John Stones: Yksi hetki teki Englannin joukkueesta henkisesti vahvemman

Englannin EM-kisaurakka jatkuu lauantaina. Englanti kohtaa puolivälierissä Sveitsin. Ottelun voittaja kohtaa välierissä joko Turkin tai Hollannin.
Englanti oli jo pudota EM-kisoista neljännesvälierävaiheessa. Slovakia johti ottelua vielä lisäajan viidennellä minuutilla, mutta Jude Bellingham toi saksipotkullaan Englannin tasoihin. Kamppailu eteni lopulta jatko-otteluun. Englanti eteni puolivälieriin maalein 2-1.
Englanti on saanut läpi kisojen huomattavasti kritiikkiä peliesityksistään. Nyt haaste kovenee, sillä Sveitsi on pelannut hienot kisat ja pudotti neljännesvälierissä vakuuttavasti Italian.
John Stonesin mielestä Englanti on Bellinghamin loppuhetkien tasoitusmaalin myötä henkisesti vahvempi kuin aiemmin.
– Ehdottomasti. Mielestäni se voi olla meille käännekohta. Teimme sen maalin niin suurten paineiden alla ottelun loppuhetkillä. Uskon sen muuttavan monia asioita, koska kävimme joukkueena läpi paljon tunteita. Siitä on hieno kuva, kun juhlimme yhdessä Bellinghamin maalia. Koko staffikin nousi ylös juhlimaan. Se osoittaa joukkueemme yhtenäisyyden.
– Kun olet tehnyt jotain tuollaista, alat vaikeilla hetkillä uskomaan voivasi tehdä sen uudelleenkin, Stones muistutti.
Englannin ja Sveitsin välinen puolivälieräottelu käynnistyy lauantaina klo 19.00.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Bayern München havittelee Manuel Neuerille 71 miljoonan euron seuraajaa Valioliigasta
- Erling Haalandista tehtiin rikosilmoitus – Man Cityn ex-maskotti esitti kovia syytöksiä
- Harry Redknapp laukoi röyhkeää vitsiä Thomas Tuchelista ja teki natsitervehdyksen – ”Hänet on lähetetty tuhoamaan meidät”
- Pep Guardiola: Manchester City ei ansaitse uuden suurturnauksen jättipottia
- Athletic: Tottenhamilla kärkiehdokas potkujen uhkaaman Ange Postecogloun korvaajaksi – myös kaksi muuta kandidaattia Valioliigasta
- Liverpool-topparin siirtohuhuissa uusi käänne
- PA: Alexander-Arnoldin korvaaja tiedossa – Liverpool avannut neuvottelut
- Arsenalin supertähdeltä odotettu uutinen ennen Mestarien liigan puolivälieriä: ”Hei taas”
- Valioliigan siirtoikkunaan suuri muutos ensi kesälle
- Newcastle havittelee Liverpool-puolustajaa

- Chelsea-tähden nousukiito katkesi huumekäryyn – avasi yli 20 vuoden takaista skandaalia: ”Urani huonoin päätös”
- Erling Haalandista tehtiin rikosilmoitus – Man Cityn ex-maskotti esitti kovia syytöksiä
- Valioliigan siirtoikkunaan suuri muutos ensi kesälle
- Arsenalin supertähdeltä odotettu uutinen ennen Mestarien liigan puolivälieriä: ”Hei taas”
- Entinen Chelsea-lupaus löysi uuden onnen toisesta valioliigaseurasta – vakava loukkaantuminen oli romuttaa unelmat: ”Tuleeko minusta enää samaa pelaajaa?”