Gabriel Martinelli myönsi: Arsenalin joukkue oli kuin ”tuhottu” hävityn mestaruustaistelun jälkeen

Arsenal on taistellut kahden edelliskauden ajan Valioliigan mestaruudesta.
Kummallakin kerralla Manchester City on kuitenkin juhlinut lopussa mestaruutta, vaikka Arsenal pääsi hyvin lähelle pokaalijuhlia. Päättyneellä kaudella mestaruus ratkesi vasta viimeisellä kierroksella.
AS haastatteli Brasilian A-maajoukkueen mukana olevaa Gabriel Martinellia ja tiedusteli laitahyökkääjältä, mikä Arsenalilta jäi lopulta puuttumaan.
– Olemme taistelleet kahden vuoden ajan mestaruudesta. On selvää, että olemme kehittyneet. Meillä on nuori joukkue, jolla on voittajan mentaliteetti. Kaikki haluavat voittaa mestaruuden. Meidän on jatkettava samaan malliin. Valioliigan voittaminen ei ole helppoa varsinkaan, kun taistelet siitä Manchester Cityn ja Liverpoolin kanssa. Englannissa voittaminen on todella vaikeaa, mutta nyt kaikki tietävät laatumme. He tietävät, mihin pystymme joukkueena. Ensi kaudella olemme varmasti vahvempia.
– On vaikea sanoa, mikä meiltä puuttui mestaruustaistossa. Valioliiga on maailman vaikein sarja. Huippujoukkueita vastaan pelaaminen ei ole helppoa. Omat virheet on saatava minimiin. Vähiten virheitä tekevä joukkue voittaa mestaruuden. Ensi kaudella itseluottamuksemme on korkeampi, jotta voimme voittaa mestaruuden.
Martinelli myönsi, ettei toinen peräkkäinen hävitty mestaruustaistelu tuntunut järin hyvältä.
– Joukkue on surullinen. Joukkueemme on todella yhtenäinen ja olemme kuin yhtä perhettä Lontoossa. Halusimme voittaa mestaruuden, mutta meidän on edelleen odotettava sitä. Tunsimme olomme kuin tuhotuksi sen jälkeen, kun hävisimme mestaruustaistelun, mutta meidän on opittava siitä.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Nottingham Forest pudotti Brightonin FA Cupista rangaistuspotkuilla
- Gabriel Abgonlahor: Trent Alexander-Arnoldia kritisoivat Liverpool-kannattajat ovat idiootteja
- 3-0! Crystal Palace teki selvää jälkeä Fulhamista FA Cupissa
- Nöyryyttävä murskatappio käynnisti Brightonin nousukiidon – tähtipuolustaja avasi sen merkitystä: ”Saattoi olla hyvä asia”
- Bayern München havittelee Manuel Neuerille 71 miljoonan euron seuraajaa Valioliigasta
- Erling Haalandista tehtiin rikosilmoitus – Man Cityn ex-maskotti esitti kovia syytöksiä
- Harry Redknapp laukoi röyhkeää vitsiä Thomas Tuchelista ja teki natsitervehdyksen – ”Hänet on lähetetty tuhoamaan meidät”
- Pep Guardiola: Manchester City ei ansaitse uuden suurturnauksen jättipottia
- Athletic: Tottenhamilla kärkiehdokas potkujen uhkaaman Ange Postecogloun korvaajaksi – myös kaksi muuta kandidaattia Valioliigasta
- Liverpool-topparin siirtohuhuissa uusi käänne
- Bayern München havittelee Manuel Neuerille 71 miljoonan euron seuraajaa Valioliigasta
- Erling Haalandista tehtiin rikosilmoitus – Man Cityn ex-maskotti esitti kovia syytöksiä
- PA: Alexander-Arnoldin korvaaja tiedossa – Liverpool avannut neuvottelut
- Liverpool-topparin siirtohuhuissa uusi käänne
- Pep Guardiola: Manchester City ei ansaitse uuden suurturnauksen jättipottia
- Harry Redknapp laukoi röyhkeää vitsiä Thomas Tuchelista ja teki natsitervehdyksen – ”Hänet on lähetetty tuhoamaan meidät”
- Athletic: Tottenhamilla kärkiehdokas potkujen uhkaaman Ange Postecogloun korvaajaksi – myös kaksi muuta kandidaattia Valioliigasta
- Nöyryyttävä murskatappio käynnisti Brightonin nousukiidon – tähtipuolustaja avasi sen merkitystä: ”Saattoi olla hyvä asia”
- Gabriel Abgonlahor: Trent Alexander-Arnoldia kritisoivat Liverpool-kannattajat ovat idiootteja
- Chelsea-tähden nousukiito katkesi huumekäryyn – avasi yli 20 vuoden takaista skandaalia: ”Urani huonoin päätös”