Kumpi vie voiton? Harry Kanen takana käydään kovaa kilpailua Englannin joukkueessa

Aston Villan Ollie Watkins ja Brentfordin Ivan Toney antavat kuluvalla maajoukkuetauolla tärkeitä näyttöjä Englannin päävalmentajalle Gareth Southgatelle.
Englannin selkeä ykköskärki on joukkueen kapteeni Harry Kane, mutta Bayern Münchenin tähtihyökkääjä saattaa seurata katsomosta maaliskuun kummatkin maaottelut.
Southgate kertoi perjantaina, että Kane on sivussa lauantain ystävyysottelusta Brasiliaa vastaan ja mahdollisesti myös tiistain Belgia-pelistä.
Watkins on tehtaillut tällä kaudella Valioliigassa 16 osumaa ja kymmenen maalisyöttöä, kun taas Toney on tehnyt neljä maalia sen jälkeen, kun hän vapautui tammikuussa kahdeksan kuukauden pelikiellostaan.
Kaksikko saattaa hyvinkin kilpailla keskenään paikasta EM-kisajoukkueeseen tai vähintäänkin siitä, kumpi pääsee kentälle, jos Kane joutuu vaihtoon.
Southgatelta kysyttiin, taistelevatko Watkins ja Toney yhdestä ja samasta paikasta.
– Se on päätös, joka meidän on tehtävä. Ysipaikka on erikoisasema, mutta heillä on erilaisia ominaisuuksia, vastasi Southgate BBC:n mukaan.
– Se riippuu hieman joukkueen loukkaantumistilanteesta muilla paikoilla ja myös siitä, onko meillä pelaajia, jotka pystyvät pelaamaan monella paikalla.
– Uskon, että kummatkin tietävät tämän olevan iso mahdollisuus. Mutta he kummatkin ovat hyvässä vireessä ja kummatkin ovat olleet mukanamme maajoukkueessa.
– Ollie on tietysti ollut kanssamme viime aikoina, ja hän on pelannut hyvin niissä peleissä, joissa hän on pelannut. Hänellä on ollut upea kausi seuratasolla.
– Ivan on Brentfordin joukkueeseen palattuaan tehnyt sen vaikutuksen, jota odotimme häneltä, joten he ovat kaksi erittäin, erittäin hyvää pelaajaa.
LUE MYÖS!
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Nöyryyttävä murskatappio käynnisti Brightonin nousukiidon – tähtipuolustaja avasi sen merkitystä: ”Saattoi olla hyvä asia”
- Bayern München havittelee Manuel Neuerille 71 miljoonan euron seuraajaa Valioliigasta
- Erling Haalandista tehtiin rikosilmoitus – Man Cityn ex-maskotti esitti kovia syytöksiä
- Harry Redknapp laukoi röyhkeää vitsiä Thomas Tuchelista ja teki natsitervehdyksen – ”Hänet on lähetetty tuhoamaan meidät”
- Pep Guardiola: Manchester City ei ansaitse uuden suurturnauksen jättipottia
- Athletic: Tottenhamilla kärkiehdokas potkujen uhkaaman Ange Postecogloun korvaajaksi – myös kaksi muuta kandidaattia Valioliigasta
- Liverpool-topparin siirtohuhuissa uusi käänne
- PA: Alexander-Arnoldin korvaaja tiedossa – Liverpool avannut neuvottelut
- Arsenalin supertähdeltä odotettu uutinen ennen Mestarien liigan puolivälieriä: ”Hei taas”
- Valioliigan siirtoikkunaan suuri muutos ensi kesälle

- Chelsea-tähden nousukiito katkesi huumekäryyn – avasi yli 20 vuoden takaista skandaalia: ”Urani huonoin päätös”