Jürgen Klopp on poistunut Anfieldilta. Uusi valmentaja lähtee maltillisin askelin rakentamaan oman näköistään joukkuetta.

Viime kausi

Liverpool lähti viime kauteen suurin odotuksin. Edellinen kausi oli päättynyt melkoiseen pettymykseen, kun Liverpool sijoittui Valioliigassa vasta viidenneksi ja putosi Mestarien liigasta jo neljännesvälierissä.

Keskikenttä meni pitkälti uuteen uskoon viime kesän siirtomarkkinoilla. Fabinho, Jordan Henderson, James Milner, Naby Keïta ja Alex Oxlade-Chamberlain vaihtoivat maisemaa. Liverpool hankki tilalle Alexis Mac Allisterin, Dominik Szoboszlain, Ryan Gravenberchin ja Wataru Endōn.

Samalla Liverpool sanoi hyvästit Roberto Firminolle, joka ehti edustaa seuraa kahdeksan vuoden ajan. Brassitaituri lähti vapaana agenttina Saudi-Arabiaan.

Liverpoolin alkukausi oli vakuuttava. Ensimmäisestä kuudesta ottelusta tuloksena oli viisi voittoa ja Valioliigan toinen sija. Sen jälkeen Liverpool koki kaksi pistemenetystä hävittyään Tottenhamille ja pelattuaan tasan Brightonin kanssa. Kaksi pistemenetystä ei kuitenkaan pysäyttänyt joukkuetta, joka nappasi seuraavasta kahdeksasta ottelusta kuusi voittoa ja kaksi tasapeliä. Liverpool haki Manchester Cityn vieraana pisteen Etihadilta.

Artikkeli jatkuu kuvan alla.

Jürgen Klopp piti kannattajille puheen viimeisen Liverpool-ottelunsa jälkeen. Kuva: AOP

Joulukuussa Liverpool tasasi pisteet Manchester Unitedin ja Arsenalin kanssa, minkä jälkeen Kloppin miehistö äityi jälleen voittokulkuun. Yhdeksästä ottelusta tuloksena oli peräti kahdeksan voittoa ja yksi tasapeli. Liverpool majaili maaliskuun alussa Valioliigan kärkipaikalla, mutta pelasi tasapelin Manchester Cityn kanssa ja sen jälkeen hävisi yllättäen derbyssä Evertonille. Liverpool putosi samalla kolmanneksi Valioliigassa.

Mestaruustaistelu oli lopullisesti ohi huhtikuussa, kun Crystal Palace haki täyden pistepotin Anfieldilta. Liverpool sijoittui kolmanneksi Valioliigassa. Mestaruuden voittanut Manchester City nappasi yhdeksän pistettä Liverpoolia enemmän.

Cup-kilpailut sujuivat kaksijakoisesti. Eurooppa-liigassa ja FA Cupissa tie nousi pystyyn puolivälierissä. Atalanta pudotti Liverpoolin Eurooppa-liigasta yhteismaalein 3-1. Manchester United kaatoi Liverpoolin FA Cupissa jatko-ottelun jälkeen 4-3. Sen sijaan liigacupissa tuli menestystä. Liverpool voitti liigacupin kaadettuaan finaalissa Chelsean 1-0.

Päättynyt kausi oli samalla Kloppin viimeinen Liverpoolin peräsimessä. Klopp ehti valmentaa Liverpoolia vajaan yhdeksän vuoden ajan. Saksalaisluotsi johdatti Liverpoolin muun muassa Valioliigan, Mestarien liigan ja FA Cupin mestariksi. Hän ilmoitti kesken viime kauden jäävänsä sivuun Liverpoolin päävalmentajan paikalta vedoten muun muassa omaan jaksamiseensa.

Pelaajasiirrot

Liverpool on toistaiseksi ollut todella hiljainen siirtomarkkinoilla. Uusi urheilujohto on antanut ymmärtää, että hankintoja tehdään, jos hyviä tilaisuuksia ilmenee. Vähäinen liikehdintä voi kertoa myös siitä, että Kloppin rakentamaa pohjaa ei haluta horjuttaa liikaa uuden valmentajan debyyttikaudella.

Lähteneet

Fábio Carvalho, Liverpool -> Brentford, 23.4 miljoonaa euroa

Liverpool osti Carvalhon, 21, kaksi vuotta sitten Fulhamista 9,4 miljoonalla eurolla. Pelasi Poolin paidassa yhteensä 21 ottelua ja myytiin nyt 23,4 miljoonalla eurolla Brentfordiin. Ihan mukava tili pelaajasta, jolle ei ollut Liverpoolissa käyttöä.

Adrián, Liverpool -> Betis, ilmaissiirto

Adriánin sopimus Liverpoolin kanssa päättyi, eikä konkari hyväksynyt saamaansa jatkosopimustarjousta vaan palasi kasvattajaseuraansa Betisiin. 37-vuotias maalivahti pelasi vuosien saatossa 26 virallista ottelua Liverpoolin tolppien välissä.

Thiago, Liverpool -> lopetti uransa

Viime vuosina jatkuvien loukkaantumisongelmien kanssa kamppaillut Thiago päätti lopettaa upean pelaajauransa lopulta vain 33-vuotiaana. Kuvaavaa on se, että Thiago pelasi neljän vuoden aikana yhteensä vain noin 6550 minuuttia Liverpoolin paidassa. Viime kaudella Thiago pelasi vain viiden minuutin verran. Pelintekijä siirtyi Hansi Flickin valmennusryhmään Barcelonassa.

Joël Matip, Liverpool -> ilman seuraa

Matipin sopimusta ei uusittu ja toppari etsii uutta seuraa vapaana agenttina. Matip edusti Liverpoolia kahdeksan vuotta ja mukaan mahtui muutama todellinen nappikausi, mutta Thiagon tapaan myös Matip oli jatkuvasti loukkaantuneena. Viime kaudella Matip pääsi kentälle vain kymmenessä sarjaottelussa.

Calvin Ramsay, Liverpool -> Wigan, laina

20-vuotias laitapuolustaja lähti peliajan perässä lainalle Englannin kolmannelle sarjatasolle. Ramsay on ollut kirjoilla Liverpoolissa kahden vuoden ajan ja on pelannut kaksi ottelua edustusjoukkueessa.

Anderson Arroyo, Liverpool -> Burgos CF, siirtokorvaus ei tiedossa

Liverpoolin reserveihin vuosina 2018-24 kuulunut laitapuolustaja Arroyo, 24, jatkaa uraansa Espanjan kakkostasolla viime kevään lainaseurassa Burgosissa.

Fabian Mrozek, Liverpool -> Brommapojkarna, laina

20-vuotias Mrozek on kuulunut Liverpoolin akatemiaan kesästä 2020 lähtien. Puolalaisvahti lainattiin Ruotsin Allsvenskaniin.

Saapuneet

Vitezslav Jaros, Liverpool U21 -> Liverpool

Jaros, 23, on ollut Liverpoolin organisaatiossa kesästä 2017 lähtien. Viime kevät meni lainalla Itävallan Sturm Grazissa. Se sujui hyvin, ja Jaros pääsi kesällä debytoimaan Tshekin A-maajoukkueessa EM-kisojen alla. Matka Liverpoolin pelaavaksi maalivahdiksi on kuitenkin pitkä.

Sepp van den Berg, FSV Mainz -> Liverpool, laina päättyi

Van den Berg sai viime kaudella ison roolin lainalla Bundesliigassa. Hollantilaistoppari oli Mainzin parhaita pelaajia, ja kenties nyt taso riittäisi Liverpoolissakin. Toppareita vain on Liverpoolin edustusjoukkueessa kirjoilla kuusi muutakin, vaikka Joël Matip lähti.

  • Katso kaikki Valioliigan kesän siirrot tästä.

Siirrot päivitetty 13.8.

Valmennus ja pelitapa

  • Päävalmentaja: Arne Slot

Slot, 45, siirtyi Liverpoolin päävalmentajaksi kolmivuotisella sopimuksella Feyenoordista, jossa hän voitti Hollannin liigan sekä cupin ja ylsi Konferenssiliigan finaaliin.

Kloppin Liverpoolista ja Slotin Feyenoordista pystyy löytämään samankaltaisuuksia, mutta yksi yhteen pelifilosofiat eivät mene.

Kummatkin joukkueet prässäsivät viime vuosina ylhäältä, mutta Kloppin Liverpool keskittyi luomaan välitöntä maalintekouhkaa pallonriistoillaan, kun taas Slotin Feyenoord varautui konservatiivisemmin siihen, että sen ensimmäinen prässi ohitetaan.

Artikkeli jatkuu kuvan alla.

Arne Slot valmentaa ensimmäistä kertaa kotimaansa ulkopuolella. Kuva: AOP

On mielenkiintoista nähdä, hyödynnetäänkö Trent Alexander-Arnoldia jatkossa keskikentälle nousevassa roolissa, koska Slotin Feyenoordissa on toimittu laitapuolustajan kanssa samoin.

Feyenoordissa kasipaikan pelaajien haluttiin osallistuvan aktiivisesti hyökkäyksiin ja pelaavan omalla kaistallaan. Liverpoolissa on kuitenkin menneinä vuosina hyödynnetty nousevia laitapakkeja myös siten, että kasipaikan pelaaja pudottautuu alemmas antaakseen tukea ja turvaa puolustukselle sillä välin, kun Alexander-Arnold ja Andrew Robertson sinkoavat ylös.

Slotin ensimmäinen kausi tulee luultavasti sisältämään paljon pieniä kokeiluja ja tuttuja elementtejä viime vuosien Liverpoolista sekä Feyenoordista.

Seuraa heitä

Cody Gakpo

Gakpo, 25, on edustanut Liverpoolia puolentoista vuoden ajan. Alkamassa on toinen kokonainen kausi Anfieldilla.

Viime kausi jätti toivomisen varaa. Peliesitykset olivat varsin vaisuja, eikä Gakpo näyttänyt saavan itsestään parasta irti. Hollantilaishyökkääjä ei yltänyt sille tasolle, jolla hän pelasi Liverpool-siirtonsa jälkeen. Gakpo esiintyi edukseen keväällä 2023 ja nousi suureen rooliin Kloppin alaisuudessa, mutta viime kaudella ajoittain näytti siltä, että hän teki toistuvasti vääriä ratkaisuja kentällä. Sen myötä Gakpo menetti avauskokoonpanon paikkansa kevätkaudella, mutta onnistui nousemaan takaisin avaukseen maaliensa myötä.

Gakpo pelasi hyvät EM-kisat ja hän saa todellisen näyttöpaikan Slotin alaisuudessa. Se on käytettävä, jos Gakpo mielii nousta joukkueen ehdottomien avainpelaajien joukkoon.

Harvey Elliott

Elliott, 21, jäi viime kauden ensimmäisellä puoliskolla suhteellisen pienelle vastuulle Kloppin alaisuudessa. Hän pääsi jouluun mennessä vain kertaalleen Liverpoolin avauskokoonpanoon Valioliigassa. Sen sijaan Eurooppa-liigassa Elliott sai mukavasti vastuuta ja oli jatkuvasti joukkueensa avauksessa. Vuodenvaihteen jälkeen keskikenttäpelaajan vastuu kasvoi. Elliott lukeutui joukkueen luottopelaajiin loppukaudella ja sai peliaikaa varsinkin Valioliigan puolella.

Elliott on tunnettu monipuolisuudestaan. Kolmen vuoden ajan edustusjoukkueessa pelannut keskikenttäpelaaja kykenee pelaamaan useilla pelipaikoilla ja tuo valmennusjohdolle erilaisen vaihtoehdon. Työmoraalistaan kehuttu Elliott on teknisesti jopa hieman aliarvostettu pelaaja, mikä johtunee nimenomaan monipuolisuudesta ja kyvystä pelata tarvittaessa useissa rooleissa. Nyt on aika tehdä lopullinen läpimurto huipulle. Taidot riittävät siihen.

Ryan Gravenberch

Gravenberch, 22, siirtyi viime kesänä Bayern Münchenistä Liverpooliin. Odotukset olivat korkealla, mutta ensimmäinen kausi Liverpoolissa oli pettymys.

Gravenberch jäi selvästi odotettua pienemmälle vastuulle. Keskikenttäpelaaja kellotti kauden aikana vain reilut 1100 minuuttia Valioliigassa. Gravenberchistä on helppo huomata, että hänellä on huomattavasti potentiaalia ja tiettyjä laadukkaita ominaisuuksia, mutta tasaisuuden puute vaikeuttaa läpimurtoa eliittiin.

Viime kaudella Gravenberch sai ajoittain kritiikkiä muun muassa työmoraalistaan ja se näkyi myös peliajassa. Kloppin Liverpoolissa peliaika oli kortilla, jos työmoraalissa oli parantamisen varaa. Gravenberch saattaa sopia paremmin Slotin peluuttamaan jalkapalloon, mutta nyt on aika näyttää. Edellisestä kaudesta suurilla minuuteilla on kulunut jo kolmisen vuotta. Potentiaalilla ei pelata liian pitkään.

Ihanneavaus

Arvio sijoituksesta

Sija: 3:s

Arne Slot on saanut käsiinsä hyvän Liverpoolin joukkueen, jonka johtopelaajilla riittää yhä annettavaa. Virgil van Dijk ja Mohamed Salah eivät ole punapaitojen kantavia voimia enää viiden vuoden päästä, mutta he ovat yhä maailmanluokan pelaajia, jotka auttavat panoksellaan siirtymistä uudelle aikakaudelle.

On vaikea nähdä, että Liverpool haastaisi Slotin debyyttikaudella Valioliigan aivan kirkkaimman kärjen. Manchester Cityn ja Arsenalin projekteja on hiottu samojen managerien kanssa vuositolkulla, ja kyse on enää hienosäädöstä.

Emme kuitenkaan usko, että Liverpool hakee Slotin kanssa vauhtia kovin alhaalta. Viime vuosien runko on yhä kasassa, ja Liverpool lähtenee toteuttamaan Slotin visiota pienin askelin.

Liverpoolin otteluohjelma kaudella 2024-25

Ville Liimatta, Jaakko Perttilä

MUUT JOUKKUE-ENNAKOT