Kokiko Arsenal oikeusmurhan? Pelaajalegendoilta suorat sanat kohutuomiosta: ”En voi uskoa sitä!”

Arsenalin olisi pitänyt saada rangaistuspotku tiistai-illan ottelussa Bayern Müncheniä vastaan, kun Bukayo Saka kaatui Manuel Neuerin kanssa tapahtuneen yhteenoton jälkeen lisäajalla, sanovat Arsenalin ja Manchester Unitedin pelaajalegendat Martin Keown ja Rio Ferdinand.
LUE MYÖS: Arsenal pelastui Bayernin kynsistä – lisäajalla kuohuttava tuomaripäätös
Leandro Trossardin tuotua Tykkimiehet tasoihin varttia aiemmin, toivoi kotijoukkue saavansa tilaisuuden lähteä ratkaisevaan osaotteluun 3–2-johtoasemasta dramaattisen Mestarien liigan puolivälieräavauksen jälkeen.
Ruotsalaiserotuomari Glenn Nyberg ei kuitenkaan nähnyt Sakan puhuttaneessa kaatumisessa perusteita pilkulle. Vaikka osa sanoo Sakan hakeneen kontaktin itse yrittäessään kalastella pilkkua, olivat Mikel Artetan joukot ja TNT Sportin asiantuntijatiimi tuomiosta ymmällään.
– Vau. Olin varma, että se olisi rangaistuspotku, Keown sanoi epäuskoisena pelin päätyttyä.
– Tuomari oli mielestäni hyvä tänään, mutta minusta se oli päivänselvä pilkku. Jos täällä olisi ollut 10 tuomaria, 9 heistä olisi antanut rangaistuspotkun, mutta tämä tuomari ei antanut sitä. Minusta se on hälyttävää, ettei tuomari viheltänyt rangaistuspotkua.
Ferdinand yhtyi Arsenal-legendan näkemykseen.
– Miten sitä ei annettu? En voi uskoa sitä! VAR:n ja kaiken muun kanssa. En voi uskoa, että sitä ei ole annettu, Ferdinand vauhkoi.
– Saka oli tänään mielestäni Arsenalin vaarallisin pelaaja. Hän juoksee tässä läpi – se on rangaistuspotkun paikka. Olen täällä stadionilla, enkä voi uskoa sitä. Kävelen epäuskoisena kädet pääni päällä, Ferdinand jatkoi.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Toisella puoliajalla tasoitusmaalin tehnyt Trossard oli myös sitä mieltä, että tuomarit tekivät väärän ratkaisun.
– Kentällä se näytti minusta pilkulta. En ole nähnyt vielä uusintaa, mutta minusta näytti siltä, että siinä oli selvä kontakti, Trossard sanoi TNT Sportin haastattelussa pelin jälkeen.
Arsenalilla on vielä oiva sauma jatkopaikkaan, kun se matkustaa Müncheniin ensi viikolla 2–2-tasatilanteesta. Saka itse oli antanut Valioliigan kärkijoukkueelle täydellisen alun peliin, ennen kuin Serge Gnabryn ja Harry Kanen maalit käänsivät tilanteen vierailijoille.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Harry Redknapp laukoi röyhkeää vitsiä Thomas Tuchelista ja teki natsitervehdyksen – ”Hänet on lähetetty tuhoamaan meidät”
- Pep Guardiola: Manchester City ei ansaitse uuden suurturnauksen jättipottia
- Athletic: Tottenhamilla kärkiehdokas potkujen uhkaaman Ange Postecogloun korvaajaksi – myös kaksi muuta kandidaattia Valioliigasta
- Liverpool-topparin siirtohuhuissa uusi käänne
- PA: Alexander-Arnoldin korvaaja tiedossa – Liverpool avannut neuvottelut
- Arsenalin supertähdeltä odotettu uutinen ennen Mestarien liigan puolivälieriä: ”Hei taas”
- Valioliigan siirtoikkunaan suuri muutos ensi kesälle
- Newcastle havittelee Liverpool-puolustajaa
- Chelsea-tähden nousukiito katkesi huumekäryyn – avasi yli 20 vuoden takaista skandaalia: ”Urani huonoin päätös”
- West Ham ja Everton Englannin nuorten maajoukkuepelaajan perässä
- Pep Guardiola: Manchester City ei ansaitse uuden suurturnauksen jättipottia
- PA: Alexander-Arnoldin korvaaja tiedossa – Liverpool avannut neuvottelut
- Liverpool-topparin siirtohuhuissa uusi käänne
- Harry Redknapp laukoi röyhkeää vitsiä Thomas Tuchelista ja teki natsitervehdyksen – ”Hänet on lähetetty tuhoamaan meidät”
- Athletic: Tottenhamilla kärkiehdokas potkujen uhkaaman Ange Postecogloun korvaajaksi – myös kaksi muuta kandidaattia Valioliigasta
- Chelsea-tähden nousukiito katkesi huumekäryyn – avasi yli 20 vuoden takaista skandaalia: ”Urani huonoin päätös”
- Valioliigan siirtoikkunaan suuri muutos ensi kesälle
- Arsenalin supertähdeltä odotettu uutinen ennen Mestarien liigan puolivälieriä: ”Hei taas”
- Entinen Chelsea-lupaus löysi uuden onnen toisesta valioliigaseurasta – vakava loukkaantuminen oli romuttaa unelmat: ”Tuleeko minusta enää samaa pelaajaa?”
- Saako Liverpool sittenkin siirtokorvauksen Trent Alexander-Arnoldista?