Aston Villa ei päästä maalivahtiaan Emiliano Martínezia Pariisin olympialaisiin, kertoo TyC Sports.

Martínez, 31, torjui Argentiinan maailmanmestariksi toissa vuonna ja hän on parhaillaan edustamassa maataan Copa Américassa.

Tämän kuun alussa argentiinalaistorjuja sanoi, että hän haluaisi päästä myös olympialaisiin, joissa pelataan jalkapalloa 24. heinäkuuta – 10. elokuuta.

Villan kausi Valioliigassa alkaa 17. elokuuta West Hamin vieraana, joten Martínezilla olisi alle viikko aikaa valmistautua avauskierrokselle, jos Argentiina menee olympialaisissa päätyyn asti.

– Haluaisin pelata [olympialaisissa], mutta se ei ole vain minusta kiinni. Seura on estänyt minua menemästä monia kertoja, mutta haluan pelata Copa Américassa, ja jos minulla on voimia sen jälkeen, haluan tehdä päätöksen [olympialaisista], sanoi Martínez kesäkuun alussa.

– Seuran ei ole pakko päästää pelaajaa olympialaisiin ja tiedän, että seurani ei ole päästänyt ketään. He ovat estäneet sen kaikilta. Pieni mahdollisuus on olemassa. Laitan aina maajoukkueen edelle ja jos minun on taisteltava seurani kanssa hieman enemmän, teen sen.

TyC Sportsin mukaan Aston Villa ei ole kuitenkaan taipunut kannassaan. Seura odottaa Martínezin ilmoittautuvan pre-seasonille, kun Argentiinan taival Copa Américassa on ohi.

Argentiina on jo varmistanut paikkansa Copan pudotuspeleissä ja se kohtaa viimeisessä lohko-ottelussaan Perun lauantaina. Kilpailun finaali pelataan 14. heinäkuuta.

LUE MYÖS