Chelsea hankki Marc Cucurellan Brightonista kesällä 2022. Chelsea maksoi laitapuolustajasta yli 65 miljoonaa euroa.

Cucurella sai huomattavasti kritiikkiä peliesityksistään varsinkin ensimmäisellä kaudellaan. Cucurellan kausi oli rikkonainen ja suoritukset pelikentillä jättivät ajoittain paljon toivomisen varaa.

Athletic haastatteli Cucurellaa, joka voitti sunnuntaina Euroopan mestaruuden. Cucurella pelasi loistavat EM-kisat Espanjan paidassa. Finaalissa kaatui Englanti.

Cucurella kertoi haastattelussa ajastaan Chelseassa. Laitapelaajan mielestä Chelsea on hyvin erilainen ympäristö kuin hänen aiemmat seuransa.

– Kesään 2022 saakka pelaajaurani oli ollut hieno. Se oli jatkuvaa kehitystä. Mukaan mahtui pelkkiä ylämäkiä, eikä ainuttakaan alamäkeä. Sitten siirryin seuraan, jossa odotukset ovat todella korkealla. Siihen saakka olin pelannut seuroissa, joissa jokainen voitto tuntui todella erityiseltä ja jokaista pistettä juhlittiin.

– Sitten menet Chelseaan ja siellä sinun on voitettava pelit, koska niin kuuluu tehdä. Siellä ei ole aikaa nauttia. Osasin odottaa sitä, mutta ensimmäisellä kaudella meillä oli useita valmentajanvaihdoksia. Seurassa tapahtui niin paljon asioita. Lasket ne kaikki yhteen ja se oli kuin täydellinen myrsky.

Cucurella kärsi ensimmäisellä kaudellaan myös kentän ulkopuolisista ongelmista.

– Minullakin oli vaikeaa. Elin kaksi ensimmäistä kuukautta hotellissa perheeni kanssa. Sen jälkeen löysimme kodin, mutta varkaat murtautuivat sinne. Sittemmin olin muutaman päivän sairaalassa viruksen vuoksi. Laihduin paljon ja minun piti aloittaa nollasta päästäkseni takaisin huippukuntoon. Se ei ollut helppoa, eikä samalla joukkuekaan pelannut hyvin.

– Kannattajat tuomitsivat minut ja jotkut muut joukkuetoverini suurten hintalappujen vuoksi. Sillä ei ole mitään tekemistä kanssani. Jos se raha olisi mennyt suoraan omaan taskuuni, niin voisin ymmärtää nämä puheet. Ihmiset odottavat, että olet kuin kone, jos sinusta maksetaan tietynlainen siirtosumma. Joillekin on joskus vaikea ymmärtää, että myös meillä pelaajilla on omat ongelmamme kentän ulkopuolella. Meillä on hyviä ja huonoja hetkiä elämässämme.

LUE MYÖS