Manchester United on ollut yhteydessä Ipswichin päävalmentajan Kieran McKennan edustajiin, kertoo Athletic.

McKenna, 38, on yksi ehdokkaista, joita United harkitsee uudeksi käskyttäjäkseen, jos Erik ten Hag saa kenkää.

Manchester United kohtaa lauantaina kauden päätöspelissään Manchester Cityn FA Cupin loppuottelussa. Athleticin mukaan United ei tee mitään päätöstä ten Hagin tulevaisuudesta ennen finaalia, mutta loppuottelun tulos ei välttämättä ratkaise hänen tulevaisuuttaan. Sarjassa United tuli vasta kahdeksanneksi, mikä on sen kehnoin sijoitus Valioliigan aikakaudella.

McKenna työskenteli Manchester Unitedin valmennusryhmässä Ole Gunnar Solskjærin ja José Mourinhon alaisuudessa, kunnes siirtyi Ipswichiin joulukuussa 2021.

Hän on tällä hetkellä haluttu valmentaja johdatettuaan Ipswichin Valioliigaan kahden peräkkäisen sarjanousun myötä. McKennan perässä ovat myös Brighton ja Chelsea.

Uutisoimme aiemmin Guardianin tietojen pohjalta, että McKenna haluaa ottaa seuraavan askeleen urallaan. Hänen sopimuksensa Ipswichin kanssa on voimassa kesään 2027 saakka, joten seura on oikeutettu siirtokorvaukseen.

The Athletic | Football

@TheAthleticFC
Manchester United have contacted Kieran McKenna’s representatives as they explore possible replacements should they decide to part company with Erik ten Hag after this weekend’s FA Cup final.

#MUFC | #ITFC

More from @Dan_Sheldon_ ⬇️

Linkki twiittiin.

LUE MYÖS!