Manchester United odottaa hyökkääjiensä Jadon Sanchon ja Mason Greenwoodin palaavan edustusjoukkueen harjoituksiin, jos he eivät löydä uusia seuroja lähipäivinä, kertoo ESPN.

United on ilmoittanut pelaajilleen, jotka eivät ole tänä kesänä maajoukkuetehtävissä, että heidän on ilmoittauduttava pre-seasonille 8. heinäkuuta.

Sancho, 24, ja Greenwood, 22, ovat aiemmin olleet Englannin maajoukkueessa, mutta kumpaakaan ei kutsuttu tämän kesän EM-kisoihin. Greenwoodia on yritetty houkutella Jamaikan riveihin, mutta hän ei ole ainakaan toistaiseksi vaihtanut edustusoikeuttaan.

Viime kaudella Sancho vietti kevään lainalla Borussia Dortmundissa ja Greenwood pelasi koko kauden lainalla Getafessa.

Sanchon ja Unitedin sopimus on voimassa kesään 2026 saakka. Greenwoodin diili päättyy ensi kauden jälkeen, mutta sisältää vuoden jatko-option.

Lehtitietojen mukaan Manchester United yrittää ensisijaisesti myydä kummankin pelaajan tänä kesänä, mutta myös uudet lainapestit ovat mahdollisia.

United on asettanut Sanchon pyyntihinnaksi vajaat 50 miljoonaa euroa, mikä on vaikeuttanut pelaajan kaupittelua muualle. Myös Sanchon iso palkka vaikuttaa tilanteeseen.

Hän ei ole pelannut tai harjoitellut Manchester Unitedin edustusjoukkueessa viime syksyn jälkeen, koska hänellä meni sukset ristiin manageri Erik ten Hagin kanssa. Välirikon jälkeen Sancho harjoitteli Unitedin akatemiapelaajien kanssa ennen lainasiirtoaan.

Greenwood taas ei ole ollut Unitedin toiminnassa mukana sen jälkeen, kun hänet pidätettiin tammikuussa 2022 epäiltynä raiskausyrityksestä, pahoinpitelystä sekä kontrolloivasta ja pakottavasta käytöksestä. Viime vuoden helmikuussa kaikista Greenwoodia vastaan nostetuista syytteistä luovuttiin vedoten avaintodistajien vetäytymiseen ja ”esiin tulleeseen uuteen aineistoon”.

Unitedin kasvatilla riittää huhujen mukaan ottajia hänen tehtailtua viime kaudella Getafessa kymmenen osumaa ja kuusi maalisyöttöä.

ESPN UK

@ESPNUK
Manchester United expect both Jadon Sancho and Mason Greenwood to report back to training if they have not left the club by the start of preseason, a source has told ESPN.

Linkki twiittiin.

LUE MYÖS