Erik ten Hag myöntää Ralf Rangnickin olleen oikeassa Manchester Unitedin ongelmista. Hollantilaisvalmentajan edeltäjä ymmärsi seuran tarvitsevan läpikotaisen muutosleikkauksen.

Rangnick johdatti kaudella 2021-2022 Man Unitedin sarjataulukossa kuudenneksi seitsemän kuukauden mittaisen pestinsä aikana. Ten Hag korvasi nykyisin Itävallan maajoukkuetta valmentavan saksalaisen kesällä 2022.

Rangnick mainitsi valmennusaikanaan, ettei Manchester Unitedia pystyisi korjaamaan muutamilla muutoksilla. Sen sijaan seuran rakenne tarvitsi hänen mukaansa avoleikkauksen.

Ten Hagin ensimmäiset kaksi vuotta ovat tuoneet Liigacupin ja FA Cupin voitot. Hollantilaisen työpaikka oli kuitenkin viime kaudella vaarassa Unitedin päätettyä kevään valioliigaaikakautensa heikoimpaan kahdeksanteen sijaan.

Sir Jim Ratcliffen saavuttua Man Unitedin osaomistajaksi seura käynyt läpi suuria muutoksia johtoportaassa. Omar Berrada, Dan Ashworth, Jason Wilcox ja Christopher Vivell ovat kaikki uusia kasvoja.

Ten Hag myöntää muutoksen vieneen aikansa Manchesterissa.

– Rangnick oli täysin oikeassa. Olemme tehneet tämän eteen töitä kahden vuoden ajan, mutta hän sanoi sen oikein. Tämä on hyvin monimutkainen operaatio. Tiesin aloittaessani, että tämä olisi vaikea työpaikka, ten Hag kommentoi hollantilaislehti AD Sportwereldille.

Ten Hag vahvisti myös Man Unitedin kiinnostuksen Bayern Münchenin puolustajaan Matthijs de Ligtiin. Seura on vahvistanut aiemmin tänä kesänä rivejään Lillen toppari Leny Yorolla ja Bolognan hyökkääjällä Joshua Zirkzeellä.

Ten Hag ja de Ligt työskentelivät yhdessä valmentajan Ajax-pestin aikana.

– Saapuuko de Ligt, se jää nähtäväksi. Tunnen totta kai Matthijsin hyvin. Sitä en voi kieltää. Halusin värvätä hänet kaksi vuotta sitten, mutta hänen neuvottelunsa Bayern Münchenin kanssa olivat jo edenneet silloin pitkälle, ten Hag sanoi.

LUE MYÖS!