Englanti hävisi EM-finaalin sunnuntai-iltana Espanjalle 1-2.

Englannin A-maajoukkueen kapteeni Harry Kane otettiin vaihtoon jo 61. minuutilla. Kane jäi finaalissakin varjojen maille, eikä saanut juurikaan palloja itselleen. Kane esiintyi varsin välttävästi muissakin pudotuspeliotteluissa ja sai osakseen suurta kritiikkiä englantilaismediassa.

Kane tiedostaa joukkueen saavan kritiikkiä hävityn finaalin jälkeen.

– Tämä oli vaikea turnaus. Meidän piti osoittaa paljon venymiskykyä. Niin minun kuin koko joukkueen. Reittimme oli vaikea ja onnistuimme hienosti päästyämme finaaliin. Loppujen lopuksi meidät kuitenkin tuomitaan finaalin vuoksi. Halusimme voittaa joukkueen, kannattajien ja kaikkien meihin alusta asti uskoneiden puolesta. Tällä hetkellä päällimmäinen fiilis on suuri pettymys. 

Englannin päävalmentajan Gareth Southgaten sopimus päättyy vuodenvaihteessa. Kanelta tiedusteltiin mielipidettä siitä, pitäisikö luotsin jäädä maajoukkueen peräsimeen.

– Teemme selväksi sen, että rakastamme Southgatea. Kyse on kuitenkin hänen päätöksestään. Nyt ei ole oikea aika puhua siitä. Kaikki riippuu hänestä. 

LUE MYÖS