Manchester Cityn puolustaja Kyle Walker sanoo, että Tottenhamin hyökkääjä Son Heung-min on Etelä-Koreassa palvotumpi pelaaja kuin Englannin suurimmat tähdet kotimaassaan.

Kaksikko pelasi Tottenhamissa pari kautta yhdessä, kunnes Walker, 34, siirtyi Cityyn kesällä 2017.

BBC:n podcastissaan Walker kertoi Tottenhamin pre-seasonin reissusta Etelä-Koreaan, jossa Son, 31, on elämää suurempi urheilusankari.

Son toimii maajoukkueen kapteenina ja rikkoo luultavasti lähitulevaisuudessa sekä ottelu- että maaliennätykset Etelä-Korean paidassa. Spursin harjoituspelit myydään Etelä-Koreassa minuuteissa loppuun ja korkeimmillaan ihmiset ovat maksaneet niistä jopa tuhansia euroja.

– Menin Etelä-Koreaan Sonnyn kanssa. En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa. En ikinä elämässäni, kertoi Walker.

– Olimme tekemässä esiintymistä [fanien edessä]. Siellä oli minä, Kevin Wimmer, Ben Davies ja Sonny, mutta me olimme kuin narreja hänen vierellään.

– Meidän oli lähetettävä tyhjä ajoneuvo ja esitettävä, että Sonny oli lähtenyt. Fanit piirittivät ja pysäyttivät sen auton ja huomasivat, että Sonny ei ole siellä. Ja me olimme lähteneet sillä välin.

– Mutta sitten he tulivat hotellillemme ja pysyttelivät sen ulkopuolella koko yön. Se oli uskomatonta. En ole ikinä nähnyt mitään vastaavaa.

– Olen nähnyt [Wayne] Rooneyn, [Frank] Lampardin ja [David] Beckhamin kokevan tietyissä määrin samaa, mutta hän oli omalla tasollaan.

Linkki twiittiin.

LUE MYÖS!