleisurheiluvalmentajan – lyhytaikaisessa värväyksessä selkeä tavoite

- Liverpoolin tähdet lepäävät Mestarien liigan ratkaisupelissä – näin Arne Slot perusteli ratkaisua
- Phil Fodenilta kritiikkiä Gareth Southgatelle – Man City -tähti paljasti myös syyn vaikean syksyn taustalla
- Real Betis haluaa toisenkin Manchester Unitedin pelaajan