Wayne Rooney uskoo tämän Englannin pelaajan tuovan jalkapallon viimein kotiin

Wayne Rooney vihjaa Kobbie Mainoon ratkaisevan Englannille sunnuntaina maan historian ensimmäisen Euroopan mestaruuden Espanjan kustannuksella. Manchester Unitedin hyökkääjälegendalla on valtava luottamus entisen seuransa uuteen timanttiin.
Mainoo, 19, debytoi Englannin maajoukkueessa vasta maaliskuussa. Nuorukainen aloitti miesten EM-turnauksen Saksassa vaihdosta, mutta nousi avauskokoonpanoon ensimmäisten otteluiden jälkeen Trent Alexander-Arnoldin ja Conor Gallagherin ohitse.
Mainoo ei ole vielä onnistunut maalinteossa maajoukkueessa, mutta hän kantoi jo sankarin viittaa Manchester Unitedin viime kauden FA Cupin voitossa.
– Minulla on vain Mainoosta se tunne. Että hän tekee maalin ja todistaa olevansa ratkaisija, Rooney kertoi The Timesille.
– Jos mietitte häntä turnauksessa, hän on päässyt hyville paikoille pelaamalla ylöspäin. Uskon Espanjan tehneen kotiläksynsä ja sulkevan tilan Harry Kanelta, Phil Fodenilta, Bukayo Sakalta ja Jude Bellinghamilta.
– Se jättää kuitenkin tilaa keskikenttäpelaajalle lopussa ja Mainoo tulee saamaan sen yhden laikkauksen sisään.
Rooney on ollut myös tyytyväinen Englannin päävalmentajan Gareth Southgaten luottamuksesta Mainoon kykyihin turnauksen aikana. Manchester United -legenda muistutti entisen seuransa huippulahjakkuuden panoksesta toukokuun FA Cupin voitossa Wembleyllä Manchester Cityä vastaan.
Mainoo teki tuolloin voittomaalin ja palkittiin ottelun parhaana pelaajana.
– Se oli Mainoo, joka teki sen. Kun Manchester Unitedilla oli pallo, hän juoksi Rodrista ohi ja teki maalin. Hän oli ottelun paras pelaaja, Rooney kehui.
Englanti kohtaa sunnuntain EM-finaalissa Espanjan kello 22:00 alkavassa ottelussa. Kolme vuotta sitten loppuottelun Italialle hävinnyt Kolme Leijonaa voitti toistaiseksi historiansa ainoan arvokisapokaalin vuoden 1966 MM-turnauksessa.
LUE MYÖS!
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Arsenal saamassa avainpelaajansa takaisin vielä ennen kauden loppua ”Palaa odotettua aiemmin”
- Philippe Coutinho avoimena uransa käänteestä: ”Minulla oli unelma”
- Mikel Arteta väläytti tärkeää jatkosopimusta: ”Aikomus on selvä”
- Pep Guardiolalta päivitys Erling Haalandin tilanteesta
- Chelsea-kapteeni Jamesilta palautetta omilleen: ”Askel taaksepäin”
- West Ham harkitsee uutta sopimusta Michail Antoniolle
- Tottenhamin Ange Postecoglou: ”Joudutte sietämään minua vielä vähän kauemmin”
- Old Traffordilla koettiin tunteiden vuoristorata – Rúben Amorim: ”Paras ääni, jonka olen koskaan kuullut”
- Hurjaa draamaa! Manchester United iski lopussa kolme maalia ja eteni Eurooppa-liigan välieriin
- Athletic: Real Madrid on William Saliban kintereillä