Manchester City on aloittanut ”ennennäkemättömät” oikeustoimet Valioliigaa vastaan, kertoo Times-lehti.

City haluaa päästä eroon Valioliigan Associated Party Transaction -säännöistä (ATP), jotka koskevat seurojen sopimuksia niiden omistajien omistamien tai niihin liittyvien yritysten kanssa.

ATP-sääntöjen mukaan tällaiset liiketoimet on arvioitava riippumattomasti niiden markkina-arvon määrittämiseksi. Säännöt otettiin käyttöön joulukuussa 2021, kun Saudi-Arabian julkinen investointirahasto osti Newcastlen.

Niillä pyritään estämään tulovirtojen paisuttaminen sopimuksilla, jotka eivät vastaa käypää markkina-arvoa.

Times kertoo, että City pitää sääntöjä ”lainvastaisina” ja vaatii vahingonkorvauksia sääntöjen vuoksi menettämistään tuloista.

City haluaa myös, että Valioliigan demokraattinen järjestelmä, jonka mukaan sääntömuutosten toteuttamiseen tarvitaan vähintään 14 seuraa, eli kaksi kolmasosaa äänestäjistä, olisi poistettava. Seuran mukaan sillä vältyttäisiin siltä, että päätökset tehdään ”enemmistön tyrannian mukaan”.

Oikeuskiista ratkaistaan ensi maanantaina alkavassa kahden viikon välimieskäsittelyssä.

Valioliigan kurinpitolautakunnan on ”muutaman kuukauden” päästä tarkoitus käsitellä yli sataa Cityä vastaan nostettua syytettä, joiden mukaan seuran väitetään rikkoneen sarjan taloussääntöjä.

Osa näistä syytteistä liittyy Abu Dhabiin kytkeytyvien sponsoreiden Citylle maksamiin summiin.

Lähteet: Times, BBC, Sky

Times Sport

@TimesSport
🔺EXCLUSIVE

Manchester City have launched an unprecedented legal action against the Premier League in a move that has sparked civil war in English football’s top flight.

The outcome could dramatically alter the landscape of the professional game, @Lawton_Times reports

Linkki twiittiin.

LUE MYÖS!