Stefan Ortega on solminut kesään 2026 saakka ulottuvan jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa. City tiedotti saksalaisvahdin jatkosta lauantaina.

Ortega, 31, pelasi päättyneellä kaudella kaikki kilpailut mukaan lukien 20 ottelussa. Maalivahti muistetaan erityisesti Son Heung-Minin nollaamisesta 1vs1-tilanteessa toiseksi viimeisellä valioliigakierroksella Tottenhamia vastaan.

Ortega pelasi myös jokaisessa FA Cupin ottelussa, kun City selvisi finaaliin. Vuodesta 2022 lähtien seuraa edustanut saksalainen sai torjuntavastuuta myös yhdeksän ottelun verran Valioliigassa ykkösvahti Edersonin ollessa loukkaantuneena.

– Tunnen oloni joka päivä motivoituneeksi ja haastetuksi täällä. Olen kehittynyt paljon maalivahtina siitä, kun saavuin tänne kaksi vuotta sitten. Perheeni on sopeutunut Englantiin ja rakastan kaikkea täällä. Tämä jatkosopimus tarkoittaa sitä, että pystyn keskittymään 100-prosenttisesti ensi kauteen, Ortega kommentoi jatkoaan Cityn tiedotteessa.

LUE MYÖS!