Juan Mata edusti Chelseaa noin kahden ja puolen vuoden ajan.

Mata pelasi Chelseassa 135 ottelua ja teki niissä 33 maalia ja antoi komeat 54 maalisyöttöä. Espanjalaistaituri juhli Chelsean kanssa Mestarien liigan voittoa keväällä 2012. Chelsea myi Matan Manchester Unitediin tammikuussa 2014.

Chelsea palkkasi José Mourinhon päävalmentajakseen kesällä 2013. Mata oli kuulunut joukkueen ehdottomiin avainpelaajiin, mutta ei sopinut Mourinhon pelitapaan ja lähti kesken kauden Manchester Unitediin.

FourFourTwo haastatteli Mataa, joka kertoi mielipiteensä Mourinhosta.

– Loukkaannuin harjoituskaudella. Mourinho oli jo valinnut joukkueensa, kun pääsin takaisin pelikuntoon. Kyse oli aina pelillisistä asioista. Ymmärsin, etten sopisi Mourinhon pelitapaan. Se oli vaikea hetki urallani, koska nautin todella paljon pelistäni ja sitten putosin pieneen rooliin.

– En kysynyt valmennukselta selityksiä, vaikka normaalisti pelaajat tekevät niin. Välillämme ei ollut kommunikaatiota. Minä tai Mourinho emme puhuneet siitä. Muutamaa kuukautta myöhemmin Manchester United tuli kuvioihin tammikuun siirtoikkunassa.

Mourinho siirtyi Manchester Unitedin peräsimeen kesällä 2016. Mata onnistui pitämään roolinsa joukkueen luottopelaajana Mourinhon palkkaamisesta huolimatta.

– Olen todella ylpeä siitä, että kun muutamaa vuotta myöhemmin tapasin Mourinhon jälleen Manchester Unitedissa, onnistuin pysymään seurassa ja olemaan tärkeä pelaaja hänen alaisuudessaan. Emme puhuneet siitä, mitä Chelseassa tapahtui. Puhuimme nykyajasta, espanjalaisesta jalkapallosta ja Lontoosta, mutta emme Chelseasta. Olemme edelleen hyvissä väleissä.

LUE MYÖS